100/2020

Karhu on ns. direktiivilaji. Se on rauhoitettu. Erikoislupia saa antaa vain kannanhoidollisin syin. Kuitenkin perusteluja lukiessa pyrki väkisin mieleen, että ne oli kirjoitettu metsästyksen, ei kannanhoidollisin lähtökohdin. Perustelut ja johtopäätökset menivät ristiin. Oli päätetty edelleen lisätä kanhunkaatoupia Pohjois-Karjalassa. Nyt on lupa ampua 163 karhua, kun yli vuoden ikäisiä karhuja on noin 550-570 yksilöä. Lähes joka kolmas aikuinen karhu siirtyy autuaammille metsästysmaille. Ja puolet koko maan ”kannanhoidosta” tapahtuu Pohjois-Karjalassa. Melkoista kannanhoitoa!

Muuallakin oli lisätty kaatolupia, että ihmiset oppivat tottumaan. Mihin? Kummankin, Pohjois-Karjalan määrän ja muun maan määrän logiikka jäi aukeamatta. Perusteluissa ihmettelin myös mm. sitä, että karhut saattavat kaataa hirviä. Niinhän tekee ihminenkin. Siinähän karhu säätää ihmisen tapaan kannanhoidollisin syin hirvikannan kokoa. Mutta sitä käytettiinkin perusteluna karhun kaatamiseen, karhua vastaan. Harvinaisen Suomen peuran eli metsäpeuran asuinalueiden osalta ymmärsin kyllä perustelun.

Se on tietysti selvä, mitä direktiivissä lukee kannanhoidollisista perusteista. Mutta kansallisen päätöksen perustelujen pitäisi olla linjassa direktiivin kanssa ja päätösten niin sanottua hallinnon tarkoitussidonnaisuuden periaatetta noudattavia. Syyn pitää siis olla oikeasti, aidosti ja perustellusti kannanhoidollinen.

Asiaa kannattaisi pohtia vähän syvemmin, tieteellisemmin sekä avoimesti ja aidosti perustellen, kun seuraavaa päätöstä tehdään. Esimerkiksi Virossa noudatetaan tietenkin samaa Euroopan Unionin direktiiviä, mutta karhukanta (yhteensä noin 700 karhua) on Viron asukaslukuun ja pinta-alaan (45 000 km2) sekä karhulle sopivaan metsäalaan (vain puolet pinta-alasta) suhteutettuna paljon suurempi, kaksin-kolminkertainen Suomeen verrattuna.