Konsertto linnuille ja orkesterille
Laulujoutsenia ja pikkujoutsenia auringonlaskun jälkeen. Kuvat: Samuli Haapasalo
130/365
Cantus arcticus on säveltäjä Eino-Juhani Rautavaaran teos. Se on sävelletty linnuille ja orkestereille. Vaikuttava teos, jonka lintujen äänet säveltäjä on koonnut Ylen arkistoista. Joitain on äänitetty juuri tätä teosta varten Liminganlahdella.
Vaikkei olisikaan aktiivinen musiikin harrastaja, kannattaa kuunnella tämä teos, ja tutustua myös sen lintuihin. Teoksen lintuja ovat ainakin laulujoutsen, kurki, kuovi ja yllättäen tunturikiuru. Tunturikiurun laulua on käytetty hidastettuna ja esimerkiksi laulujoutsenen osalta samaa äänitettä on käytetty kerroksittain kuin joutsenten kuoroksi kasvaen.

Kurjet huutavat Cantus arctikuksessa
Linnunäänet ovat kuin yksi soitin tai useita eri soittimia, soitinryhmä orkesterissa. Säveltäjä on jättänyt kapellimestarille vapauden musiikin ja lintusoitinten sovittamisessa toisiinsa.

Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.