Kettu Repolaisen poikaset tulevat esiin pesäkoloista
Kettu on ilmeikäs, viekkaaksikin erityisesti saduissa kutsuttu. Harmiksi sekin on samalla melkoinen lintujen pesärosvo.
Kettu on ilmeikäs, viekkaaksikin erityisesti saduissa kutsuttu. Harmiksi sekin on samalla melkoinen lintujen pesärosvo.
Ensin ketut nousevat kuikuilemaan pesäpaikan kolojen suulle. Kuvat: Samuli Haapasalo
Nyt on aika, jolloin ketunpojat tulevat esiin syntymäkoloistaan. Avara maailma odottaa. Ketut ovat varsin kiehtovan näköisiä nisäkkäitä. Juuri tähän aikaan niitä voi päästä varsin mukavasti näkemään iltahämärissä. Päiväsaikaankin nuoret ketut kuikuilevat pesäkolojen vaiheilla.
On puoliyö. Ketun poikanen uskaltaa avoimesti esiin.
Kettu on osaltaan ihmisen vaikutuksesta lisääntynyt liikaa. Se aiheuttaa vahinkoa monen muun lajin, erityisesti lintujen pesinnän onnistumiselle. Uhanalaisen naalin kolot se myös valloittaa surutta haltuunsa. Tämän vuoksi vastuullinen kettukannan harventaminen metsästyksellä on lähtökohtaisesti hyvä luonnonsuojeluteko.
Sadepäivinä voi turkki kastua, varsinkin syvässä heinikossa.
Hämärä kutsuu emon yöhön ruoanpyyntiin.