”Joki tekee mutkan” on nobelkirjailija V. S. Naipaulin erään kirjan nimi. Romaanissa kuvattu joki sijaitsi jossakin Afrikassa, mutta se joki, missä minä tuon tuostakin käyn, mutkittelee kotikulmillani Kuhmossa.
Pihaltamme vie sinne noin puolen kilometrin mittainen polku. Oma viiden hehtaarin palstamme ei ulotu aivan rantaan saakka, mutta palstan rajalle joki sentään näkyy. Siellä ovat myös tonttimme vanhimmat kuuset, jotka ovat harmaarunkoisia ja luppopartaisia niin kuin kuusten kuuluu. Vaikkei niitä ole monta, ne antavat paikalle metsäistä ilmettä.
Joen rannassa kasvaa jokunen vähän iäkkäämpi käkkyrämänty. Muuten läheinen maasto on etupäässä koivikkoa. Kauan sitten se oli heinämaata, mistä niitettiin karjalle talvirehua. Siellä täällä risteilee ojia, jotka työntävät vetensä lopulta jokeen. Joskus mietin, miltä rantamaisemat näyttäisivät ilman ihmisten ahkerointeja. Ehkä joki virtailisi paikoin rämeiden, paikoin mäntymetsien keskellä. En tiedä, miksi nykyistä biotooppia pitäisi kutsua, jonkinlaista pöpelikköä se on, mutta vaihteeksi tuollainen koivikko näyttää mukavammalta kuin kotiseutumme laajalti vallanneet männyntaimikot.
Ja joki itsessään on mukava, sillä se tuo elämää. Siksi käynkin niin usein joenmutkaa kurkkaamassa. Talvella siellä voi nähdä saukon ja ahman jäljet, ja joskus ilves on tassutellut koivikon poikki. Keväällä joelle ilmestyy telkkiä ja taveja, pohjansirkku laulaa, ja yhdessä pienessä lahdelmassa haukahtelevat rupikonnat. Kesällä sudenkorennot lentelevät joen yllä, ja joinakin aikoina näkyy myös majavan pureksimia puita.
Kotimme viereinen joki tarjoaa pieniä viehättäviä kuvakulmia, mutta välillä mieli kaipaa laajempia kokonaisuuksia. Silloin teemme retken kauempana olevalle Porttijoelle, joka virtailee Hiidenportin kansallispuiston läpi. Porttijoen rannoilla on hienoja luonnonmetsiä, jylhiä kallioita, mäntykankaita ja korpinotkoja.
Porttijoen polun varrella olevaa vanhaa metsää.
Porttijoki muodostaa välillä pieniä lampia, välillä kapenee melkein puromaiseksi. Kuvassa majavien patoama lampi.
Kun Kainuun talvet ovat nykyään kovin vaihtelevia, myös joella näkymät vaihtelevat. Joulukuussa Porttijoella käydessämme sulaa oli paljon ja joessa ajelehti merkillisiä jäälättyjä, tammikuussa paukkupakkasten jälkeen joki oli jäänyt lähes kokonaan piiloon lumen ja jääkannen alle. Sitten taas sää lauhtui ja sulapaikat lisääntyivät.
Tarkoituksemme on nyt vuoden mittaan tarjota sanoin ja kuvin näkymiä jokirannoilta, kertoa miten maisemat kuukausien kuluessa muuttuvat ja mitä eläimiä ja kasveja kohdallemme sattuu.
