Kuvat: Samuli Haapasalo

102/2020

No minun osaltani se olisi ilman muuta ilves, kulkiessaan äänetön, yllättävän kookas, komea kissaeläin. Ilves olisi varma valintani. Olen nähnyt ilveksen vain kerran, jälkiä hangella toki monasti. Mikähän olisi sinun suosikkisi?

Tuo kohtaamiseni ilveksen kanssa sattui jo varsin hämäräksi ehtineessä lokakuun lopun illassa, suuren virolaisen suon laitametsien kätkemällä pienellä sänkipellolla. Olin palailemassa pikkujoutsenien syysparvia seuraamasta.

Valoa ei ollut enää juuri lainkaan, aurinko jo maillaan, yö laskeutumassa, mutta tunnelma sitäkin intensiivisempi.

Kuvien kellonajoista näin jälkikäteen, että olin seurannut ilvestä 20 minuuttia. Pääosin ilves lepäili – tai kyttäsi jotakin, mitä, sitä en ainakaan hoksannut. Vartin päästä ilves suuntasi kulkunsa kiireettömästi kohti metsän reunaa ja hävisi lopulta pimeään. Ilveksen kulku oli täysin äänetöntä hiljaisessa syysillassa. Kuvista saattoi todeta, että ilves oli täysikasvuinen naaras. Tällaisen kohtaamisen tahtoisin taas, auringonlaskun tai aamuvarhaisen valoissa.

Ilves on valpas, piileskelevä, mutta esillä ollessaan sillä on vahva itseluottamus. Tämäkään ilves ei paljoa piitannut minusta. Mutta minä olin sitäkin enemmän innoissani.

Viroksi ilves on kirjoitukseltaan ja ääntämiseltään täsmälleen sama kuin Suomen kielessä: ilves. Nimellä lie siis pitkä yhteinen historia. Ilves on toki tunnettu pitkään! Haluaisin ilveksen tulevan tutummaksi, näkemällä, kuulemalla ja kuvaamalla.

ilvessyksyvuosi luonnossa

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!