169/365

Räyskä saa nimensä äänestään. Se latelee karkeuksiaan äänekkäästi. Kaikupohjaakin on, räyskä on jättiläistiira, pieniin ja hentoihin kala- ja lapintiiraan nähden aikamoinen järkäle, lähes harmaalokin suuruinen. Kalastustapa on samanlainen kuin pienemmillä, päistikkaan syöksysukeltamalla!

Räyskän lentotapa on ”majesteetillinen”. Siinä on tiettyä arvokkuutta ja voimaa. Minulle siivenisku tuo mieleen suulan siivenkäytön.

Onneksi on myös lintulajeja joista voi sanoa, että se on elinvoimainen. Vaikka räyskän parimäärä on alle 1000, se on menestynyt. Isoimmat yhdyskunnat ovat kolminumeroisia. Mutta räyskä voi pesiä yksittäinkin.

Räyskä on siitä harvinainen lintulaji että vaikka esiintymisalueet ovat sirpaleisia, se esiintyy kaikilla muilla mantereilla paitsi Etelämantereella.

Sisämaassa räyskä on Suomessa pesinyt kerran, Vanajavedellä. Vähän useammin sen voi nähdä kesällä kiertelemässä järvenselillä, kerran osuin näkemään Kyyvedellä.

Joskus voi huolta aiheuttaa räyskän äkkinäinen katoaminen perinteiseltä pesimäluodolta. Se onneksi yleensä johtuu siitä, että räyskä on vaihtanut luotoa. Siihen on voinut vaikuttaa aiempien vuosien huono pesimätulos, minkin ilmestyminen rosvoilemaan pesimäyhdyskuntaan tai muu häirintä. Komea räyskä ansaitsee luonnollisesti täyden rauhan ulkomeren karuilla luodoillaan.

 

JättiläistiiraräyskäUlkosaaristovuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.