Lue podcastin taustalla oleva Aleksi Husson essee tästä.

Vaikka niin kovasti toivoisinkin, kaikille meille ei luonnolla ja sen monimuotoisuudella ole mitään itseisarvoa. Ihminen on itsekäs eläin ja vasta kun oma terveytemme ja hyvinvointimme on kyseessä, alkaa myös ympäristön tila nopeasti kiinnostaa.

Lääketieteen isänä tunnettu kreikkalainen Hippokrates kirjoitti jo 400 vuotta eaa. teoksen ”Ympäristötekijöistä eli ilmoista, vesistä ja paikoista”, jossa hän esitti ajatuksen siitä, että kansanterveys on riippuvainen ympäristön hyvinvoinnista.

Tähän ajatukseen pohjautuen perustettiin 2000-luvulla tieteidenväliset puitteet toimia yhdessä maapallon yhteisen terveyden hyväksi. Yhdessä saatiin myös aikaan suositus ”perustaa kokonaisvaltainen lähestymistapa estämään ihmis- ja eläintautien leviäminen, sekä ylläpitämään ekosysteemiä ihmisten, hyötyeläinten, sekä perustuksellisen monimuotoisuuden hyväksi”.

Lähestymistavan nimeksi tuli One Health, vähemmillä anglismeilla yhteinen terveys.

Huomattava ja unohdettu puoli One Health -ajattelussa on, että sen periaatteiden mukaan kaikki hyvinvointi rakentuu nimenomaan elämän monimuotoisuuden päälle. Ymmärrys biodiversiteetin, terveyden ja sairauksien välisestä ketjusta tunnetaan kuitenkin vielä harmittavan huonosti, muuten kuin pääpirteiltään. Aiheen tutkimus antaa kuitenkin uusia työkaluja päättäjille ja lisää tietoamme siitä, miten terveyslähtöiset toimet vaikuttavat monimuotoisuuteen ja miten luonnonsuojelutoimet vaikuttavat puolestaan ihmisten ja eläinten terveyteen.

Kun ekosysteemit voivat huonosti, myös ihmiset voivat huonosti. Vaikutukset voivat kuitenkin syntyä vasta useamman mutkan kautta ja niitä on vaikea nähdä ilman laaja-alaista tutkimusta, joka sisältää muutakin kuin lääketiedettä.

Monimuotoisuutta voidaan myös tarkastella monella eri tasolla, aina geneettisestä perimästä ekosysteemien monimuotoisuuteen asti, mikä vielä edelleen monimutkaistaa asioita.

* * *

Ruokaviljamme ja suuri osa lääkkeistä löytyvistä molekyyleistä on löydetty suoraan maapallomme monimuotoisuutta kampaamalla. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on mahdoton saavuttaa ilman useampia lajeja sekä pelloilla että ruokalautasilla. Yhteen geneettisesti hyvin samanlaiseen lajiin perustuva maanviljely eli monokulttuuri on myös aina uhka sopivien tuholaisten ilmaantuessa, kuten banaanien kanssa parhaillaan opimme. Banaaneita on nimittäin tähän asti kasvatettu pääasiassa vain yhden lajikkeen viljelmissä ja nyt tähän lajiin erikoistunut sieni on tuhoamassa koko maailman sadot.

Juomakelpoista vettä tuottavat ja ilmastoa, tulvia ja tauteja säätelevät ekosysteemit eivät myöskään toimi ilman diversiteettiä ja kun tietyt rajat ylitetään, ei myöskään maapallo pysty tukemaan elämää sellaisena minä sen nyt tunnemme. Surullisinta on myös se, että muutokset osuvat ensiksi alkuperäiskansoihin ja köyhiin maihin. Länsimaissa voimme rahalla häivyttää muutokset pois silmistä ja mielestä – joksikin aikaa.

Mikrobimaailman pienimmät eliöt ovat suurilta osin päävastuussa näistä maapallon isoimmista ilmiöistä. Ruokasysteemillemme välttämätöntä yhteyttämistä tai typen kiertoa ei ilman niitä tapahtuisi. Toki mukana on myös melkoinen lajitelma muita eliöitä: tuottajia, pölyttäjiä, kasvinsyöjiä, lihansyöjiä, hajottajia sekä tuholaisia rajoittavia patogeenejä.

Mikroskooppiset bakteerit, virukset, arkeonit, sienet ja alkueläimet ovat myös tärkein linkki ihmisterveyden ja monimuotoisuuden välillä.

Nykytiedon valossa monet tarttumattomat sairaudet kuten astma ja diabetes saattavat johtua nimenomaan mikrobien monimuotoisuudesta tai tarkemmin sen puutteesta. Mitä urbaanimmassa ympäristössä elämme, ja mitä prosessoidumpaa ruokaa syömme, sitä vähemmän mikrobeja saamme meitä ympäröivästä luonnosta. Kehon puolustusjärjestelmä tarvitsee oikein toimiakseen jatkuvaa erilaista ärsykettä, ja jos elämme puhtaassa kuplassa, se tylsyyttään käy meidän itsemme kimppuun ja aiheuttaa monenlaista ongelmaa.

Meille intiimein monimuotoisuuden muoto onkin suolistossamme kuhisevat kaksi kilogrammaa bakteereja, lisänä vielä ihoa ja limakalvojamme varjelevat ystävämme. Olemme kehittyneet tiettyjen bakteerilajien kanssa ja ilman näitä vanhoja ystäviä ei elimistömme osaa enää toimia normaalisti. Kirjava mikrobiomimme suojaa meitä taudeilta, ravitsee meitä ja estää infektioita.

Toisaalta on myös reilua todeta, että mikrobien monimuotoisuuteen kuuluvat myös infektiotaudit, valloittavat vieraslajit, maatalouden tuholaiset ja antibiooteille resistentit bakteerit. Tärkeintä on kuitenkin se, että hyödyllinen ja haitallinen monimuotoisuus pysyisi tasapainossa.

* * *

Luonnolliset kohtaamiset monimuotoisuuden kanssa ovat lähes aina ihmisen terveydelle hyödyllisiä. Tutkimuksissa on huomattu, miten lajirikkaassa ympäristössä maaseudulla asuvat lapset sairastuvat huomattavasti vähemmän astmaan kuin lajiköyhässä betonikaupungissa asuvat verrokit. Samankaltainen ilmiö on havaittu lemmikkikoirista, joilla maaseudulla on havaittu vähemmän allergioita. Ulkoilutettava lemmikki on itsessään jo parempi probiootti kuin apteekista ostettavat. Kotieläimen sisään tuomat mikrobilajit ovat tutkimuksen valossa jo tarpeeksi tuomaan biodiversiteetin hyödyt suoraan sisään kotiimme.

Vaikka rikkaammassa ekosysteemissä syntyy myös enemmän tauteja, on myös vahvaa näyttöä siitä, että monimuotoinen lajisto vähentää infektioriskiä laimentamalla mahdollisuutta siihen, että oikea patogeeni ja isäntäeliö kohtaavat. Maankäytön muutokset, kuten metsien hakkaaminen lisäävät kuitenkin ihmisten, hyötyeläinten ja villieläinten kohtaamisia ja näin lisäävät tautien leviämistä. Voi myös sanoa, että ihmisen ajamat muutokset stressaavat luontoa niin, että patogeenit pääsevät helpommin käsiksi jo rikki olevaan systeemiin.

Kun eläinten taudit päätyvät ihmisten riesaksi, puhumme zoonooseista. Useimmiten eläintaudit siirtyvät ihmisiin, kun emme anna luonnonvaraisten eläinten olla rauhassa ja ajamme ne asumaan lähellä itseämme, tuhoamalla niiden perinteisen elinympäristön. Lepakot ovat olleet tähän mennessä erittäin hyviä zoonoosien levittäjiä juuri siksi, että ne sopeutuvat helposti myös elämään ihmisten asutusten liepeillä. Valitettavaa on myös että köyhyys on suurin riski eläintautiin sairastumiselle.

Yhteydet ihmis- ja eläintautien välillä tajuttiin oikeastaan ensimmäisen kerran vasta 1800-luvulla, ihmiskunnan ja Hippokrateen harmiksi. Epidemiologi Calvin Schwabe sai ensimmäisenä eläin- ja ihmislääketieteen puhaltamaan yhteen hiileen, ainakin hetken aikaa. Tämän hetken suurimpia huolia länsimaalaisesta näkökulmasta on erityisesti mikrobien kasvava antibioottiresistenssi, jonka rajoittamiseksi yhteisen terveyden näkökulma eläimet huomioon ottaen on elintärkeä.

Bakteerien nopean kehityksen ja monimuotoisuuden haittapuolena on se, että antibioottien yli- ja väärinkäyttö johtaa nopeasti myös niille vastustuskykyisiin bakteerikantoihin. Mikrobit vaihtelevat resistenssigeenejä sujuvasti keskenään, erityisesti kun niistä on kilpailuetua. Tästä seurauksena on se, että tavallinenkin bakteeritulehdus voi olla lopulta vaarallinen, sillä tehokkaita hoitokeinoja ei enää yksinkertaisesti ole jäljellä. Turhat antibiootit myös köyhdyttävät elimistömme omia hyödyllisiä bakteeriyhteisöjä, jotka suojaavat kehoamme infektioilta.

Erityisen huolestuttavia ovat ihmisten ja tuotantoeläinten läpi vesistöihin valuvat antibiootit, jotka saavat saman ongelman aikaan myös luonnossa, mutta huomattavasti suuremmassa mittakaavassa. Naudanlihan tuotantoa tehostavassa kolmivaihekasvatuksessa vasikat saavat jopa kolmetoistakertaisen määrän antimikrobiaalisia lääkkeitä verrattuna perinteiseen kasvattamoon.

Lisäksi usein samat vasikat saavat useamman lääkekuurin välikasvattamossa ollessaan. Kun mikrobilääkkeillä ja desinfiointiaineilla kyllästetty lanta käytetään maanviljelyyn, siirtyvät mikrobit ja vaikutukset suoraan myös meidän ruokaamme.

Antibioottien suhteellisen vapaa käyttö eläinlääkinnässä on myös Suomea isompi ongelma. Joissain Euroopan maissa antibiootteja käytetään monikymmenkertaisesti Pohjoismaihin verrattuna. Eläinlajikohtaista antibioottien kulutustietoa ei ole vielä edes saatavilla, mutta EU valmistelee parhaillaan päätöstä, jolla tilastointi paranee huomattavasti. Yhdysvalloissa arvioidaan, että jopa 80 prosenttia maan kaikista antibiooteista käytetään eläintalouteen.

Maailman suurissa vesistöissä ja joissa muhivat antibioottijäämät riittävätkin jo tutkimusten mukaan ajamaan ympäristöbakteerien evoluutiota kohti vastustuskykyä. Lisäksi ne köyhentävät luonnollista lajikirjoa ja täten ihmisasutuksia lähinnä olevat ympäristöt myös sisältävät huomattavan määrän tavallisesti vain ihmisessä esiintyviä lajeja.

Ympäristöstä löytyvät antibiooteille resistentit bakteerit puolestaan lisäävät mahdollisuutta siihen, että antibioottiresistenssi siirtyy myös ihmisille vaarallisiin bakteerilajeihin. Huolestuttavinta on, jos sama bakteeri saa resistenssigeenin useampaa eri antibioottia vastaan, esimerkiksi jätevedenpuhdistamossa hautuessaan. Tästä näkökulmasta yhteys eläinten, luonnon ja ihmisten välillä on erittäin selvä.

* * *

Vaikka sitä ei juuri ajatellakaan, mikrobien monimuotoisuus on myös välttämätön edellytys ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi. Koska mikrobeja on ollut niiden loputtoman diversiteetin vuoksi vaikea tutkia, on ne pitkälti päätetty jättää pois erilaisista ilmastonmuutokseen ja maapallon terveyteen liittyvistä malleista.

Amazonille on perinteisesti annettu maailman keuhkot- titteli, mutta todelliset maapallon keuhkot löytyvät 70 prosenttia maapallon pinta-alasta peittävistä meristä. Mikroskooppinen kasviplanktonlajien kirjo tuottaa puolet maapallon hapesta, samalla sitoen hiilidioksidia, joka lopulta painuu ilmakehältä piiloon sedimenttien alle.

Jo pieni muutos lämpötilassa tai vesistön kemikaalikuormituksessa horjuttaa tätä pääosin eri mikrobilajien muodostamaa herkkää tasapainoa. Lajien kadotessa vallan tasapaino saattaa mikrobiyhteisössä siirtyä niin, ettei hiilen sitominen enää toimi ja ravinteiden kierrätys rikkoontuu. Meille yhä tutumpi ilmiö on yhä lämpenevien kesien ja Itämereen valuvien ravinteiden tuomat eräiden sinilevälajien yksipuoliset kasvupurkaukset. Sinilevien tuottamat myrkyt puolestaan haittaavat vesien virkistyskäyttöä ja ovat myrkyllisiä niin villi-, tuotanto- kuin kotieläimille.

Luonnossa kaikki on yhteydessä kaikkeen monimutkaisten verkostojen ja vuorovaikutusten kautta. Monimuotoisuuden rapistuessa verkot purkautuvat ja vuorovaikutukset saavat uusia arvaamattomia käänteitä. Valitettavasti suurin tekijä biodiversiteetin murenemisessa tällä hetkellä on ihmislajin toiminta. Meidän tulisi kuitenkin muistaa, että oma terveytemme ja hyvinvointimme on suoraan riippuvainen monimuotoisuudesta. Ihminen on osa luontoa ja meidän terveytemme on yhteistä.