Miksi metsien suojelu on Suomessa niin vaikeaa? Onko metsiä suojeltu jo nyt niin paljon, että lisäsuojelu on metsätalouden kannalta kohtuutonta?
Katsotaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) sivustoa. Siellä kirjoitetaan seuraavaa: ”Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsiensuojelutilaston mukaan Suomen metsistä eli metsä- ja kitumaan yhteisalasta on suojeltu 2,9 miljoonaa hehtaaria eli 13 prosenttia niiden pinta-alasta. Useimmiten hakkuut ovat kiellettyjä mutta eivät aina: suojelun kohde määrittää tavan suojella.”
Ja edelleen: ”Täysin metsätalouden ulkopuolelle jätettyä metsää on Suomessa 2,3 miljoonaa hehtaaria eli kymmenen prosenttia metsien kokonaispinta-alasta. Tätä tavataan kutsua kansanomaisesti tiukasti suojelluksi metsäksi. Tiukasta suojelusta ei kuitenkaan löydy yksiselitteistä kansainvälistä määritelmää, joten käsite aiheuttaa hämmennystä. Siksi sanan käytöstä on luovuttu Luken metsien suojelutilastossa.”
No tämä se vasta hämmennystä herättääkin. 10 vai 13 prosenttia vai miten se nyt oikein menee? Ja tilastoidaan suojeltuja metsiä – joita voikin ehkä hakata. Entä miten ne kitumaat liittyvät asiaan, kun puhutaan metsien suojelusta?
Lauri Kajander toteaa Luonto-Liiton metsäblogissa vuonna 2020, että Suomen metsien suojelun lukemat esitetään jatkuvasti tarkoitushakuisesti väärin. Tarkoitus on tietysti se, että Suomi näyttäytyisi esimerkillisenä metsiensä suojelijana; siksi suojelupinta-aloja ja prosentteja täytyy paisuttaa. Kajander kirjoittaa: ”Myös Metsien Suomi -kampanjan sivuilla kerrotaan, että Suomen metsistä 13 % on suojeltu. Näin suureksi suojeluprosentti saadaan vain laskemalla mukaan lähes puuttomia kitumaita, kuten soita ja tuntureita, sekä alueita, joilla harjoitetaan käytännössä normaalia avohakkuumetsätaloutta.”
Niinpä niin. Minä kyllä ajattelen ”kansanomaisesti”, että suojellussa metsässä ei harjoiteta taloustoimintaa. Siis vaikka kohde olisi suojeltu mökkirakentamiselta tai soranotolta mutta ei (avo)hakkuilta, sen laskeminen suojelluksi metsäksi on mielestäni hämmentävää, suorastaan hämäävää. Samoin olen sitä mieltä, että metsien suojelun pitäisi auttaa metsässä eläviä lajeja. Tunturit ja avosuot eivät ole esimerkiksi oravan, helmipöllön tai hömötiaisen elinympäristöä.
Metsähallituksen tavanomainen ”uudistusala” Kainuussa. Kuva on otettu kahdeksan vuotta hakkuun jälkeen. Myös ylemmässä kuvassa tavanomainen Metsähallituksen tyylinäyte: metsä on hakattu talvella 2024. Tällaiset hakkuut sallitaan myös esimerkiksi suojelumetsiksi tilastoiduilla rantojensuojeluohjelman alueilla.
Paljonko sitä oikeasti suojeltua metsää sitten on? Lauri Kajander kirjoittaa: ”Todellisuudessa Suomen tuottavasta metsämaasta eli varsinaisista kunnolla puuta kasvavista metsistä on lakisääteisesti hakkuiden ulkopuolella koko maassa n. 6 %. Suurin osa suojelluista metsistä on Pohjois-Suomessa, Etelä-Suomen metsämaasta on suojeltu vaivaiset alle 3 %.”
Myös valtioneuvoston vuonna 2021 julkaisemassa Helmi-elinympäristöohjelmassa mainitaan tuo 13 prosenttia, mutta ankeampi totuus tulee kyllä lopulta selväksi: ”Tiukasti suojeltua metsämaata on 1,2 miljoonaa hehtaaria eli 6 % metsämaan pinta-alasta.”
Lisäksi todetaan, että metsien suojelu on alueellisesti hyvin epätasaisesti jakautunut: ”Lähes 80 % suojelluista metsistä sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Suojelu painottuu paitsi pohjoiseen, myös keskimääräistä karummille kasvupaikoille. Erityisesti lehdot ja rehevät kangasmetsät hemi- ja eteläboreaalisessa vyöhykkeessä ovat suojelualueverkossa huonosti edustettuina.”
Ja sitten niistä ”varovaisista” hakkuista ”suojelualueilla”, joita on tehty muun muassa Saimaan rannoilla. Kuvia voi katsella Greenpeacen sivustolta, jossa aiheesta kirjoittaa Matti Liimatainen. Myös Yle uutisoi aiheesta syksyllä 2022. Ilmakuvissa näkyy tavanomaisia suomalaisia avohakkuita eli hirvittävän rumaa jälkeä. Nämä hakkuut ovat täysin laillisia – ja metsät on tilastoissa ”suojeltu”.
Suojelutilastoilla sotkeminen tulee hyvin esiin muun muassa toukokuussa julkaistussa Ylen uutisessa: toimittaja on joutunut tekemään juttuunsa peräti kolme kertaa aiheeseen liittyviä muokkauksia ja tarkennuksia. Tämä kertoo siitä, että Luken nykyinen tapa esittää suojelumetsien tilastointia ei ole suinkaan selkeyttävä vaan päinvastoin hämmentävä.
Hämmentävää on tietysti myös se, että metsien suojelu on Suomessa niin uskomattoman vaikeaa. 94 prosenttia metsistä on talouskäytössä – eikö siitä todellakaan ole varaa jättää jotain luonnollekin?