Vuosi sitten Helsingin Sanomissa ilmestyneessä kirjoituksessaan valtioneuvos Matti Vanhanen murehti metsäaiheisen keskustelun ”kiihtymistä”, ja sitä, että se uhkasi ”häiritä metsätalouden pitkäjänteistä kehittämistä ja investointeja”.
Tämä on tietysti höpöä. Metsäteollisuuden kihot viittaavat kintaalla julkiselle keskustelulle ja jatkavat järkähtämättä omien tavoitteidensa parissa. Pitkäjänteinen kehittäminen ja investoinnit ovat näille herroille ja rouville olleet jo iät ajat sellunkeittoa ja sellutehtaita.
Aihetta käsittelee Teemu Kaskinen yli 600-sivuisessa romaanissaan Yö ja usva, mutta jos kaunokirjallisuus ei kiinnosta, kannattaa lukea edes kirjailijasta tehty haastattelu, joka on julkaistu Kulttuuritoimituksen verkkosivulla. Siinä valaistaan hyvin Suomen metsätalouden tavoitteita eli Kaskisen sanoin sitä, kuinka ”kone viritettiin tuottamaan kuitupuuta taimikonhoidosta lähtien”.
Kaskinen toteaa, että toisin kuin harhaisesti ajatellaan, puun myyjän ja ostajan edut eivät ole samat vaan vastakkaiset.
Niin, eikös ostaja halua puuta edullisesti, kun taas myyjä toivoisi saavansa siitä hyvän hinnan?
Toisaalta eikö hinnasta sovita yhdessä, eikä itselle epäedulliseen kauppaan tarvitse suostua?
Metsäkaupoissa käy kuitenkin niin, että firma, joka tekee metsänomistajan kanssa kaupat, ilmoittaa todellisen hinnan vasta sitten, kun puut on kaadettu ja katkottu.
Katkonnan vaikutus metsänomistajan tiliin on erittäin suuri, eikä sitä pidä aliarvioida, haastattelussa todetaan.
”Katkonnassa rungot pätkitään tietyn mittaisiksi ja se vaikuttaa tukkipuun määrään”, Kaskinen selittää. ”Tukista saa kolminkertaisen hinnan kuituun verrattuna. Mutta jos yhtiö, joka toimii sellubisneksessä, haluaa saada kuitua, se katkoo rungot niin, että tukkimäärä on mahdollisimman pieni ja kuidun osuus suuri.”
Kaskinen kritisoi myös harvennushakkuita. ”Parin vuoden takaisten tutkimusten mukaan vain 20 prosenttia ensiharvennuksista oli Tapion suositusten mukaisia koko Suomessa. Metsänomistaja menettää ne puut ja niiden kasvupotentiaalin. Jäljelle jäävien runkojen järeyskehitys ei ikinä tuo takaisin sitä tiliä, minkä hän menettää”, hän toteaa.
No, sellufirma taas haluaa heti harvennuksessa mahdollisimman paljon kuitupuuta…
Totuus on myös se, että metsäteollisuuden jalostusaste on Suomessa laskenut, ja kuten Kaskinen huomauttaa, paljon puhutut korkean teknologian tuotteet, kuten puusta valmistetut tekstiilit, lääkkeet tai muovinkorvikkeet, ovat vielä ”nappikauppaa” selluteollisuuden rinnalla.
Niinpä niin, erikoistuotteista riittää kyllä puhetta, jotta suuri yleisö uskoisi metsäteollisuuden osallistuvan uljaasti vihreään siirtymään ja sen myötä ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Metsäteollisuuden sumeilematon sellukapitalismi, jota poliittisilla päätöksillä tuetaan, ei ole metsänomistajan etu, eikä totisesti myöskään luonnon. On aikamoinen silmänkääntötemppu esittää, että hiilensidonnan kannalta olisi järkevää hakata metsä harvaksi ja sitten jo nuorena hakata se sileäksi ja möyriä maat nurin. Mutta näin vain meille esitetään. Se on kuulemma parasta mahdollista hiilinielujen kasvattamista, etenkin kun taimikoita vielä lannoitetaan. (Keinolannoitteiden valmistuksen, kuljetuksen ja levittämisen aiheuttamia päästöjä ei toki lasketa.)
Tässä jokivarren suometsän ”hoitoa” vuonna 2021.
Suomalaiseen metsätalouteen on kuulunut erottamattomasti myös mielipuolinen soiden ojitus ja vesistöjen sotkeminen, ja homma jatkuu vain, sillä nythän on aika iskeä suometsien kimppuun; toisin sanoen ne avohakataan ja lisäksi vanhat ojat ”kunnostetaan”. Lisää vain sekä vesien rehevöitymistä että hiilipäästöjä!
Entä miksi suomalaiset metsänomistajat ovat niin nöyrästi hyväksyneet metsäteollisuuden komennon? Pitkät ajat siihen on pakotettu, ainakin jos on halunnut hyödyntää metsiään. Avohakkuu kun on ollut ainoa sallittu metodi – ja edelleen Metsäkeskuksen ainoa suosittelema metodi. Isoja firmoja suosiva metsäpolitiikka ja metsäntutkimus ovat olleet iät ajat sidoksissa keskenään, ja sen mukaan metsänomistajat ovat saaneet ”asiantuntevat” ohjeistukset.
Ei myöskään ole yllätys, että jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on erityisen epäsuosittua niissä metsissä, joiden hakkuista vastaa metsänhoitoyhdistys, kuten Ylen uutisissa 16.9. todetaan. Uutisen mukaan noin kolme neljäsosaa yksityisistä metsänomistajista kuuluu metsänhoitoyhdistykseen, ja monet noudattavat yhdistyksen suosituksia tai ovat valtakirjalla ulkoistaneet metsänsä käsittelyt sille kokonaan.
Emeritusprofessori Timo Pukkala, joka on tutkinut jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta ja harjoittaa sitä omissa metsissään, pitää metsänhoitoyhdistysten avohakkuissa pitäytymistä osin ammattitaidon puutteena. Onhan yksinkertaisempaa rajata alue, josta kaikki puut hakataan kuin tehdä puiden suhteen valintaa. Mutta Pukkalan mukaan kyse on myös siitä, että avohakkuiden malli on yhdistyksille taloudellisesti kannattavaa: ”Metsänhoitoyhdistykset tekevät tuloksensa hoitamalla metsiä. Niitä istutetaan, taimikoita hoidetaan ja maata muokataan.” Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa nämä toimet eivät ole tarpeen.
Yksi syy, miksi metsäteollisuuden toimijat saavat pyörittää systeemiä miten lystäävät, on tietysti se, että metsänomistajalle se tekee homman helpoksi. Ei tarvitse saapastella askeltakaan omassa metsässä, kun tilille ropsahtaa rahaa. Ja hyväuskoinen aivopesty metsänomistaja uskoo ”metsäammattilaisten osaamiseen” eikä ajattele, että ehkäpä nämä osaajat osaavat ajaa ennen kaikkea omaa etuaan. Että jollakin toisella hakkuutavalla hän voisi saada puistaan paremman hinnan.
Mutta ehkä muilla menetelmillä ei saa rahaa yhtä helposti eikä yhdellä kerralla niin paljon.
Niin, on kiva saada kerralla kunnon pläjäys rahaa – luulenpa, että se on metsänomistajien tärkein syy suosia avohakkuita. Sitä ei vain kukaan halua sanoa ääneen, sillä se ei kuulosta oikein hyvältä.
Lopultakin kaikkien asianosaisten on fiksua selittää, että ”jaksollinen kasvatus” on parasta mahdollista ”metsänhoitoa”, että ”päätehakkuut” kuuluvat ”metsän sukkessioon” ja että ne suorastaan ”lisäävät monimuotoisuutta”.
Mitä olisi suomalainen metsätaloustoiminta ilman petosta ja itsepetosta, ilman älyllistä epärehellisyyttä!
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.