Kesälomalla olemme lähempänä luontoa kuin yleensä. Lapset tekevät hiekkalinnan rannalle. Minkälaisen jäljen jätän hiekkaan? Kesäloman päivät valuvat, elämän tiimalasi.

Hiekkaranta on aaltojen hyväilyssä, ja kuitenkin mukana on ripaus maankohoamista ja nousevia tulvia, tuo tunne, kun hiekkalinnan vallihauta sortuu liian ison aallon tullessa. Kesäpäivänä haluaisi nähdä vain iloa auringosta ja leikistä.

Elämme maailmassa, joka on kriisien maailma. Oman puutarhan hyönteishotellit tuovat toivoa planeetan rajojen kolkutellessa. Jos käpytikka käy nakuttamassa hyönteishotellia, voi saada iloa ajatuksesta, että jokin hyönteinen on löytänyt ihmisen rakennelman.

Haluamme rakentaa, tehdä ja auttaa luontoa – samalla autamme itseämme. Rakentaa perhospenkkejä ja ketoja, jotta pölyttäjät voisivat paremmin ympäristössämme. Moni on jättänyt voikukatkin kukkimaan puutarhaan.

***

Resilienssi eli muutoksen sietokyky tarkoittaa ihmisten ja yhteisöjen kykyä toimia muutoksessa, kyvykkyyttä kohdata häiriöitä ja kriisejä sekä kyvykkyyttä toipua. Muutoksen sietokyky on siis kyvykkyyttä suhteessa ympäristöömme. Ymmärrämmekö muutoksen ja sen mitä ympärillämme tapahtuu? Osaammeko toimia?

Tiaiset ovat vähentyneet, koska pystyjen kuolleiden puiden määrä on vähentynyt. Pesäpaikkojen puute vähentää kolopesijöitä, joista on oltu huolestuneita jo vuosikausia. Kolosta kurkistava pöllö tai tikanpojat tulevat monen mieleen. Tikat ovat yksi symboli luonnon monimuotoisuudelle, koska niiden nokka osoittaa elämää metsässä. Tiaisten väheneminen kertoo elinympäristöjen vähenemisestä, sillä jos ei ole paikkaa missä elää, ei ole elämää.

Eri tiaislajit elävät puiden lehvästön eri kohdissa, ja kuusimetsän kokonaisuus muodostaa otolliset elinolot tiaisyhteisöille. Tiaisen maailma on kovin erilainen kuin ihmisen. Tiaisen elinmahdollisuudet kaventuvat ja on vaikea sopeutua, jos muutos on liian suuri ja perustavanlaatuinen.

Tutkin väitöskirjassani vanhojen kuusikoiden rakennetta Venäjällä Paanajärven pohjoispuolella. Siis sen Paanajärven, joka on aikaisemmin kuulunut Suomeen ja jonka maisemissa Akseli Gallen-Kallela kävi maalaamassa suomalaista identiteettiä synnyttäneitä teoksiaan kuten Paimenpoikaa ja Palokärkeä.

Tutkimusalueen maisemakoealan ikimetsämaisemassa kymmeniä kilometrejä Paanajärvestä esiintyi vain vanhoja metsä. Nuorimmat metsät olivat yli satavuotiaita haapa-koivu-kuusisekametsiä ja suurin osa maisemasta verhoutui yli 150-vuotiaisiin kuusimetsiin – näin jälkikäteen ajateltuna metsätiaisten paratiisialuetta.

Nämä pohjoiset vanhat kuusimetsät olivat puistomaisia, avaria ja puut olivat ryhmittäin, lehtipuusekoitusta oli kaikkialla ja sekä lehti- että havulahopuuta esiintyi – siis pökkelöitä ja maapuita. Muistan kuinka minulla oli olo kuin olisin kuussa – niin kummallista oli kävellä alueella, jossa ihmisen jälkiä ei näkynyt – kaskikulttuurista oli aikaa ja osa metsistä oli lähes 600-vuotiaita kulonkiertämiä.

***

Sanotaan, että aika tekee tehtävänsä, ja sillä halutaan antaa perspektiiviä. Olemme tukalassa tilanteessa, kun hellejaksot lisääntyvät muuttuvassa ilmastossa. Muutoksessa tarvitsemme toivoa.

Resilienssin käsitteeseen liittyy myös toivon ulottuvuus. Sen ytimessä on taito palautua ja toipua kriisistä ja vahvistua sekä uudistua muutoksen jälkeen. Ehkä Gallen-Kallelakin halusi maalata keloutunutta puuta, aihkimäntyä, nuoren ja vanhan kohtaamista, koska muutoksessa on elämän vahvuus ja haavoittuvuus.

Luonnossa muutos kuuluu elämään. Metsät toipuvat metsäpalosta, rantaniityt tulvasta. Tässä ajassa haasteena on ilmastonmuutoksen tuomien sään ääri-ilmiöiden ja luontokadon yhteenkytkentä. Miten kestämme muutoksen?

Osa lajeista on sopeutunut elämään alati muuttuvalla dyynirannikolla. Hailuodon maankohoamisrannta, jossa suola-arhon (Honckenya peploides) ja rantavehnän (Leymus arenarius) kasvustojen lomassa on aallon tuomaa uutta maamassaa, on kasvien paratiisi. Se sopii myös monille perhosille ja linnuille. Nämä yhdyskunnat ovat muutoksen mestareita.

Nämä kasvit ovat sopeutuneet siirtymään uudelle kasvualustalle, ne ovat sopeutuneet muutokseen ja asettumaan aallon, hiekan ja kuolevasta kasvimassasta syntyvän kasvualustan liittoon. Se tarjoaa niille uuden selviytymisalueen, kun edellinen sulkeutuu, kilpailu käy kovaksi ja rantavehnän varmat juuret leviävät alueelle.

Dyynirannan pioneerilajeilla on kevyet siemenet ja ne leviävät helposti tuulessa, osa voi levitä merivedessäkin. Luonnossa resilienssi on sukkessioiden jatkumoa, erilaisten vaiheiden jälkeen. Uudelle elämälle valmistellaan tilaa ja osa jatkaa elämää ja osa kuolee. Rannan aalto tuo elämää ja jatkuva liike muovaa dyynirannikkoa niin hiekanliike tuulessa kuin meren hyväilyssäkin.

***
Osaammeko jättää omaan ympäristöömme tilaa luonnolle, aikaa rakentaa uutta elämää, aikaa geenien, lajien, elinympäristöjen olla vuorovaikutuksessa? Elämässä on erilaisia selviytymistarinoita – erilaisia sopeutumia.

Itulehden (Bryophyllum) eli Goethen kasvin valmiit idut pienine lehtine, varsine ja juurineen. Täydellinen elämä lehden reunassa valmiina uuteen. Tai rönsyävän kasvin kuten mansikan kanssa samaan heimoon kuuluvan lillukan (Rubus saxatilis) hapuilevat rönsyt uusille kasvupaikoille. Kasvien leviämisstrategioista vanhin on itiöiden ihmeellinen maailma. Kortteet, sammalet ja jäkälät leviävät tehokkaasti uusille kasvupaikoille, pääsevät myös korkeuksiin talojenkin katoille.

Nousin aamulla lähimetsän kalliolle. Helteinen päivä iholla ja nenässäni lapsuudesta tuttu kuivan mäntymetsän karikkeen tuoksu, neulasia ja käpyjä. Herkälle kalliokedolle keto-orvokin ja ahosuolaheinien lomaan on muodostunut polku. Polun ympärillä ruskeita kanervakasvustoja. Viime talvi oli tuhoisa monille kasveille. Tästä metsästä tuhoutuivat laajat kanevakasvustot.

Jääpolte eli lämpötilan vaihtelu nollan molemmin puolin saattoi olla syynä, kuten oli monille syysviljoillekin, jotka on pitänyt kylvää uudelleen tänä vuonna. Muuttuva ilmasto on arvaamaton ja siksi tarvitaan erilaisuutta, erilaisia kasveja, erilaisia ihmisiä, erilaisia yhteisöjä – monimuotoisuus vahvistaa muutoksessa – erilaiset selviytymisstrategiat muodostavat kestävyysverkoston.

Luonnon monimuotoisuuden arvo on muutoksessa korvaamaton. Vain monimuotoisuus tukee muutoksessa. Mikä elämän seitti merenrannasta metsiin ja kallioille. Kesäloman vuoristorataa kulkiessamme meillä on opittavaa luonnon aikahorisontista ja elämän vuorovaikutteisuudesta.

Hiekkalinna on alttiina veden, tuulen ja ajan voimille. Kuva Saara Lilja