Haarapääsky kuuluu kulttuuriin
Haarapääsky elävöittää kesämaisemaa lennollaan ja kurjertavalla laulullaan.
Lentoa jo harjoitteleva haarapääskyn poikanen työntää päänsä pitkälle emon nokan ja pää yli ja saa ruokaa. Pian se oppii yhtä taitavaksi kuin vanhempansa hankkimaan itse oman ravintonsa. Kuva: Samuli Haapasalo
175/365
Silloin kun haarapääsky alkaa pesinnän, on kyllä terminen kesä. Tulkitsenkin vanhan sananparren ”Pääskysestä ei päivääkään” hetkeksi, jolloin se alkaa rakentamaan tai kunnostamaan pesää navetassa, liiterissä tai muussa sopivassa rakennuksessa.
Ensimmäiset haarapääskyt tulevat kyllä keväällä, viimeistäänkin vapun alla. Eurooppalaiset etelävirtaukset saattavat tuoda pääskyn jo hyvinkin varhain. Mutta ei yksi pääskynen kesää tee.
Mutta taas kerran lintulaji, joka kuuluu rakastamiini ja tiedän kuuluvan niin monen muun rakkaimpiin lintuihin! Virossa haarapääsky (sutsupääsuke) on kansallislintu. Ja samalla jälleen yksi laji, jonka puolesta olen huolissani. Lähes 300 000 paria 1950-luvulla, nyt 100.000 – 150.000 paria. Kanta on ainakin puoliintunut. Viime kesä ja tämä kesä ovat nostaneet huoltani, pitää yrittää seurata mikä on tilanne.
Helposti havaittavia syitä on monia, mm. maa- ja erityisesti karjatalouden muuttuminen ja maaseudun vanhan rakennuskannan katoaminen. Enää ei ole riittävästi avoimia ulkorakennuksia pääskyjen pesiä. Pelto-ojien häviäminen köyhdyttää lintujen hyönteispyyntiä.
Ehkä suurin huoli liittyy kuitenkin siihen, miten haarapääskyt pärjäävät muutolla ja talvehtimisalueella Etelä-Afrikassa.
Viime kesän pesintä oli huono. Miten haarapääsky pesii tänä vuonna, sitä ei vielä tarkkaan tiedä, sillä pesintä voi siirtyä pitkälle keskikesään. Usein tavataan vielä syyskuussa pesäpoikasia ja ne ehtivät kyllä mukaan muutolle.