Kuvat: Samuli Haapasalo

106/2020

Kun istuu piilokojussa pitkän illan, ehkä nukkuu kojussa pimeän tunnit ja herää aamuhämärissä taas tarkkailemaan, voi törmätä aina johonkin pieneen yllätykseen. Yön äänetkin ovat voineet herättää. Odottaminen, ajatteleminen, haaveilu ja yllätykset ovat piilokojun”suolaa”. Koskaan ei tiedä mitä…. Mutta hätäisille piilokojut eivät sovi. Hyvään pääsee maltilla ja hiljaisuudella!

Kerran sattui niin, että huomasin puolen yön aikaan suuren pöllön lentelevän suolla. Valovoimainen kiikari paljasti tutun, mutta harvalukuisen lapinpöllön myöhemmin männyn oksalla. Yllättäen lintu lähti hetken päästä lentämään aivan kohti piilokojua. Se lensi ja lensi lähemmäksi, kunnes tömähti istumaan piilokojun katolle aivan pääni päälle. Välissämme oli parikymmentä senttiä ja kojun puinen katto. Pöllön lähtö oli niin hiljainen, etten sitä havainnut. Ehkei lapinpöllökään huomannut minua lainkaan.

Runsas viikko sitten osui hiirihaukka Lieksan Kontiovaarassa ahmapiilokojulle. Isohko haukka antoi sopivaa vaihtelua, vaikka ahmakin kierteli illalla kolme kunnon lenkkiä ja aamulla vielä neljännen. Hiirihaukka oli hoksannut pientä syötävää. Niinpä sen edesottamuksia sai seurata kaikessa rauhassa sadekuuron ropistessa hyvän tovin piilokojun kattoon ja linnun höyhenistöön..

ahmahiirihaukkapiilokojuvuosi luonnossa

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!