Kun nyt kotimaan matkailu on suosiossa, mekin teimme trendikkään lomareissun ja kävimme naapurikunnassamme Sotkamossa. Sinne meidät houkutteli hietaneilikka, erittäin uhanalaiseksi luokiteltu ja rauhoitettu laji. Se viihtyy uskomattoman karulla kasvupaikalla, paahteisella ja rutikuivalla jäkäläkankaalla. Ilmiselvästi se on huono kilpailija, joka helposti tuupertuu muiden kasvien rehotukseen.

Osuimme juuri oikeaan aikaan – hietaneilikat olivat parhaassa loistossaan. Vaikka kevät ja alkukesä olivat poikkeuksellisen kuivia, kasvit eivät olleet moksiskaan. Röyhelöiset kukat olivat sekä kauniita että hyvältä tuoksuvia. Pölyttäjiä ei silti kovin paljon näkynyt, vain joitakin kärpäsiä ja kukkakärpäsiä, mutta ehkä ympäristö oli niin karun kuivakka, ettei se elättänyt suuria perhos- ja kimalaismääriä. Toisaalta valkoisina hohtavat kukat viittaavat siihen, että neilikka on erityisesti yöperhosten suosikki.

Siellä täällä näkyi metsäpeurojen papanoita ja sorkan jälkiä, mutta tuskinpa peurat liikkuvat alueella kesällä neilikoiden kukinta-aikaan, luulisihan niiden siinä tapauksessa jo pistelleen kukat pötseihinsä. Metsäpeuroista voi olla jopa hyötyä, sillä ne syövät jäkälikköä ja kuopivat ja tramppaavat sitä sorkillaan, niin että jäkäläpeitteeseen syntyy hiekkaisia aukkoja, missä neilikat voivat kasvaa.

Kasviretkemme innoittamana juttu jatkuu kesäisellä kukkakimaralla. Esiteltävät lajit on valikoitu hieman mielivaltaisesti Riston kuva-arkistosta.

Tässä hietaneilikan sukulainen, sitä tutumpi ja yleisempi ketoneilikka. Eipä ketoneilikkaakaan voi pitää yleisenä, tänä vuonna emme ole nähneet sitä lainkaan. Monien muiden niitty- ja ketokasvien tapaan se on kärsinyt viime vuosikymmeninä tapahtuneesta maanviljelyn teollistumisesta. Vaikka yllä oleva kuva on otettu pihamaaltamme, se ei ole nykyisestä kodistamme Kuhmosta vaan Viron Vormsilta, missä sitä kasvoi muun muassa hevoslaitumellamme.

Kuhmon pihallamme viihtyvät sentään monet muut niitty- ja ketokasvit, kuten kissankäpälät ja kissankellot sekä päivänkakkarat.

Kämmekät tuntuvat kiehtovan kasviharrastajia aivan erityisesti. Ja ovathan ne monimuotoisia kasveja, joilla riittää omalaatuisia elintapoja: hyönteisten petkutuspölytystä, yhteiseloa sienirihmaston kanssa, loisimista sekä vuosiakin kestävää maanalaista piileksimistä.

Tässä yksi kämmeköiden edustaja, herttakaksikko.

Se ei ole näyttävä verrattuna vaikkapa tikankonttiin, mutta läheltä tutkailtuna tyylikäs. Herttakaksikkoa kannattaa etsiskellä kosteista ja varjoisista korpimetsistä, missä sitä kasvaa usein harvakseltaan pienellä porukalla. Kukka on niin pieni, että pölyttäjätkin ovat taatusti pieniä. Harajuuri ja yövilkka ovat herttakaksikon kaltaisia metsässä lymyileviä minimalistisia kämmeköitä, joiden löytäminen edellyttää tiivistä maankamarakatsetta.

Kookkaampia lajeja ovat esimerkiksi soilla kasvava punakämmekkä, kasvupaikkansa suhteen varsin nirsoilematon maariankämmekkä – sekä kuvan valkolehdokki, joka leyhyttelee tuoksuaan öisessä metsässä.

Metsässä kukkijoita ovat myös oravanmarja, sudenmarja sekä ruohokanukka, joiden siemenet kypsyvät meheviltä näyttävien marjojen sisällä. Ruohokanukan marja on vähintäänkin mauton, oravanmarja ja sudenmarja ovat lievästi myrkyllisiä. Ne antavatkin meille ihmisille pienen näpäytyksen. Eivät marjat ole olemassa siksi, että ne päätyisivät ihmisen suuhun ja sitä kautta viemäriin, vaan marjojen avulla kasvi pyrkii levittämään siemeniä uusille kasvupaikoille. Linnut hoitavat tätä levitystehtävää varmasti kaikkein parhaiten. Ei siis pidä väittää, että jos ihmiset eivät kerää marjoja, ne menevät hukkaan ja ”mätänevät” metsiin.

Sudenmarja

Ruohokanukka

Kesäiseen metsään kuuluvat tietysti myös talvikit, joita on tarjolla useita lajeja: iso- ja pikkutalvikki, kelta- ja kellotalvikki, sarjatalvikki, nuokkutalvikki sekä herkän kaunis tähtitalvikki.

Nuokkutalvikki

Tähtitalvikilla on helposti mieleen jäävä tieteellinen nimi – Moneses uniflora – jonka jälkimmäinen osa kertoo tähtimäisen kukan kasvavan yksittäin. Muiden talvikkien kukkavanoissa kukat muodostavat terttuja tai pieniä rykelmiä.

Edellisenä kesänä muutamia tähtitalvikkeja kasvoi talomme ohi kulkevan kylätien penkalla, mutta sitten tuli kaivinkone, joka silotteli tienluiskat. Siinä menivät uniflorat sen sileän tien, kirjaimellisesti. Kuin lohduksi tänä kesänä löysin kukkivan tähtitalvikin oman metsämme reunassa kulkevalta polulta. Tuota kasvupaikkaa voimme varjella koneiden mylläyksiltä.

Tähtitalvikki

hietaneilikkakasviretkikukkaniitytkämmekättalvikit

Tilaa Suomen Luonto!

Puhtaan luonnon merkitys hyvinvoinnin edistäjänä on entisestään korostunut koronavirusepidemian hankaloittamassa arjessa.
Tilaamalla Suomen Luonnon tuet Luonnonsuojeluliiton työtä suomalaisen luonnon hyväksi.
Tilaa nyt kotiin kannettuna tai diginä!