Tällä viikolla on vietetty jälleen Vaatevallankumousta. Nyt on kulunut kuusi vuotta siitä, kun Rana Plazan tehdas romahti Bangladeshissa, ja tehtaan työntekijöistä yli 1130 kuoli ja 2500 loukkaantui onnettomuudessa. Tehtaassa valmistettiin lukuisien länsimaisten vaatemerkkien tuotteita.

Vaatevallankumous ja kuluttajien kasvanut tietoisuus paitsi halpavaatteiden tuotanto-olosuhteista myös vaateteollisuuden ympäristövaikutuksista ovat nostaneet vaateteollisuuden ongelmat tapetille. Erään tutkimuksen mukaan vaateteollisuuden on sanottu kuormittavan ympäristöä vuosittain yhtä paljon kuin maailman lento- ja laivaliikenteen yhteensä. Suomen Luonto valitsikin pikamuodin Vuoden turhakkeeksi 2018 sen laajojen haitallisten ympäristövaikutusten vuoksi. Luonnon kuormittamisen lisäksi vaateteollisuuteen kytkeytyvät sen eettiset ongelmat, kuten tehdastyöntekijöiden minimaaliset palkat ja huonot työolosuhteet.

Pikamuoti siis kuormittaa ympäristöämme ja riistää halpatuotantomaissa alan työntekijöitä. Lisäksi moni on varmasti huomannut jatkuvan vaatteiden ostelun ongelmat henkilökohtaisella tasolla. Rahaa kuluu ja vaatekaappi on jatkuvasti sekasortoisessa tilassa, eikä sieltä löydä mitään päällepantavaa. Aikaa tuhlaantuu paitsi kaupoissa kiertelyyn, myös vaatteiden järjestämiseen, pesemiseen ja eteenpäin kierrättämiseen. Silti jatkamme turhien vaatteiden ostelua. Mikä meitä vaivaa?

Vaateteollisuuden ongelmista on puhuttu jo vuosia. Silti tuntuu, että hyvin vähän mitään radikaalia muutosta on saatu aikaiseksi. Yksi syy tähän on varmasti sosiaalinen media, jonka visuaalinen kuvatulva ruokkii meitä jatkuvasti uusilla ajatuksilla siitä, miltä elämämme tulisi näyttää. Usein ostaessamme vaatetta ostammekin todellisuudessa mielikuvan siitä, millaista elämämme tuon tuotteen kanssa olisi. Tämä pätee toki moniin muihinkin tavaroihin. Vaatetta sovittaessa kuvittelee monesti itsensä johonkin tietynlaiseen elämään tai hetkeen, jota vietämme tuo vaate päällä.

Sosiaalinen media, blogit, some-vaikuttajat, Instagramin kuvatulva – nämä kaikki ruokkivat noita mielikuvia, joita tavaroiden uskotaan meille antavan. Kun suosittu bloggari jakaa kuvia, joissa hän hörppii aamukahvia trendikkäässä kahvilassa tai kävelee Pariisin kujilla meitä miellyttävä mekko päällään, tulee helposti olo, että tuon mekon hankkimalla minunkin elämäni muuttuu ylellisiksi hetkiksi ja ulkomaan matkoiksi.

Todellisuudessa jonkin tuotteen ostaminen ei tietenkään teleporttaa meitä tähän unelmaelämään. Tiedämme sen itsekin, mutta jostain syystä haluamme tiukasti pitää kiinni tästä uskomuksesta. Ehkäpä tuo kyseinen vaate kuitenkin vie meidät vähän lähemmäs unelmaamme?

Näitä mielikuvia vastaan taisteleminen on hyvin haastavaa, sillä iso osa kulutusyhteiskuntaa ja tapaamme toimia osana sitä rakentuu juuri mielikuvamainonnalle. Luulen, että erilaiset vaatelakot, kapselivaatekaapit tai muut hyvin tiukat säännöt vaatteiden ostelulle ovat monille lähes pakollisia jatkuvasta shoppailusta eroon pääsemiseksi. Jotta näitä mielikuvia pystyy vastustamaan, on yritettävä muuttaa merkittävästi koko ajattelutapaansa ja suhtautumistaan vaatteisiin. Isot elämänmuutokset tapahtuvat harvoin hetkessä, mutta joskus ostolakkojen kaltaiset radikaalit – tai vallankumoukselliset – toimet ovat tarpeen.

Entäs jos jatkuvan tavaroiden ostelun sijaan yrittäisimmekin alkaa elää näitä haavekuviamme todeksi? Yksi vaate ei vie meitä lähemmäs parempaa elämää, mutta voimme itse alkaa elää sitä. Kun ostat vaatetta, millaisia ovat ne hetket, joissa kuvittelet itsesi se päällä? Kenen kanssa olet, mitä tekemässä, millaisessa ympäristössä? Voisitko lisätä näitä hetkiä elämääsi ilman, että ostat yhtäkään tuotetta niiden saavuttamiseksi?