4/2020

Sain viime viikolla pari hauskaa uutta kuvaa puukiipijästä, varsin erikoistuneesta linnusta. Julkaisen ne tuoreeltaan tässä. Puukiipijä lintuna on aikaisempien vuosien blogeista tuttu.

Ensimmäisessä kuvassa puukiipijä jää tarkkailemaan lähietäisyydeltä luontokuvaajaa. Lintu on puukiipijälle ominaisessa asennossa eli pystyssä, vähän harvinaisessa kohtaa, oksan takana eikä suoraan rungolla. Pyrstö näkyy oksien välistä sojottamassa alaspäin ja lintu kurkistaa oksan takaa kuin hiiri.

Puukiipijä on aina liikkeessä. Se etenee nykäyksittäin ja etsii ruokaa alhaalta ylös runkoa kiertäen. Sen voi valokuvata myös osana omaa ympäristöään, koska runkoa kiivetessään sen voi saada hauskasti esiin silhuettina vähän kauempaakin – vaikka siis se onkin ihan koko ajan liikkeessä, vuoroin näkyvissä ja vuoroin  kiertyy puun taakse ja taas takaisin. Tässä se pyrähti, valokuvaajaa ensin männyssä ihmeteltyään, koristeelliseen vanhaan koivuun.

Puukiipijän tapaa kolmenlaisista eri tyyppisistä biotoopeista, vanhoista kuusikoista, samoin vanhoista lehtipuuvaltaisista metsistä ja kunnon puistoista. Yhteistä ovat kuitenkin vanhat puunrungot, joiden kuoren ja kaarnan raoista puukiipijä etsii käyriäisellä nokalla ruokansa.

Hentoinen ja höyhenen keveä puukiipijä painaa vain 7-10 grammaa! Pienelle linnulle pitkät pakkasjaksot ovat hankalia ja ankarana talvena kannan talvehtimaan jäänyt osa voi romahtaa. Pesinnän kiipijä aloittaa varsin varhain jo huhtikuussa, tiaisistakin vain töyhtötiainen ehtii aiemmin. Toinen pesintä on säännöllisesti kesäkuussa, joten kannan elpyminenkin voi olla nopea.

Ihan oma lintunsa!