Kahdessa edellisessä blogissamme esittelimme kämmeköitä, ja yhä vain samasta aiheesta ammennetaan. Vaikutti siltä, että tämä kesä oli kotinurkillamme eteläisessä Kainuussa hyvä kämmekkävuosi, esimerkiksi maariankämmekkää oli joillakin suoniityillä satamäärin ja yövilkkoja löytyi ällistyttävän paljon.
Suojelualueiden vanhoissa sammalmetsissä yövilkkoja oli monesti parin kolmenkymmenen yksilön kasvustoja, ja eräässä paikassa laskin pienellä läntillä noin yhdeksänkymmentä kukkijaa. Talousmetsistäkin yövilkkaa löytyi, mutta siellä ne olivat yksittäisiä tai vain muutaman yksilön ryhmiä. Yövilkalla on avuton juuristo, joka tarvitsee sammalen kosteutta tai ainakin kunnon karikekerrosta. Niinpä ”metsänhoidolliset” toimenpiteet eli maanmylläykset ovat sille tuhoisia. Ja koska rönsyjen avulla leviäminen ja uusien kukkijoiden kasvaminen vie oman aikansa, talousmetsissä ei ehdi kehittyä komeita ryhmiä ennen kuin metsä taas hakataan ja möyritään.
Yövilkan kukat ovat kerrassaan söpöjä.
Ja tässä paljon söpöjä!
Hyvän kämmekkäkesän innostamina aloimme etsiskellä metsänemää, joka on kyllä sen verran harvinainen, että onnistuminen tuntui epätodennäköiseltä. Viimeisimmässä uhanalaisluokituksessa metsänemä on arvioitu vaarantuneeksi.
Tiesimme ennestään yhden kasvupaikan eräältä vanhojen metsien suojelualueelta Kuhmosta, ja nyt pidimme silmät auki omissa tutuissa retkikohteissamme.
Metsänemän kasvupaikat ovat yövilkan tapaan usein vanhoja sammaleisia havumetsiä. Näin meillä Suomessa – sen sijaan esimerkiksi Englannissa metsänemää eli ”ghost orchidia” tavataan pyökkimetsistä, joten puulaji ei taida olla oleellinen. Suosittuja tuntuvat olevan lähteiset tai muuten kosteat ja rehevät paikat, joskin löytöjä on tehty jopa tuntureilta.
Kämmeköiden tapaan metsänemä tarvitsee sienikumppanin – joka on elintärkeä siksikin, että lehtivihreätön metsänemä ei kasvien normaaliin tapaan kykene yhteyttämään. Niinpä se ottaa sienen puulta saamia ravinteita.
Metsänemää ei ole ihan helppo huomata. Pieni ja kalpea olento häviää helposti varvikkoon, ja kaiken lisäksi se viihtyy hyvin maan alla ja voi pitää kukinnassaan välivuosia. Joka tapauksessa elokuu on paras kuukausi tämän kummajaisen etsintään.
Ja niin kävi, että intensiivinen retkeily tuotti tulosta. Olin juuri ylittänyt erään saniaista kasvavan puron, kun yhtäkkiä tajusin, mitä olin sivusilmälläni nähnyt. Uskomatonta, siinähän se oli!
Metsänemä
Kieltämättä vaatimaton ilmestys, joka nökötti kuopassa – mutta kyllä se vain ihmeesti säväytti.
Kaiken lisäksi sattui olemaan Riston syntymäpäivä, ja oli hauska tarjota hänelle moinen kukkanen. No en sentään ojentanut sitä hänelle, näytin vain. Vieressä kasvoi toinenkin yksilö, mutta se oli menettänyt kukkalatvansa, olisiko joku sen puraissut poikki.
Harvinaisessa löydössä ilahdutti myös sijainti. Saatoimme tuntea suorastaan voitonriemua. Olimme näet Porkkasalossa – metsässä, jonka suojelemisesta 1990-luvun alussa kiivaasti kamppailtiin. Metsähallituksen mielestä Porkkasalo oli vain ”tavallista talousmetsää”, joka olisi pitänyt avohakata, eikä ole epäilystäkään, että myös metsänemän kasvupaikka, tuo harvinaisen hieno puronvarsikorpi jättihaapoineen, olisi ojituksin ja maanmylläyksin perusteellisesti tuhottu. Onneksi näin ei käynyt.
Luonto-Liiton metsäryhmä vaati suojelua ja sai tuekseen Oulun yliopiston tutkijat, jotka saman tien löysivät alueelta harvinaista lajistoa. Metsähallitus värväsi poliisit raahaamaan hakkuita pysäyttäneet suojelijat putkaan, pari nurkkausta hakattiin sileäksi ja myöhemmin oikeudenkäynnissä metsän puolustajat määrättiin maksamaan sakkoja, mutta enin osa alueesta lopulta suojeltiin. Syystäkin!
Porkkasaloa, kuten myös ylin kuva.
Metsänemän ohella lehtivihreättömiä kämmeköitä ovat harajuuri ja pesäjuuri. Myös harajuuren löysin tänä kesänä Porkkasalosta, hieman kauempaa mutta samaisen puron varrelta.
Sen sijaan pesäjuuri on levinneisyydeltään sen verran eteläinen, että sitä tuskin omilta retkikohteiltamme löydämme. Pesäjuurikaan ei väreillä loistele, se on rusehtavan kellertävä mutta toisaalta varsin kookas, joten metsänemään ja harajuureen verrattuna se on helposti havaittava.
Pesäjuuri
Samaan sarjaan lehtivihreättömien ja loisivien kasvien kanssa kuuluu kangasmäntykukka. Se ei kuitenkaan ole kämmekkä, vaikka kämmeköiden tapaan saattaa jonain vuonna lymyillä maan sisuksissa ja jättää ilmestymisensä väliin. Olemukseltaan kangasmäntykukka muistuttaa pikemminkin sientä, etenkin kun sen kukka on niin mitättömän pieni. Kuten nimi kertoo, laji viihtyy kangasmetsissä ja sen sieneltä ottama ravinto tulee tavallisesti männyltä.
Myös mäntykukkaa kannattaa etsiskellä loppukesällä. Kun nyt elokuussa kävin tarkastamassa edellisenä vuonna löytämäni kasvupaikan, paikalla nökötti viisi hiljan kukkinutta yksilöä. Tämäkin paikka oli suojelualueella.
Kainuun korkeuksilla kangasmäntykukka on jo melko harvinainen, ja sen lähilajia eli kaljumäntykukkaa tavataan vain Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa.
Kangasmäntykukkaa kaksin kappalein.
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.