Ruusuruoho kuuluu nyt kuusamakasveihin. Mitä tästä pitäisi ajatella? Kuva: Anna Tuominen

 
”No miks näitä nyt on taas pitäny mennä muuttelemaan!”

Ajatus on pyörähtänyt mielessäni useampaan kertaan viime vuosina. Innostuin kasvien lajintunnistuksesta haasteellisella hetkellä, sillä taksonomiaa myllerretään kovaa vauhtia uuteen uskoon.

Taksonomia tarkoittaa lajien luokittelua niiden evolutiivisten sukulaissuhteiden mukaan. Lajit kuuluvat sukuihin, suvut heimoihin ja niin edelleen. Pitkään sukulaisuussuhteita on selvitetty etsimällä kasveista samankaltaisia rakennepiirteitä, mutta teknologinen kehitys on avannut oven DNA-sekvensseille.

Geeniperimän lukeminen ei oikeastaan ole mikään uusi juttu. Löysin aiheesta uutisen otsikolla ”Kasvien luokittelu menossa uusiksi” vuodelta 1998. Tuolloin sekvensointi oli kuitenkin hidasta ja kallista. Kahdenkymmenen vuoden aikana kehitys on harpponut eteenpäin yhä kiihtyvällä tahdilla, ja vihdoin uusi luokitus on tavallisen kesämökkibotanistinkin ulottuvilla, kun DNA:han perustuvaa luokitusta noudattavat lajioppaat ilmestyvät kauppojen hyllyille.

Uusi menetelmä on kuin FBI:n rikoslaboratoriosta. Miksi se ärsyttää?

Ei mistään järkeen perustuvasta syystä. Siksi, että geenejä en voi nähdä omin silmin. Siksi, että joudun opettelemaan uudestaan.

Oikeasti minulla ei ole mitään syytä närkästyä. Mökkipihassa perhosia houkutteleva ruusuruoho on yhä ruusuruoho, vaikka se kuuluukin nykyään purtojuurikasvien heimon sijaan kuusamakasvien heimoon. Lajintunnistuksen kannalta vanhat oppaani pätevät yhä riittävän hyvin.

Uuden luokituksen opettelu onkin vähän kuin julkkisjuoruja seuraisi:

”Kuulitko, että Vanamo ja Terttu-Selja eivät ole enää yhdessä?”
”Uskomatonta. Kerro lisää!”

Kasviharrastuksesta ja lajintunnistuksesta voit lukea 9.5. ilmestyvästä Suomen Luonnosta!

dnageenitkasvitlajintunnistusMuutostaksonomia