Neonikotinoidimyrkkyjä kaikkialla – metsissäkin
Neonikotinoidit ja niistä noussut kohu tuovat mieleen elävästi 1960-luvun, DDT:n, Rachel Carsonin ja kirjan Äänetön kevät. Vain sillä erotuksella, että kun 1960-luvulla surtiin DDT:n saastuttamia ravintoketjuja ja katoavia petolintuja, neonikotinoidien yhteydessä puhutaan enemmän kimalaisista, mehiläisistä ja muista hyönteisistä.
DDT:n ja neonikotinoidit voi syystäkin rinnastaa. Molemmat on tehty tuhoeläinten torjuntaan. Aineet ovat luonnossa hyvin pysyviä ja etenkin hyönteisille hyvin myrkyllisiä, eikä kummallakaan kemikaaliryhmällä ole löydetty ihmisille akuutteja haittavaikutuksia. Molemmat myös rikastuvat ravintoketjussa. Neonikotinoideja on löydetty esimerkiksi mehiläishaukoista – ja tietenkin mehiläisistä ja muista pölyttäjistä.
Molempien aineryhmien haitat havaittiin aluksi Yhdysvalloissa, jossa myös neonikotinoideja otettiin ensimmäisenä laajasti käyttöön, kuten aikanaan DDT:kin. DDT on mennyttä maailmaa, mutta mitä ovat neonikotinoidit?
Neonikotinoidit ovat nikotiinin synteettisiä johdannaisia, jotka vaikuttavat hyönteisten keskushermostoon lamauttavasti. Neonikotinoideja on käytetty maailmanlaajuisesti 1990-luvulta lähtien ja Suomessa 2000-luvun alusta.
Aineiden käyttökohteet ovat olleet hyvin laajat, rypsi- ja rapsipelloilta peruna- ja mansikkaviljelyksiin, viljanviljelyyn ja sokerijuurikkaiden tuotantoon.
Käyttökohdelistoja lukiessa mieleeni tulee varhaislapsuuteni Helsingin Laajasalossa, jossa mummi pani meidät kaikki viisi lasta riviin ja tupsutti päämme valkoisiksi turvallisena pidetyllä DDT:llä, ihan vain varmuuden vuoksi täiden pelossa. Jos neonikotinoidit olisi keksitty 1950-luvulla, meidät olisi varmaan kuorrutettu niillä.
Metsätaimia myrkytetty laajasti
Suomessa neonikotinoideja on käytetty – tavalliselle kansalaiselle yllättävästi – myös metsiin istutettavien havupuuntaimien suojaamiseksi tukkimiehentäiltä.
Taimet ovat saaneet myrkkynsä yleensä taimitarhoilla.
”Ennen torjuntaan käytettiin esimerkiksi elohopeaa, sinkkiä ja kuparia, jotka eivät hajoa luonnossa”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Marja Poteri kertoo.
Kun alkuaikojen kemikaalit kiellettiin, ne vaihtuivat muun muassa neonikotinoideihin.
Suomalaisten havupuutaimien kemikaalikäsittely on ollut ja on vuosittain suurta. Käytännössä kaikki Suomen metsiin istutettavat havupuut – 150–160 miljoonaa tainta – saavat taimitarhoilla jonkinlaisen kemikaalikäsittelyn ennen istutusta. Jälkikäsittelyjä on tehty maastossakin.
Estää hermoimpulssin kulun
Neonikotinoidit ovat olleet havupuiden suojauksessa vain yksi aineryhmä. Niiden käyttö on kattanut noin kymmenen prosenttia kaikista taimien torjunta-aineista.
Esimerkiksi tukkimiehentäitä on torjuttu pääosin neonikotinoideihin kuulumattomalla lambda-syhalotriini-tehoaineella. Kauppavalmisteita on Suomessa rekisteröity kaksi tähän tarkoitukseen: Karate Zeon -tekniikka ja Maatilan syhalotriini 2.
Neonikotinoideista käytettiin etenkin Merit-Forest WG -valmistetta. Ruiskutus on tapahtunut taimitarhoilla ja kasvihuoneissa pääosin ennen taimien viemästä metsään.
Merit-Forest WG sisältää imidaklopridia, josta ohje kertoo muun muassa seuraavaa:
”Imidaklopridi on neonikotinoidien ryhmään kuuluva hermomyrkky, joka on suunnattu erityisesti hyönteisten hermostoon. Sen vaikutusmekanismi on hermosolun ionikanavaliikenteen häiriköinti; se estää hermojen tärkeimmän viestintäaineen, asetyylikoliinin, välittämän hermoimpulssin kulun liikehermosta aivoihin.”
Ja lisää seuraa:
”Imidaklopridi on pitkään pysyvä myrkky; haitallisia pitoisuuksia on löydetty kasveista, joiden kasvupaikalla on tehty yksi käsittely monia vuosia aiemmin”.
Seuraa varoituksia aineen vesiliukoisuudesta, kulkeutumisesta maaperässä ja siirtymisestä juurien kautta runkopuuhun ja neulasiin.
Tätä lukiessa alkaa kaivata luotettavia kokeita esimerkiksi horsman ja mustikoiden mahdollisista pitoisuuksista, vesihuuhtoumista puhumattakaan.
Metsäkäyttö loppunee
Neonikotinoiden ja muiden kemikaalien käyttömääristä ja käytetyistä aineista on hankalaa saada tarkkaa tietoa.
Marja Poterin mukaan taimitarhoilla on käytetty aineita yhteensä vuosittain ”muutamia kymmeniä litroja”. Neonikotinoideja on laimennettu voimakkaasti ennen käyttöä.
EU-komission viime keväänä tekemän päätöksen jälkeen ”neonikotinoidien käyttö rajataan Euroopan elintarvikeviraston (EFSA) kannan mukaisesti vain pysyviin kasvihuoneisiin ja kasvien tulee olla niissä koko käyttöikänsä ajan” (Turvallisuus ja kemikaalivirasto TUKES:in tiedote 27.4.2018).
Päätös sulkenee neonikotinoidit pois metsistä, mutta se ei tarkoita, että havupuutaimien ruiskutus tukkimiehentäitä vastaan loppuisi. Jatkossa tarkoitukseen käytetään ilmeisesti yhä enemmän lambda-syhalotriiniä, jota on joskus pidetty jopa neonikotinoideja haitallisempana aineena.
Karate-Zeonin ohjeen mukaan:
Kasvinsuojeluaineella käsiteltyjä havupuun taimia saa myydä tai luovuttaa vain pakkauksessa, joka on varustettu painetulla lipukkeella, johon oranssinkeltaiselle, mustareunaiselle pohjalle on mustalla painettu selvästi erottuva teksti: ”Sisältö käsitelty haitallisella ja ympäristölle vaarallisella Karate Zeon -tekniikka -valmisteella… Taimia käsiteltäessä on käytettävä pitkävartisia suojakäsineitä.”
Joten se luomumetsätaloudesta.
Mietinkin, että ainoa kestävä ratkaisu tukkimiehentäin torjuntaan Suomen metsissä ei suinkaan ole yhden kemikaalin vaihtaminen toiseen, vaan laaja siirtyminen takaisin jatkuvapeitteiseen metsätalouteen avohakkuu–maanpinnankäsittely–istutus -metsätaloudesta. Tähän löytyisi monta muutakin hyvää syytä kuin kemikaalit.
Mutta palataan takaisin metsistä pelloille, joissa neonikotinoidien vuosittainen käyttö kymmenien tuhansien hehtaareiden alueilla on ollut Suomessa rutiinia 2000-luvun alusta. Neonikotinoideja käytetään öljykasvien viljelyssä tarvittavien siementen peittaukseen. Siemenet käsitellään näillä kemikaaleilla ennen niiden istuttamista maahan.
Kimalaiset eivät löytäneet kemikaalipöllyssä pesäänsä.
Englantilaisen Sussexin yliopiston tutkijan, professori Dave Goulsonin mukaan ongelmana siementen peittauksessa on, että jopa 95 prosenttia peittaukseen käytetyistä neonikotinoideista karkaa lopulta ympäristöön. Rypsin kaltaisilla kukkivilla kasveilla myrkkyvaikutus pölyttäjiin voi olla myös suora.
Uutiset neonikotinoidien mahdollisesta osallisuudesta Yhdysvaltain pölyttäjäpopulaatioiden romahdukseen iskivät julkisuudessa läpi pommin lailla jo kymmenkunta vuotta sitten.
Tällöin kyse ei niinkään ollut mehiläisten ja kimalaisten monimuotoisuuden ja määrän vähenemisen aiheuttamasta huolesta sinänsä, vaan pelosta satojen romahtamisesta pölyttäjien katoamisen myötä. Pölyttäjät tarjoavat vuosittain ilmaisen ja maailmanlaajuisesti jopa parinsadan miljardin euron arvoisen vuotuisen ekosysteemipalvelun.
Neonikotinoidien havaittiin vaikuttavan pölyttäjien, kuten mehiläisten ja kimalaisten, suuntavaistoon ja muuhun käyttäytymiseen. Kemikaalipöllyssä ne eivät enää löytäneet takaisin pesäänsä, jolloin pesät vähitellen autioituivat – ja myös sadot romahtivat pölyttäjäkadon myötä. Taloudelliset vaikutukset voivat siis olla massiivisia luonnon monimuotoisuuden katoamisen ohella.
Tutkimustulokset kiihdyttivät poliittista keskustelua. Euroopan unioni päättikin jo vuonna 2013 rajoittaa neonikotinoidien käyttöä kukkivien kasvien kuten rypsin ja rapsin viljelyssä. Käyttökiellon vesitti EU:n kasvinsuojeluaineasetukseen liitetty mahdollisuus hakea kieltoon poikkeuslupia EU-komissiolta. Näitä 120 päivää kerrallaan myönnettäviä lupia on käytetty ahkerasti.
Poikkeuslupia ovat myöntäneet muun muassa Baltian maat, Romania, Unkari ja Suomi.
Neonikotinoideja on kertynyt jo vuosia maaperään ja maaveteen. Infograafi: Anne Stolt / Lähde: D. Goulson / Nature
Miljardisosatkin liikaa hyönteisille
Professori Dave Goulson Sussexin yliopistosta Englannista on julkaissut yli 260 tieteellistä artikkelia kimalaisten ja muiden hyönteisten ekologiasta ja suojelusta sekä oppikirjoja ja hauskoja tutkimustarinoita, joista osa ilmestyi tänä keväänä myös suomeksi Kimalaisen kyydissä -kirjassa.
Viime vuosina Goulson on keskittynyt mesipistiäisiin, erityisesti kimalaisiin ja uusien torjunta-aineiden vaikutuksiin.
”Jos menettäisimme mesipistiäiset, menettäisimme kolmanneksen ihmisten ravintokasveista. Esimerkiksi kimalaiset pölyttävät muun muassa rapsia, härkäpapua, tomaattia, paprikoita, vadelmia, mansikoita ja yli tuhat lajia luonnonkukkia”, hän perustelee.
”Rapsisadolle annetaan helposti parikymmentä erilaista ruiskutusta. Niistä hyönteismyrkyt ovat luonnollisestikin myrkyllisiä hyönteisille, sienimyrkyt eivät suoraan, mutta ne jopa tuhatkertaistavat hyönteismyrkkyjen vaikutuksen. Erilaisten myrkkyjen yhteisvaikutuksia ei tutkita lupaprosesseissa, vaikka niitä käytännössä levitetään yhtä aikaa, joten pellolla mesipistiäiset altistuvat kemikaalicocktailille.”
Goulson havainnollistaa neonikotinoidien myrkyllisyyttä: esimerkiksi kirppulääkkeenä Suomessakin käytettävän imidaklopridin koiran niskaan hierottava kerta-annos pystyisi tappamaan 60 peltopyytä tai kuusi miljoonaa mehiläistä. Aine on yli 6000 kertaa tappavampaa kuin DDT.
Neonikotinoidiyhdisteillä peitataan yleisesti siemeniä, joista myrkyn on tarkoitus imeytyä itävän viljelykasvin kaikkiin osiin ja tehdä kasvi myrkylliseksi sitä syöville hyönteisille. Todellisuudessa vain viisi prosenttia imeytyy viljelykasveihin, loput leviää muualle ympäristöön.
”Yksi prosentti lentää kylvettäessä myrkyllisenä pölynä tuuleen, 94 prosenttia leviää vesiliukoisena maahan. Maasta ainetta päätyy pellonreunan pensaisiin ja luonnonkukkiin, niihin jopa enemmän kuin peltokasveihin. Neonikotinoidit ovat hyvin pysyviä, ja vuosittain käytettäessä niiden pitoisuus maaperässä kasvaa.”
Mesipistiäiset saavat myrkkyä kasvien siitepölystä ja medestä. Vaikkeivät ne heti kuolisi, niin jopa vain miljardisosien pitoisuuksina aineet heikentävät mesipistiäisten oppimiskykyä, suunnistusta ja ruoankeruuta. Neonikotinoidien käyttö tai pitoisuus ympäristössä aiheuttaa myös mehiläispesien kuolemista ja villien mesipistiäisten ja viljelymaiden perhosten vähenemistä.
”Biodiversiteetti on kriisissä, lajeja kuolee sukupuuttoon jopa tuhat kertaa nopeammin kuin ennen ihmisten valtakautta”, sanoo Goulson. ”Valtaosa luonnon eliöryhmistä vähenee: linnut, päiväperhoset, yöperhoset, mesipistiäiset, maakiitäjäiset ja niin edelleen. Poikkeuksiakin on, mutta valtaosa vähenee.”
”Missään tapauksessa tämä kaikki ei johdu neonikotinoideista, mutta niillä on vaikutusta.”
Teksti: Auli Kilpeläinen
Poikkeusluvista tuli käytäntö
Suomalaiset toimijat ovat perustelleet poikkeuslupien hakemista etenkin sillä, että rypsin ja muiden öljykasvien syyskylvöt eivät onnistu meillä Keski-Euroopan tapaan ehkä lounaisinta Suomea lukuun ottamatta. Rypsiä viljellään Suomessa pääasiassa kevätkylvönä, jolloin kasvit ovat erityisen herkkiä kirppoina tunnetuille kovakuoriaisile.
TUKES:n Kemikaalituotevalvontayksikön johtaja Kaija Kallio-Mannilan mukaan ”jopa valtaosa kevätkylvöistä voi tuhoutua ilman tuholaistorjuntaa neonikotinoideilla”.
Kevätöljykasvien vuosittainen viljelypinta-alan vaihtelee Suomessa 50 000:sta noin 80 000 hehtaariin. Syyskylvöä on vain muutama prosenttia viljelyalasta.
Neonikotinoidien käyttökielto myös pelloilla astui viime keväänä askeleen lähemmäksi EU-komission tiukentaessa kantaansa ja rajoittamalla tärkeimpien mehiläismyrkkyjen käytön vain suljettuihin kasvihuoneisiin. Päätös koskee klotianidiinia, tiametoksaamia ja imidaklopridia.
Tälle vuodelle lupia juurikkaalle
Oli kuitenkin helppo ennakoida, että neonikotinoiden käytön poikkeuslupa-anomuksia tulee jälleen Tukesiin ennen kaikkea rypsin ja sokerijuurikkaan viljelyä varten.
Tämän myöntää esimerkiksi Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen (SjT) tutkija Marja Turakainen.
”Poikkeuslupia haetaan, kun valmisteita ei saa enää käyttää siemenpeittauksessa vuoden 2019 alusta lähtien, eikä korvaavia peittausaineita ole käytössä.”
Joulukuussa Tukes antoikin sokerijuurikasta koskien kolmelle torjunta-aineelle poikkeusluvan. Luvan saivat Cruiser, Gaucho ja Poncho Beta. Suomeen tuotavat sokerijuurikkaan siemenet on peitattu näillä neonikotinoidivalmisteilla teollisesti ulkomailla. Menetelmässä torjunta-aine jää savimassan ja väriaineen alle, kun siemenet pilleröidään siementen koon tasoittamiseksi ja kylvötyön helpottamiseksi.
”Näin aine ei ole koskaan suorassa yhteydessä siemeniä käsittelevän ihmisen kanssa.”
Turakainen sanoo, että neonikotinoideja korvaavan kahden peittausaineen tehokkuutta selvitetään SjT:n peltokokeissa.
”Ilman tehokasta peittausainetta torjuntaruiskutusten kerrat ja viljelijän kustannukset kasvavat.”
Neonikotinoidit valuvat luontoon
On selvää, että neonikotinoidit siirtyvät sokerijuurikaspelloilta vesistöihin ja muuhun luontoon. Neonikotinoidimyrkkyjä löytyy Suomenkin jokivesistä aika yleisesti. Yleisimmin on havaittu klotianidiinia. Näytteitä on otettu lähinnä Etelä- ja Länsi-Suomen suurimpien viljelyalueiden joista.
Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tutkija Katri Siimeksen mukaan neonikotinoidit ovat erittäin hitaasti hajoavia kemikaaleja.
”Virtavesiin aineet ovat luultavasti päätyneet peitatuista siemenistä salaojien kautta.”
Suomessa on myös tutkittu hunajasta löytyviä neonikotinoidimääriä lähes vuosikymmen sitten. Tutkimus julkaistiin vasta vuonna 2015.
”Tutkimusta julkaistaessa korostettiin, ettei hunajasta löytynyt jäämiä, mutta jäämiä löytyi mehiläisistä”, Katri Siimes sanoo.
Aineet, jotka on tehty tuhoamaan tuhoeläimiä, vaikuttavat pelloilla ja luonnossa myös muihin kuin tuhottavaksi tarkoitettuihin eläimiin.
”Moni kuluttaja olisi ehkä valmis maksamaan myrkyttömästä tuotannosta koituvat lisäkulut, mutta ovatko myös kauppa ja teollisuus valmiita siihen”, Siimes kysyy.
Hollantilaistutkimuksissa on havaittu, että neonikotinoidit romahduttivat esimerkiksi varpusten ja pääskyjen määriä. Linnuille tapahtui samoja asioita kuin pölyttäjille. Ne menettivät painoaan ja kadottivat jopa suuntavaistonsa.
”Pois poikkeuslupamenettelystä”
Kaiken tämän ahdistavankin tiedon keskellä on syytä kysyä, miten Tukesiin tuleviin neonikotinoidien hätälupa-anomuksiin aiotaan suhtautua?
Tukesin kemikaalituotantoyksikön johtaja Kaija Kallio-Mannilan mukaan ”tarkoituksena on päästä irti poikkeuslupamenettelystä ja etsiä korvaavia vaihtoehtoja”. Tästä on hänen mukaansa viestitetty poikkeuslupien anojille.
”Maa- ja metsätalousministeriön, Luonnonvarakeskuksen ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston yhteistyönä on meneillään hanke, jossa selvitetään neonikotinoidivalmisteita korvaavan flupyradifuronia sisältävän peittausaineen biologista tehokkuutta ja käyttökelpoisuutta kevätrypsi- ja rapsiviljelyksillä.”
Kaija Kallio-Mannila arvelee, että neonikotinoideille ei löydy korvaajia nopeasti ja että voimaan astunut rypsin peittauskielto lisää huomattavasti vesieliöille ja hyötyniveljalkaisille myrkyllisten pyretroidiruiskutusten määrää pelloilla.
”Näillä ruiskutteilla ei kuitenkaan saada toivottua tulosta kirppojen torjunnassa.”
Kuusentaimia Saarijärvellä. Taimien myrkkykäsittely on Suomessa vähän tunnettua mutta tavallista. Kuva: Pertti Harstela / Vastavalo
Alenevat satotasot
Googlaan neonikotinoideja koskevaa keskustelua ja tutkimuksia. Joukosta erottuvat vastikään eläkkeelle jääneen maatalouseläintieteen professori Heikki Hokkasen kannanotot ja tutkimukset. Siispä soitan hänelle.
”Suoraa, vedenpitävää näyttöä neonikotinoidien vaikutuksista on hankalaa saada. Monen neonikotinoidin ongelmana on kuitenkin erittäin hidas hajoaminen, sillä puoliintumisajat voivat olla jopa vuosia. Jo tämän pitäisi olla hälyttävää”, Hokkanen sanoo.
”Suora vaikutus moniin eliöryhmiin on vähäistä, mutta näillä torjunta-aineilla on pitkäaikaisvaikutuksia, jotka ovat syyllisiä hyönteismassojen, myös pölyttäjien, vähenemiseen. Jäljet johtavat juuri peittausaineisiin.”
Professori Heikki Hokkanen nostaa esiin neonikotinoidien mahdolliset vaikutukset viljelykasvien satotasoon.
”Hyönteispölytteisten kasvien keskimääräiset satotasot ovat Suomessa laskeneet jo 20 vuotta, kun samaan aikaan luomupeltojen satotasot nousevat tai pysyvät ainakin ennallaan.”
Hokkasen mukaan ilmiö ajoittuu vähintäänkin epäsuorasti neonikotinoidien samanaikaiseen käyttöön.
”Voisi luulla, että kemikaalien käytön myötä satotasot nousisivat tai pysyisivät ainakin ennallaan, mutta näin ei ole käynyt.”
”Tarvitaan ajattelutavan muutos”
Hokkanen korostaa, ettei vaihtoehtona pitäisi olla vain siirtyminen kemikaalista toiseen. Tarvitaan liki täydellinen viljelykäytäntöjen ja ajatustavan muutos.
”Esimerkiksi rypsi voitaisiin kylvää myöhemmin, jolloin kasvit välttyisivät aikaisin keväällä tulevilta kirpoilta.”
Näin tehostuisi tutkitusti pölytyskin.
Hokkanen aprikoi, miten kirpoista tuli yhtäkkiä niin suuri tuholaisriski.
”Kirppoja ei aluksi pidetty mitenkään suurina tuholaisina. Niiden statuksen nousu todellisiksi tuholaisiksi on tullut pienenä yllätyksenä.”
Professori Hokkanen myös korostaa, että ”vain varmuuden vuoksi tehtävä rutiinipeittaus on ollut turhaa”.
”1980- ja 1990-luvuilla oli vielä iso ongelma saada satoeroja käsitellyn ja käsittelemättömän pellon välillä. Kysymys onkin, pitääkö peltoviljelyssä käyttää tuholaisten ja homeiden torjuntaan kemiaa vai biologiaa.”.
Heikki Hokkanen sanoo, että ”pitkässä juoksussa vain ne, jotka osaavat biologisen tuholaistorjunnan, säilyvät.”
”Tämä on luonnonvalintaa.”
Se luonnonvalinta on vasta alussa. Esimerkiksi luomurypsiä viljellään nyt ainoastaan 3000 hehtaarin alueella, kun kemiallisesti peitattuja rypsin ja rapsin siemeniä käytetään 60 000–80 000 hehtaarilla.