Vuosi on lähestymässä loppuaan ja ötökkäkausi on pitkälti taputeltu. Kun maa on jäässä ja kuva-arkistot hyvällä mallilla, hyönteisharrastuksen voi pitää aktiivisena tutustumalla vuoden aikana julkaistuihin tutkimuksiin ja artikkeleihin. Tässä koosteena kolme mielenkiintoista faktaa hyönteismaailmasta.
Euroopan ruokavirasto hyväksyi alkuvuodesta jauhopukin (Tenebrio molitor) toukat ihmisten ravintokäyttöön. Muualla maailmassa niitä on hyödynnetty ravintona jo pitkään, kuten useita muitakin hyönteislajeja. Jauhopukki ei kuitenkaan ole ainoa helposti kasvatettava ja monipuolista ravintoa tarjoava hyönteislaji. Verrattuna toiseksi ravintokäyttölupaa odottavaan jättijauhomatoon (Zophobas morio), se jää auttamattomasti lohdutussijalle.
Aikuinen jauhopukki (Tenebrio molitor). Kuva: Tapio Kujala.
Jättijauhomatoja on myynnissä lähes kaikissa eläinkaupoissa, kuoriaisen toukkia käytetään yleisesti matelijoiden ja muiden lemmikkien ravintona. Televisiossa ne ovat saaneet näkyvyyttä esimerkiksi Pelkokertoimessa. Ravintolähteenä laji tarjoaa huomattavia hyötyjä tavalliseen jauhopukin toukkiin verrattuna. Se ei ole vain isompi ja ravintorikkaampi, vaan tarjoaa tutkittuja ylimääräisiä terveysvaikutuksia. Ikään kuin tämä ei riittäisi, se pystyy hajottamaan elimistössään muovia. Kyllä, syötävään muotoon.
Jauhopukin toukkia tyypillisesti hormonikäsitellään, jotta toukat eivät koteloituisi ja aikuistuisi liian nopeasti. Jättijauhomadon koteloitumisen hillitseminen onnistuu yksinomaan säilyttämällä liian suurta määrää toukkia liian pienessä tilassa. Jos osa yksilöistä sattuisikin löytämään rauhallisemman koteloitumissopen, muut toukat turvautuvat kannibalismiin vain viimeisenä keinona. Jauhopukin toukille sen sijaan ei liiemmin tunnontuskia tule lajitovereiden koteloiden herkuttelusta.
Kokoero toukilla on merkittävä. Jauhopukin toukat kasvavat luonnollisissa olosuhteissa n. 1,3 cm pituisiksi, erikoisravinnolla ja hormoneilla niiden kokoa on pystytty kasvattamaan 3,8 cm:iin. Jättijauhomadon toukka on yli 5 cm ilman hormonikasvatusta. Yhdestä toukasta saa siis huomattavasti enemmän ravintoa ja kitiinikuoren suhteellinen paksuus on vähäisempi.
Jättijauhomato (Zophobas morio). Kuva: Tapio Kujala
Aikuinen jättijauhomato on hiilenmusta kovakuoriainen. Kuva: Tapio Kujala.
”Jättijauhiksien” terveysvaikutukset ovat monenlaiset. Toukissa on paljon typpeä, rasva- ja aminohappoja, jotka ovat proteiinia ja energiaa tuotavan omega-6-linolihapon osia. Toukat edistävät probioottisten bakteerien kasvua ja parantavat suojaa taudinaiheuttajilta. On mahdollista, että toukilla voitaisiin esimerkiksi korvata antibioottien käyttöä kanaloissa. Toukan ruumiinesteellä, verta vastaavan hemolymfalla, on silläkin tutkittuja hyötyjä. Se voi torjua tehokkaasti lehmien utaretulehduksia, jotka ovat yleisimpiä sairauksia maitoteollisuudessa.
Molempien lajien toukat ovat luonnon omia jätteenkäsittelylaitoksia. Ne pystyvät syömään ja hajottamaan monenlaisia muoveja, kuten styroksia. Siitä huolimatta toukkien hyödyntäminen eläinten ravintona on turvallista. Tässäkin käsittelyssä jättijauhomato vie voiton, sillä se pystyy käsittelemään muovia neljä kertaa jauhopukkia tehokkaammin.
Mitäs tänään syötäisiin?
Yhteiskuntahyönteisillä kommunikointi lajitovereiden kanssa voi jatkua kuoleman jälkeenkin. Asiaa on tutkittu termiittien kautta ja on saatu selville, että ne lähettävät kuolemansa jälkeen kemikaalisia signaaleita, jotka kertovat yhdyskunnan ”hautausurakoitsijoille” mitä ruumiille pitäisi tehdä jotta siitä saataisiin irti paras mahdollinen hyöty yhdyskunnalle.
Reticulitermes flavipes – termiittejä. Kuva Gary Alpert (CC-BY-NC 3.0).
Ajatellaan tavallista muurahaispesää. Siinä voi olla kymmeniä tuhansia muurahaisyksilöitä. Muurahaisia kuolee koko ajan ja uusia syntyy tilalle. Kiertokulku on täysin luonnollista, mutta jos raadoille ei tehtäisi mitään, ne aiheuttaisivat yhdyskunnalle monenlaisia riskejä. Pahinta ei ole ruumiiden kasaantuminen käytäviin. Hajoavien yksilöiden kautta voisi mahdollisesti lähteä levimään sairaus joka tuhoaisi koko pesän. Tämän vuoksi on tärkeää, että osa yksilöistä on erikoistunut käsittelemään kuolleita lajitovereitaan. Käsittelykeinoja on kaksi: hautaaminen tai syöminen.
Kekomuurahaisia (Formica sp.). Kuva: Tapio Kujala.
Tutkimuksissa on osoitettu, että kuolleet muurahaiset erittävät rasvahappoja (mm. 3-oktanolia ja öljyhappoa) joista lajitoveri tunnistaa ne kuolleiksi. Eri kastit erittävät happoja eri määriä ja kemikaalien pitoisuus noudattaa tiettyä kaavaa kuoleman jälkeen – tämän perusteella hautausurakoitsijoiden on mahdollista päätellä, kuinka kauan yksilön kuolemasta on kulunut aikaa. Tämä on erittäin tärkeä tietoa, joka vaikuttaa siihen, mitä raadoille tehdään.
Termiittejä tutkiessa kävi ilmi, että vähän aikaa sitten kuolleet työläiset hyödynnettiin ravinnoksi. Jos kuolemasta oli kulunut yli 2,5 vuorokautta, eivät raadot enää soveltuneet ravintokäyttöön vaan ne haudattiin. Tämä on ihan loogista, kun ajattelee elintarvikkeiden viimeisiä käyttöpäiviä. Vanhentuneen ruoan syöminen on ihmisellekin terveysriski. Lisäksi, mitä pidemmälle raadon maatuminen on edennyt, sitä vähemmän siinä on jäljellä hyödynnettäviä ravintoaineita.
Tutkimuksessa selvisi myös, että termiittityöläiset käytettiin ravinnoksi välittömästi, kun taas sotilaat ja lisääntymiskykyiset naaraat haudattiin tai muurattiin seiniin. Tämä tosin voi johtua vain työläisten huomattavan suuresta suhteellisesta määrästä ja kuolleisuudesta. Jos viiden miljoonan yksilön termiittipesässä voi päivittäin kuolla luonnollisesti 70 tuhatta yksilöä, huomio kannattaa kohdistaa erityisesti runsaimman kastin yksilöihin.
Loppujen lopuksi kannibalismi on vain yksi tapa kierrättää ravintoaineita.
Coptotermes formosanus – termiittejä. Kuva: Scott Bauer (CC-BY 3.0).
Vesiperhoset muodostavat oman hyönteislahkonsa, jota kutsutaan myös sirvikkäiksi. Suomessa esiintyy 218 lajia. Vesiperhosten toukat elävät erilaisissa vesistöissä, suurin osa rakentaa itselleen putkimaisen suojakopan irrallisista osasista, jotka toukka sitoo yhteen tuottamansa seitin avulla. Se kurottautuu putkilon päästä sen verran esiin, että pystyy liikkumaan ja hankkimaan ravintoa. Vaaran uhatessa toukka vetäytyy nopeasti suojaan.
Harmohiidekäs (Agrypnia obsoleta) on yksi monista vesiperhosistamme. Kuva: Tapio Kujala.
Sirvikkäät eivät ole ainoita vesistöihin liitettyjä perhoslajeja. Maailmanlaajuisesti tunnetaan n. 800 varsinaisten perhosten lajia, joiden toukat ovat tavalla tai toisella tekemisissä veden kanssa. Monet näistä vain sen vuoksi, että ne syövät ravinnokseen vesikasveja. Yksi esimerkki on Suomessakin esiintyvä järvikoisa, jonka toukat syövät ulpukan lehtiä ja muita vesikasveja.
800 lajia tuntuu isolta määrältä, mutta se täytyy suhteuttaa maailman perhosten arvoituun kokonaislajimäärään. Kaikkiaan perhoslajeja on arvioitu elävän maapallolla 150 000 – 500 000 – suurin osa on yhä löytämättä ja tieteellisesti kuvaamatta. Kokonaan veden varassa elävien (akvaattisten) tai osittain veden varassa elävien (semiakvaattisten) lajien osuus on siis vain muutama promille. Määrän voi myös suhteuttaa muihin osittain tai kokonaan vedessä elävien hyönteislajien lukumäärään, joka nousee maailmanlaajuisesti kahdensadantuhannen paremmalle puolelle. Tunnettujen lajien osalta.
Aivan kaikki vesistöihin liitettyjen perhoslajien toukista eivät ole riippuvaisia vedestä. Osa on sopeutunut pärjämään myös kuivalla maalla. Yhteistä lajeille on, että suurin osa koteloituu vedenpinnan yläpuolelle ja elää aikuisena pinnalla. Samalla tavalla kuin sudenkorennot. Suomessakin yleinen uposkoisa on poikkeus. Suurin osa lajin naaraista edustaa lyhytsiipistä muotoa, joka ei koskaan nouse kuivalle maalle vaan perhoset uivat vedessä. Parittelukin tapahtuu pikaisesti vedenpinnalla, jossa naaras kohtaa lentokykyisen koiraan.
Uposkoisan (Acentria ephemerella) naaras on siivetön. Kuva: Robert L. Johnson (CC-BY 3.0)
Veden pinnan alla elävillä toukilla on usempia keinoja saada hengitysilmaa. Osa käy välillä pinnalla, osa suodattaa happea vedestä. Jotkin lajit varastoivat ilmaa kasvinpalasista rakennettuun suojaan tai ruumiinsa karvoitukseen, samalla tavalla kuin vesihämähäkki tekee.
Vesihämähäkki (Argyroneta aquatica) on ainoa akvaattinen hämähäkkilajimme. Se säilöö hengitysilmaa veden alla. Kuva: Tapio Kujala.
Suojaan loispistiäisiltä perhosten toukat eivät pääse edes veden alla, sillä myös loispistiäisistä löytyy omat lajinsa, jotka ovat erikoistuneet metsästämään vedenalaisia toukkia sukeltamalla. Yksi tällainen, vastikään nimetty Microgaster -suvun laji on saanut nimensä ikoniselta japanilaiselta elokuvahirviöltä, joka on myös taistellut jättimäistä yökköstä, Mothraa vastaan.
Joko arvasit lajin? Se on tietenkin M. godzilla.
Microgaster godzilla. Kuva tutkimuksesta: Fernandez-Triana J, Kamino T, Maeto K, Yoshiyasu Y, Hirai N (2020) Microgaster godzilla (Hymenoptera, Braconidae, Microgastrinae), an unusual new species from Japan which dives underwater to parasitize its caterpillar host (Lepidoptera, Crambidae, Acentropinae). Journal of Hymenoptera Research 79: 15-26. https://doi.org/10.3897/jhr.79.56162
Kiitos että luit loppuun asti. Lisää hyönteiskuvia Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani instagramin kautta.
Hirviömäinen Mothra-yökkönen alkuperäisestä 1960-luvun Godzilla-elokuvasta. Kuva: Elokuvan trailerista, public domain.
Lähteet:
1.
C I Rumbos, C G Athanassiou, The Superworm, Zophobas morio (Coleoptera:Tenebrionidae): A ‘Sleeping Giant’ in Nutrient Sources, Journal of Insect Science, Volume 21, Issue 2, March 2021, 13, https://doi.org/10.1093/jisesa/ieab014
2:
Jizhe Shi, Chi Zhang, Sirui Huang, Austin Merchant, Qian Sun, Chuan Zhou, Kenneth F Haynes, Xuguo Zhou, Managing Corpses From Different Castes in the Eastern Subterranean Termite, Annals of the Entomological Society of America, Volume 114, Issue 5, September 2021, Pages 662–671, https://doi.org/10.1093/aesa/saaa060
3:
Ed Ricciuti (2021) The Lepidopteran Life Aquatic. Entomological Society of America, https://www.entomologytoday.org
Fernandez-Triana J, Kamino T, Maeto K, Yoshiyasu Y, Hirai N (2020) Microgaster godzilla (Hymenoptera, Braconidae, Microgastrinae), an unusual new species from Japan which dives underwater to parasitize its caterpillar host (Lepidoptera, Crambidae, Acentropinae). Journal of Hymenoptera Research 79: 15-26.