Teksti ja kuvat: Jussi Helimäki

Espoon Suomenojalla sijaitseva Finnoon allas on erikoinen paikka. Alunperin se oli luonnontilainen merenlahti. 1960-luvun alkupuolella siitä tehtiin läheisen jätevedenpuhdistamon saostusallas, jonka käyttö lopetettiin jo 1970-luvun alussa. Noin 17 hehtaarin kokoisen Finnoon altaan merkitys linnuille on valtakunnallista tasoa.

Naurulokit viihtyvät altaalla

Paikan näkyvimmät ja kuuluvimmat linnut ovat naurulokkeja, joita on laskettu pesivän 3000–4000 paria. Se on todella mahtava määrä noinkin pienellä alueella; kyseessä on eteläisen Suomen yksi suurimmista naurulokkiyhdyskunnista.

Finnoon allas on tunnettu myös mustakurkku-uikuista, liejukanoista sekä harmaasorsista. Nokikanoja ja punasotkia on altaalla niin ikään kiitettävän paljon. Linnut ovat tottuneet ihmisiin hyvin, joten lintujen kuvaajille paikka on verraton. Ruovikkoon ei ole kuitenkaan kuvaajillakaan asiaa pesimäaikana, ulkoilutieltä ja torneista näkee hyvin altaalle.

Parasta retkeilyaikaa altaalla on huhti-toukokuu ja toisaalta alkusyksy; tällöin alueella riittää vilskettä ja nähtävää. Kaikkiaan altaan alueella on havaittu yli 250 lintulajia, joka sekin on paikan kokoon nähden Suomen kärkilukuja.

Alueella voi toki retkeillä ympäri vuoden ja aina siellä jotain havainnoitavaa on. Finnoon altaalla voi nähdä lintujen lisäksi erityisesti hyönteisiä eri ryhmistä. Nisäkkäistä piisami on yksi varmimmin havaittavista, matelijoista alueella voi tavata muun muassa rantakäärmeen.

Edessä mustakurkku-uikku ja taustalla liejukana.

Alueen ympäri kulkee reilun puolentoista kilometrin pituinen luontopolku, joka on oikeastaan ulkoilutie. Alueella on kaksi lintutornia, joissa on nyt keväällä nykytilanteen mukaisesti hyvä sijoittautua väljästi, noin kotkan siipivälin verran toisesta havainnoijasta. Sillä matematiikalla kovin moni ei voi kerralla olla yhdessä tornissa, mutta kuten todettu, tornitila ei ole ongelma alueella retkeilyyn ja lintujen havainnointiin.

Piisami.

Altaan eteläosan tornin vieressä on jylhä ilmestys, suuri lämpövoimalaitos. Altaan eri puolilla on nyt käynnissä rakennustyömaita, joten ympäristön äänet ovat ajoittain voimakkaampia kuin aiempina vuosina, mutta silti naurulokkien äänet ovat niitä kuuluvimpia, kun linnut ovat paikalla. Juuri tähän aikaan Finnoon altaalle on jo tullut muuttajia, ja arvatenkin lähes päivittäin tästä eteenpäin lajimäärä kasvaa – ellei takatalvi vielä kurita.

EspoofinnoolähiretkivinkitRetkivinkkisuomenoja

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.