Syysmuutto tuo metsien piilottelevat petolinnut ihmisten ilmoille
Syysmuutto tuo metsien piilottelevat petolinnut ihmisten ilmoille, kun etelään matkaavat linnut pysähtelevät avomaille saalistamaan. Syysmuutto on luonteeltaan verkkaisempi kuin kevätmuutto, jolloin linnuilla on kiire kotiin pesimään.
Mutta nyt syyspuolella muuttajilla on aikaa pysähdellä täydentämään muonareservejä edessä olevaa muuttomatkaa varten. Syysmuutolla noin puolet kaikista petolinnuista on kesällä varttuneita kokemattomia nuoria, jotka eivät vielä ymmärrä pelätä ihmistä kuten vanhempansa, vaan sallivat usein tarkkailla itseään rauhassa. Syyskuu onkin ylivoimaisesti vuoden paras kuukausi opetella tuntemaan kotoisat petolintumme.
Tunnista petolinnut lennossa
Syysmuutto alkaa jo kesällä
Petolintujen, kuten niin monien muidenkin lintujen, syysmuutto alkaa jo kesällä. Ensimmäisten joukossa Suomesta lähtevät pesinnässään epäonnistuneet aikuislinnut sekä pesimättömät, edellisenä vuonna syntyneet nuoret ikäluokat.
Monen lajin pesintään myös kuuluu, että toinen emoista hylkää perheensä ja lähtee muutolle ennen kuin poikaset ovat itsenäistyneet, ja jättää jälkikasvun hoitamisen kokonaan jäljelle jäävän emon huoleksi.
Varma merkki syysmuuton käynnistymisestä on yksittäisten aikuisten ampu- ja muuttohaukkojen näyttäytyminen etelärannikolla heinäkuun puolivälissä, ne kun eivät pesi lähimaillakaan. Myös muita lajeja, kuten tuulihaukkoja, kalasääskiä ja ruskosuohaukkoja saattaa nähdä vieraissa paikoissa samoihin aikoihin, mutta niiden erottaminen lähitienoon paikallisista pesimälinnuista on jo vaikeampaa.
Nuoret kanahaukat hylkäävät synnyinreviirinsä jo elokuun alussa.
Laajempana ilmiönä syysmuutto käynnistyy heinäkuun jälkipuoliskolla, kun ensimmäiset nuoret varpushaukat sekä eri-ikäiset tuulihaukat yllättäen tulvahtavat etelärannikon muuttopaikoille.
Elokuun alkupuolella muutto vähitellen vilkastuu samalla kun uusia lajeja liittyy mukaan. Syyskuuta lähestyttäessä petolintumuutto on jo saavuttanut Suomen oloissa huipputasonsa, ja vilkasta muuttoa kestää läpi syyskuun aina lokakuun alkupuolelle asti.
Suomessa petolintujen syysmuutto on näyttävimmillään elokuun loppupuolelta lokakuun alkuun.
Tänä aikana lajikoostumus kuitenkin muuttuu, sillä eri lajeilla on omat aikaikkunansa, joiden puitteissa muutto ajoittuu. Lisäksi monella lajilla eri ikäluokat muuttavat selvästi eri aikaan, mikä myös venyttää muuttokauden kestoa.
Elokuun aikana myös vanhat sääkset ilmestyvät etelärannikolle.
Nuorten ja aikuisten syysmuuton ajoitus eroaa selkeästi esimerkiksi mehiläishaukalla, jolla ikäluokkien välillä on tuskin lainkaan päällekkäisyyttä. Aikuiset linnut jättävät Suomen jo elo–syyskuun vaihteessa, nuoret vasta viikkoa kahta myöhemmin, jolloin aikuiset jo kolkuttelevat Afrikan portteja.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että monet nuoret mehiläishaukat lähtevät muutolle suoraan pesästään, ilman minkäänlaista vanhemmilta saatua valmennusta itsenäiseen elämään.
Ne ovat täysin omillaan, niin ruoan hankinnan kuin muuttamisenkin suhteen. Haastavasta alusta huolimatta osa nuorista onnistuu kuitenkin selvittämään tiensä trooppiseen Afrikkaan asti, olkoonkin että ensimmäisen syksyn tappiot juuri nuorilla mehiläishaukoilla ovat melkoiset.
Hiirihaukkojen ilmestyminen avomaille on selvä merkki syysliikehdinnän alkamisesta.
Lyhyt vai pitkä muuttomatka
Muuttokäyttäytymisensä perusteella petolinnut voidaan jakaa karkeasti pitkän- ja lyhyenmatkan muuttajiin. Loppukesän muuttajat ovat lähinnä pitkämatkalaisia, joihin selvimmin kuuluvat mehiläishaukka, sääksi, ruskosuohaukka ja nuolihaukka, joilla kaikilla on edessään pitkä ja vaativa muuttomatka Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.
Pisimmillään kaukomuuttajan edestakainen muuttomatka voi olla yli 20 000 kilometriä. Syyskuun kuluessa lyhyen matkan muuttajat runsastuvat, kun varpus-, hiiri- ja sinisuohaukat lähtevät joukolla liikkeelle ja viimeisinä muuttovirtaan yhtyvät kanahaukat, piekanat ja kotkat. Näiden lyhytmatkalaisten talvialueet sijaitsevat usein alle 1000 kilometrin päässä Suomesta.
Petolintumuuton seuranta on monille lintuharrastajille vuoden kohokohtia. Kuva: Esa Mäkelä
Muuttokauden pituus vaihtelee
Joillakin lajeilla syysmuuttokausi on hyvin pitkä ja kattaa lähes koko syksyn elokuulta lokakuulle. Tällaisia lajeja ovat muun muassa varpushaukka, tuulihaukka, ampuhaukka, muuttohaukka, hiirihaukka sekä sinisuohaukka.
Pitkä muuttokausi saattaa selittyä osin laajalla talvehtimisalueella, jolloin alueen eri osissa talvehtivat linnut muuttavat eri aikaan. Osa kannasta saattaa jäädä Eurooppaan osan jatkaessa Afrikkaan. Tällaisia lajeja voisivat olla esimerkiksi muuttohaukka, tuulihaukka ja ampuhaukka, ehkä myös varpushaukka.
Hiirihaukalla pitkän muuttokauden selitys on Suomessa tavattavat kaksi eri hiirihaukkamuotoa, joiden talvialueet ovat kaukana toisistaan. Idänhiirihaukka on jo alkusyksystä poismuuttava afrikanmatkaaja, suurempi lännenhiirihaukka sen sijaan on karaistunut lyhyen matkan muuttaja, joka jättää Suomen usein vasta lokakuussa ja jää talveksi Eurooppaan.
Sinisuohaukka taas on myyräspesialisti, jonka syysmuutto saattaa viivästyä hyvän ravintotilanteen vuoksi. Myyräkannan ollessa vahva linnut saattavat jättäytyä pidemmäksikin aikaa verottamaan jonkin seudun myyrätarjontaa. Myös piekanat saattavat hyvinä myyrävuosina jättäytyä Lappiin tavallista myöhempään.
Myöhästelevän nuolihaukan voi Suomessa tavata vielä lokakuussa.
Juuri nyt eletään syysmuuton parasta aikaa
Kaikkein monipuolisinta petolintumuutto on juuri nyt, syyskuun alkupuolella, kun sekä lajivalikoima että lukumäärät ovat huipussaan. Syyskuun alussa on parhaat mahdollisuudet nähdä sekä alkukauden kaukomatkalaisia että loppukauden ensimmäisiä sanansaattajia. Syyskuun alussa voi Suomessakin parhailta paikoilta nähdä päivässä satoja muuttavia petolintuja ja lajimäärä voi hyvänä muuttopäivänä nousta jopa toiselle kymmenelle! Tosin lysti jää usein lyhytaikaiseksi, sillä hyvää muuttopäivää seuraa usein muutama hiljaisempi päivä.
Syysmuuton aikataulu vaihtelee huomattavasti lajista toiseen. Kaikkein kapein aikaikkuna on vanhoilla mehiläishaukoilla, joista valtaosa muuttaa muutaman päivän aikana elokuun lopussa, satoi tai paistoi.
Mehiläishaukat muuttavat myös epävakaan sään vallitessa, jopa ukkossäässä, jolloin paksut pilvet vaikeuttavat muuton seurantaa. Säästä huolimatta aikuiset mehiläishaukat liikkuvat määrätietoisesti muuttosuuntaansa, olkoonkin että muutto tapahtuu korkealla pilvissä ja suurelta osin meiltä näkymättömissä.
Erota ruskosuohaukka, sinisuohaukka, arosuohaukka ja niittysuohaukka
Toisen äärimmäisyyden muodostavat edellä mainitut varpushaukka, hiirihaukka, tuulihaukka, ampuhaukka ja sinisuohaukka, joiden muuttokausi on hyvin pitkä ja kestää jopa yli kolme kuukautta, heinäkuulta lokakuun lopulle.
On tärkeätä muistaa, että eri lajien muuttoaikataulut ovat sittenkin vain viitteellisiä. Niinpä yksittäisiä kaukomuuttajia, kuten sääksiä, ruskosuohaukkoja, nuolihaukkoja ja mehiläishaukkoja voi nähdä vielä lokakuussa, mutta tällöin kyseessä ovat lähes aina nuoret ja kokemattomat, ehkä nälkiintyneet ja heikkokuntoiset yksilöt.
Yhtälailla nuoren kanahaukan voi tavata muutolla jo elokuun puolivälissä ja maakotkankin Etelä-Suomessa jo syyskuun alussa, vaikka molemmat lajit yleensä mielletään lokakuun lajeiksi.
Varpushaukka on tavallinen näky syksyisillä muutontarkkailupaikoilla.
Minne katsomaan ja milloin?
Muuttaessaan petolinnuilla on tapana seurata maaston johtolinjoja, kuten rannikoita, vesistöjä, harjuja tai kallioharjanteita, toisin sanoen maastokohtia, jotka ohjaavat muuttoa toivottuun suuntaan ja missä ilma liikkuu lentämisen kannalta suotuisasti.
Monet petolinnut suosivat muuttaessaan nousevia ilmavirtauksia, joita syntyy tuulenpuoleisille rinteille ja auringon lämmittämän maan ylle. Parhaita havaintopaikkoja ovat erilaiset mäet ja vuoret, joista avautuu esteetön näkymä ympäröivälle taivaalle. Myös laajat peltoaukeat ovat osoittautuneet hyviksi paikoiksi seurata muuttoa.
Suomi on varsin litteä maa, ja ilman selkeitä johtolinjoja muutto kulkee sisämaassa varsin hajallaan. Vasta etelärannikolla petolintujen muuttolinjat alkavat yhtyä, jolloin muutto myös saavuttaa näkyvämmät mittasuhteet.
Perinteisiä petolintumuuton tarkkailupisteitä ovat etelärannikon Hankoniemi ja Porkkalanniemi sekä Virolahti eri havaintopisteineen. Näillä paikoilla voi hyvänä päivänä nähdä satoja muuttavia petolintuja. Lähes samanveroisia kohteita löytyy monia muitakin pitkin etelärannikon muuttoreittiä ja lounaista saaristoa. Tärkeintä on löytää jonkinlainen johtolinja sekä ennen kaikkea laajat näkymät ympäristöön.
Parhailla paikoilla ulkomailla, kuten Etelä-Espanjan Tarifassa, petolintujen seuranta on suurta kansanhuvia.
Yleisesti petolinnut mielletään keskipäivän muuttajiksi, mutta tämä on vain osa totuutta. Hyvin monet lajit lähtevät liikkeelle jo aamun ensimmäisissä valoissa, varpushaukat ja suohaukat usein jopa hämärissä ennen auringon nousua. Muutto on usein vilkkainta aamupäivällä ja hiipuu selvästi kohti iltapäivää.
Osin tämä on harhaa, sillä kauniilla ilmalla muutto voi keskipäivällä kulkea niin korkealla, ettei ihmissilmä tavoita lintuja, edes kiikarilla. Iltaa kohti muutto saattaa näennäisesti piristyä, kun linnut laskeutuvat korkeuksista alemmaksi pudotessaan iltajahtiin ennen yöpuulle painumista.
Pilvetön sinitaivas ja tyyni ilma saattavat kuulostaa ihanteelliselta muuttosäältä, mutta ne eivät vielä takaa hyvää petolintumuuttoa.
Sinitaivaalta lintuja on vaikea löytää, ja petolinnut kaipaavat tuulta innostuakseen muuttamisesta. Parhaiten lintuja näkee kun pilvisyys on vaihtelevaa ja tuuli kohtalainen, jopa navakka, ja mielellään vastainen. Vastatuuli pitää linnut alhaalla ja pilvet vuorostaan helpottavat lintujen löytämistä. Liian tuulinen sää on yleensä myös huono muuttosää, mutta kotkat selvästi nauttivat kovistakin tuulista.