104/2020

Ilta on hämärtymässä. Karhuemo nousee rinnettä. Viimeiset auringonsäteet tavoittavat  mesikämmenen. Itse asiassa näen jo ennen emoa kaksi vilkasta karhunpentua. Nyt huomaan, että emoa seuraa jopa neljän pennun poikue, joka liikkuu seudulla. Kaksosia ja kolmosiakin esiintyy, mutta joskus onnistuu näkemään jopa neloset!

Mesikämmenten metsä.

Emo antaa nelosille tarkkaa huolenpitoa. Mutta emolla on vahva auktoriteetti. Emokarhu on myös voimakas ja ketterä. Yhtä lukuunottamatta myös metsän uroskarhut kunnioittavat sitä. Tuon suurikokoisen vanhan uroksen emo taas varoo. Ja poikaset saavat napakan komennon puuhun, jos ollaan liian lähellä.

Mikähän sieltä tulee. Kun nousemme takakäpälille, näemme pitemmälle!

Poikaset ovat hyvinkin leikkisiä ja vilkkaita, mutta samalla äärimmäisen nopeita kiipeämään puuhun, kun emo niin karjaisee.

Emolla on auktoriteettia. Se tietää hyvää neljälle pennulle. Ja ylhäältä, kahdella jalalla seisten näkee pitemmälle.

Karhukoju on erinomainen piilo katsella karhujen touhuja metsässään, oppia paljon näiden suurten nisäkkäiden käyttäytymisestä. Karhupiilokojuista voi nähdä myös suden ja ahman.

Metsän siimeksessä, mis ei seinät hämmennä.

Karhupiilokojuja on ainakin Kuusamossa, Suomussalmen Martinselkosessa, Kuhmossa, kaikki aivan rajan pinnassa. Niiden vieraat ovat kahden maan karhuja. Lieksan Kontiovaarassa on erikoistuttu ahman seuraamiseen.

karhuKarhunpennutvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.