On järjetöntä, että samaan aikaan kun metsiä ennallistetaan, valtion omistamia luonnolle arvokkaita vanhoja metsiä hakataan sileäksi. Toinen käsi tarjoaa jo suojelluille metsille hoivaa, toinen käsi tuhoamalla tuhoaa metsien monimuotoisuutta.
Ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelman tarkoitus on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta. Kosteikkojen, perinneympäristöjen ja soiden ohella huomio kohdistuu metsäisiin elinympäristöihin. Tämä on enemmän kuin tarpeen, sillä metsälajit ovat erityisessä ahdingossa.
Helmi-ohjelman myötä jo suojelluissa metsissä tehdään tutkimusta ja ennallistamistöitä. Vaikka nämäkin toimet ovat kannatettavia, vielä kiireellisempää olisi pelastaa suojelemattomia luonnonmetsiä. On järjetöntä, että samaan aikaan kun metsiä ennallistetaan, valtion omistamia luonnolle arvokkaita vanhoja metsiä hakataan sileäksi. Toinen käsi tarjoaa jo suojelluille metsille hoivaa, toinen käsi tuhoamalla tuhoaa metsien monimuotoisuutta.
Järjettömyyden takaa se, että valtion oma Metsähallitus on jaettu kahdeksi osastoksi. Metsätalous Oy:n tehtävänä on tehdä metsistä silppua, kun taas suojelu kuuluu Luontopalvelujen rooliin. Jako on tiukka. Luontopalvelut saa toimia vain jo suojelluilla alueilla eikä Luontopalvelujen biologeilla ole asiaa talousmetsiin. He eivät inventoi talousmetsiä eikä heidän sovi antaa Metsätalous Oy:lle ohjeistuksia metsien käsittelystä.
Siksi on tuskin yllätys, että Metsähallitus ei oikein mitenkään löydä talousmetsistään suojelun arvoisia metsiä. Ei vaikka ne on ”kammattu moneen kertaan”, kuten Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula Suomen Kuvalehden (1.2.2021) haastattelussa vakuuttaa.
Ulkopuoliset luontokartoittajat ovat kampaamisissa onnistuneet paremmin. Siitä kerrotaan Ylen uutisten isossa jutussa 18.11. 2021. Vapaaehtoiset ovat kiertäneet Suomen metsiä etelästä pohjoiseen ja löytäneet runsaasti kohteita, joissa on huomattavia määriä uhanalaisten ja muiden indikaattorilajien esiintymiä. Metsiä inventoinut biologi ja luonnonsuojelun ammattilainen Risto Sulkava sanoo uutisjutussa sen, mistä ympäristöministeriön odottaisi pitävän kovaa ääntä: ”Luonnonmetsien hakkuiden lopettaminen valtion mailla olisi merkittävin, nopeasti mahdollinen biodiversiteetin suojeluteko Suomessa.”
Siis nopein, helpoin ja tehokkain keino suojella Suomen luonnon monimuotoisuutta olisi lopettaa valtion luonnoltaan arvokkaiden metsien tuhoaminen. Lisäksi se on kiireellisin tehtävä. Kiirettä lisää nyt tehty päätös Kemin jättiläismäisestä sellutehtaasta, joka tulee entisestään köyhdyttämään Suomen metsäluontoa. Kuten Risto Sulkava sanoo: ”Viimeistään nyt olisi se hetki, kun luonnonmetsät pitäisi suojella, jättää ne pois metsätaloustoimista, joka ikinen palanen. Millään muulla konstilla uhanalaistumiskehitystä ei pystytä pysäyttämään.”
Metsähallituksen talousmetsää Hiidenportin kansallispuiston kupeella. Takana oleva metsä on suojelematta; etualalla on nähtävissä, miten valtion suojelemattomille luonnonmetsille käy.
Samassa Ylen jutussa Jyväskylän yliopiston luonnonsuojelubiologian lehtori ja metsäekologian tutkija Panu Halme toteaa: ”Metsähallituksella on koko ajan hakattavaksi suunniteltuja metsäalueita, joissa luontoarvot ovat niin korkeita, että vastuullisen toimijan ei pitäisi niissä hakkuita tehdä. Eikä valtion, jonka pitäisi olla vastuullisuudessa eturintamassa.”
Vapaaehtoiset luontokartoittajat valitsivat löydöistään 55 kohdetta ympäri Suomea ja esittelivät ne julkaisussaan, joka on ladattavissa tästä linkistä. Kuvien perusteella metsät näyttävät todella hienoilta. Leimikoilta löytyi runsaasti uhanalaista, silmälläpidettävää ja vanhojen metsien luontoarvoja osoittavaa lajistoa. ”Merkittävä osa lajeista on sellaisia, että Metsähallituksen oma ympäristöopas suosittaa niiden perusteella metsän siirtämistä pois talouskäytöstä”, Ylen uutisessa todetaan – ja silti ”yli puolelle kohteista Metsähallitus on hiljattain suunnitellut hakkuita.”
Hyvä esimerkki on eräs Etelä-Suomessa Raaseporissa esitelty kolmiosainen metsäalue. Jo vuosikymmeniä on oltu laajalti yksimielisiä siitä, että Etelä-Suomen metsien suojelutilanne on hälyttävän heikko – suojeltuja metsiä on vain noin kolme prosenttia – mutta yhä vain sielläkin pitää hävittää arvokkaita valtion metsiä. Raaseporin metsä todetaan raportissa huomattavan luonnontilaiseksi; se täyttäisi myös Metso-ohjelman suojelukriteerit. Merkille pantavaa on se, että hakkuun suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa metsätalousinsinöörejä kouluttava Novia-ammattikorkeakoulu. ”Näin siis opetetaan Suomen tulevia metsäammattilaisia”, raportissa huomautetaan.
Hupsista, Metsähallitus hakkasi vahingossa liito-oravametsän. Mutta eihän se haitannut, sillä kuten kuvasta näkyy, Metsähallitus suunnittelee aina leimikot huolellisesti ja ottaa monimuotoisuuden huomioon.
Panu Halme kritisoi myös sitä, ettei suojeltavien metsien hankinta ole aina tarkoituksenmukaista. Halme oli yhtenä asiantuntijana mukana Metso-ohjelmasta tehdyssä väliarvioinnissa vuonna 2018. Siinä todettiin, että valtion talousmetsissä olisi 50 000–80 000 hehtaaria sellaista metsää, joiden suojeluarvo on korkeampi kuin Metso-ohjelman kautta yksityismetsiin perustetuilla suojelualueilla. Olisi siis järkevämpää suojella valtion jo valmiiksi omistamia arvokkaita luonnonmetsiä kuin ostaa yksityisten heikkotasoisempia metsiä. Halme toteaakin, että rahaa heitetään kankkulan kaivoon.
Myös aiemmin mainitussa Suomen Kuvalehden artikkelissa Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen arvostelee luonnonsuojelurahojen käyttöä pääosin ennallistamishankkeisiin. Kesällä lisätalousarviosta irtosi sentään 20 miljoonaa Metso-ohjelman ulkopuolelle jätettyyn Pohjois-Suomeen, missä etenkin yhteismetsillä on vielä runsaasti arvokohteita, mutta vertauksen vuoksi todettakoon, että öljylämmityksestä luopujille myönnettiin samalla tukirahoitusta 45 miljoonaa euroa.
”Vihreät istuvat hallituksessa, silti ei ole laadittu uutta metsiensuojeluohjelmaa”, Liimatainen sanoo. Ei ole laadittu, eikä sellaista ole tekeilläkään, ilmoittaa samassa SK:n artikkelissa ympäristöministeriön erikoisasiantuntija Olli Ojala. Tosin ”ei sellainen ole vaihtoehtona poissuljettukaan”. Ensin kuulemma tarvitaan selvitys, vasta sitten tiedetään, miten edetään. Helmi-hankkeen luonnoksessa esitettiin, että valtion metsien suojelutarpeita alettaisiin selvittää aikaisintaan vuonna 2026. Jokainen varmasti ymmärtää, että siihen mennessä arvometsiä ehditään hakata jo paljon. Myös Suomen luonnonsuojeluliitto kritisoi lausunnossaan tätä käsittämätöntä vitkuttelua. Nyt ympäristöministeriö on kuitenkin käynnistänyt valtion suojelun arvoisten metsien kartoituksen, jota tekevät Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus.
Epäilemättä kyseinen prosessi käynnistyi vapaaehtoisten kartoittajien säikäyttämänä. Heidän kartoitustyönsä näet jatkuu, ja inventointia rahoittaa Koneen Säätiö. Myös Greenpeace on mukana sekä rahoituksessa että kartoituksessa. Hankkeen tuloksena julkaistaan avoin maastodokumentointiin perustuva kartta-aineisto Suomen merkittävimmistä korkean suojeluarvon omaavista metsistä, ja pääpaino on valtion metsissä. Kartoituksia koordinoiva Ari Aalto arvioi, että arvokkaita metsiä voisi löytyä valtion mailta muutama satatuhatta hehtaaria ja pohjoisen yhteismetsistä muutamia kymmeniätuhansia hehtaareja. Hänen mukaansa pohjoisten luonnontilaisten metsien suojelu olisi pitkälle hoidettavissa sadalla miljoonalla eurolla.
On mielenkiintoista nähdä, hyväksytäänkö vapaaehtoisten inventointi viralliseksi kartoitukseksi ja tekevätkö tutkimuslaitokset heidän kanssaan yhteistyötä. Vapaaehtoiset ovat kokeneita kartoittajia, joiden maasto-osaaminen on Suomen huippua. Sen sijaan Metsähallitus on jo osoittanut kyvyttömyytensä – tai haluttomuutensa – arvokohteiden löytämiseen. Kartoituksen ajaksi valtion vanhat metsät olisikin syytä laittaa hakkuukieltoon; vähintään kaikki vapaaehtoisten kartoittajien ja ympäristöjärjestöjen löytämät arvokohteet tulisi jättää rauhaan.
Metsähallitus haluaa hakata tämänkin Kaarresalon saaren metsän Oulujärvellä, vaikka se kuuluu Naturaan ja Korkein hallinto-oikeus on jo kerran kieltänyt siellä hakkuut luontoarvojen vuoksi.
Alussa mainitussa Ylen uutisessa Metsähallituksen talouspuolen toimitusjohtaja Jussi Kumpula on sitä mieltä, etteivät kartoittajien löytämät uhanalaisten lajien esiintymät vaadi välttämättä suojelua. Hänen mukaansa tällaiset esiintymät säilyvät usein normaaleissakin talousmetsän hakkuissa. ”Monesti ne ovat pistemäisiä ja usein niiden ympäriltä jätetään alue käsittelemättä”, Kumpula sanoo.
Metsähallitukseen kohdistetun kritiikin Kumpula kuittaa tähän tapaan: ”Meitä on syytetty, että ollaan hakattu liian nuoria metsiä ja että ollaan hakattu liian vanhoja. Tässä viidakossa yritetään toimia parhaan tiedon mukaan.”
Ikään kuin arvostelu olisi sekavaa huutelua vailla minkäänlaista logiikkaa. Kuitenkin Metsähallitus tekee juuri sitä, mistä sitä on arvosteltu. Se avohakkaa vielä aivan keskenkasvuisia metsiä – ja toisaalta hävittää luonnolle arvokkaita vanhoja metsiä. Jos ekologiset näkökohdat otettaisiin huomioon, kuten Metsähallitus mainostaa tekevänsä, talousmetsien kiertoaikaa pidennettäisiin, ja totta kai myös arvokkaat vanhat luonnonmetsät jätettäisiin rauhaan. Vika taitaa olla siinä, että Metsähallitus on vuosikymmenet hakannut talousmetsiään niin haaskaavalla tavalla, että nyt valtaosa on nuorta tikkumetsää ja kunnon tukkipuuta löytyy enää vanhoista luonnonmetsistä.
Ylen artikkelin lopussa toimittajat kävivät Risto Sulkavan kanssa katsomassa Metsähallituksen avohakkuualuetta Savonrannassa. Metsä hakattiin keväällä 2020, vaikka sieltäkin kartoittajat olivat löytäneet uhanalaisia ja indikaattorilajeja. Yksi niistä oli alueellisesti uhanalainen kuukkeli. Ilmeisesti Metsähallitus arvioi, että kuukkelille riittää ”pistemäinen” suojelu.
Vuonna 2006 Metsähallitus julkaisi teettämänsä selvityksen, jossa kartoitettiin Etelä- ja Keski-Suomen viimeisiä kuukkelireviirejä ja pohdittiin lintujen elinmahdollisuuksien parantamista. Selvitys ei näköjään ole kuulunut Metsähallituksen talouspuolen lukemistoon. Tässä taas yksi näyte, miten valtion ikioma kaksijakoinen tutkiva–hutkiva Metsähallitus hoitaa Suomen luonnon monimuotoisuutta.
PS. Jutun pääkuva on otettu Kuhmon Jonkerinsalosta Hyytelönsuon metsästä, joka on yksi kartoittajien 55 esimerkkikohteesta. 11,8 hehtaarin kokoinen metsä rajautuu Jonkerinsalon suojelualueeseen, mikä tietysti lisää kohteen suojeluarvoa. Metsähallituksen suunnitelmissa on noin 6 hehtaarin avohakkuu. Kartoittajat toteavat kohteesta muun muassa näin: ”Pistokoemaisella maastokäynnillä lokakuussa 2020 havaittiin 48 vaarantuneen, 26 silmälläpidettävän ja 14 vanhojen metsien indikaattorilajin esiintymää. Tällainen lajilöytöjen määrä noin tunnissa reilun viiden hehtaarin alalta kertoo näiden luonnonmetsien sirpaleiden merkityksestä uhanalaistuvan metsälajistomme suojelussa.”