Kun kolme vuotta sitten ostimme pienen rintamamiestalon Kuhmosta, mukaan lohkaistiin viisi hehtaaria maata. Nuo hehtaarit ovat vuosikymmenten myötä kokeneet melkoisia muutoksia. Ensin ne olivat kangasmetsää ja rämettä, sitten raivattiin viljelyyn. Ja sitten karjanpito loppui ja talo jäi kesämökiksi. Puut ja pensaat tekivät paluun.

Nyt ympärillämme kasvaa etupäässä nuorta männikköä (yläkuva), joukossa siellä täällä koivua. Hieman epäkunnioittavasti käytämme siitä termiä pöpelikkö, sillä vain palstan yhdessä nurkkauksessa on jonkin verran järeitä puita.

Muutama viikko sitten saimme kirjeen metsäkeskuksesta.

Metsäkeskuksen mielestä kyse ei ole pöpeliköstä, vaan metsästä, jolle suositellaan hakkuita. Kirjeeseen liitetyssä kartassa hakkuukohde on merkitty pystyviivoin. Hakkuiden ulkopuolelle jäisivät pihapiiri ja pajuttuneet niityt; tuosta viidestä hehtaarista ne muodostavat noin puolet.

Suositeltu toimenpide on ”päätehakkuu”. Siis avohakkuu.

Toimenpide-ehdotukset kannattaa varmistaa maastossa ennen niiden toteuttamista, paperissa todetaan. Tämä on järkevä ajatus. Oma palstamme on meille lähes päivittäisiltä maastokäynneiltä tuttu, ja ehdotus avohakkuusta on lievästi sanoen hämmästyttävä. Tilan historian ja oman arviomme perusteella puusto on lähinnä 40-50 vuoden ikäistä.

Lisäksi tarjottiin rasti-ruutuun -paperia, jossa voi antaa suostumuksensa eri metsäalan toimijoille tutkia palstan tietoja ja ottaa yhteyttä. Listalta oli valittavissa niin UPM:n kaltaisia isoja kuin pienempiäkin firmoja. Oli mukana myös ELY-keskus, ja omiakin ehdotuksia sai laittaa.

Metsäkeskuksen kirjeessä kehotettiin käyttämään netin Metsään.fi -palvelua, ja palvelun käytöstä tarjottiin maksutonta koulutuspäivää. Kirjeen sanoin Metsään.fi -sivusto ”tuo metsänomistajat ja metsäalan ammattilaiset yhteen”. Tarkoitus on helpottaa hakkuiden suunnittelua ja toteuttamista. Palvelun rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.

Suomessa on metsää enemmän kuin koskaan, ainakin näin jatkuvasti hoetaan. Silti metsäkeskus jaksaa olla kiinnostunut reilun parin hehtaarin palstasta ja tarjoaa ”toimenpide-ehdotuksena” avohakkuuta – vaikka toisaalta toteaa, että hyvä olisi se metsä ennen hakkuita nähdäkin.

Yhteydenotto tuntuu surkuhupaisalta. Jos sitä metsää on niin tavattoman paljon, miksi vaivaudutaan jahtaamaan parin hehtaarin palstoja? Ja miksi rutiininomainen avohakkuun tyrkyttäminen? Verovaroista tämäkin paperinpyöritys ilmeisesti maksetaan, mutta kenen etu se on?

No, ovathan tällaiset kirjeet toki parempi vaihtoehto kuin pakkojäsenyys metsänhoitoyhdistyksessä. Tai se, että metsäkeskus saa toimia metsänhoidon virallisena valvojana ja auktoriteettina ja samalla tehdä sillä bisnestä. Nämäkin menettelyt kuuluivat metsätalouden normaaliin käytäntöön, kunnes EU puuttui asiaan. Muutoksessa merkittävä rooli oli metsänomistaja Timo Kujalalla, joka kokoamansa työryhmän kanssa valitti asiasta EU:lle ja maksoi prosessin kulut, yli 200 000 euroa.

Tämä selviää Helsingin Sanomista Sampsa Oinaalan kirjoittamasta Timo Kujalan haastattelusta. Se on mielenkiintoista luettavaa, ja aivan erityisesti Metsäkeskukselta saamamme kirjeen jälkeen.

Haastattelussa Kujala toteaa, että tasarakenteinen metsänkasvatus (johon siis yhtenä toimenpiteenä kuuluu tuo meillekin suositeltu avohakkuu) on kannattavaa selluteollisuuden kannalta: se kun tuottaa halpaa kuitupuuta. Sen sijaan metsänomistajan kannalta se ei ole kannattavaa.

Avohakkuiden jälkeen alkaa näet toinen toimenpideohjelma, johon kuuluu maanmuokkausta, istutusta ja taimikoiden perkausta. Ohjelmaa riittää vuosikymmeniksi, samoin kuluja, joita harvennushakkuista saadut tulot eivät peitä. Katetta saadaan vasta seuraavassa avohakkuussa.

Ja onhan tuossa avohakkuussa sekin ikävä puoli, josta Kujala haastattelussa muistuttaa: Avohakkuun jälkeen metsä muuttuu 20 vuodeksi hiilinielusta ilmastopäästöjen lähteeksi.

Sitä paitsi: ”kun kaikki haihduttava puu poistetaan, metsän vesitalous menee sekaisin, ja vesistöihin valuva ravinnekuorma kasvaa jopa maatalouden tasolle.”

Myös tuore Ylen uutinen kertoo metsänhakkuiden aiheuttamista ravinteiden huuhtoutumisista vesistöihin. Viime vuosien tutkimukset ovat yllättäneet asiantuntijat: metsätalouden vesistöpäästöt ovat moninkertaisesti pahemmat kuin tähän asti on uskottu. Ongelmia aiheuttavat juurikin avohakkuut maanmuokkauksineen sekä ojitukset.

Timo Kujala toimii metsäpalveluyritys Arvometsässä, joka tarjoaa asiakkailleen jatkuvan kasvatuksen suunnittelu- ja hakkuupalveluita. Arvometsä näkyi olevan yhtenä metsäkeskuksen kirjeen mukana tulleessa palvelun tarjoajien listassa, joten se toimii myös Kainuussa. Jos aikoisimme hakata metsäämme, ottaisimme siihen yhteyttä.

Toisaalta metsäähän ei ole pakko hakata ollenkaan. Hakkuissa on kyse ainoastaan siitä, haluaako ihminen metsästään rahaa vai ei, ja kuinka paljon ja millä aikajänteellä hän sitä rahaa haluaa. Metsä itsessään ei hakkuita tarvitse. Ei vaikka hakkuita kaunopuheisesti metsän ”hoidoksi” kutsuttaisiin. Niin että hoitakoon metsämme itse itsensä. Samalla pieni palstamme voi tarjota kodin vaikkapa oravalle ja leppälinnulle sekä toimia hiilinieluna ja hiilivarastona.

Siitä puheen ollen – Sitra tarjoaa vinkin: antamalla sata euroa vuodessa Luonnonperintösäätiölle voit ostaa palan metsää ja siten kompensoida ilmastopäästöjäsi. Sitran sivustolla todetaan: ”Sijoittamalla kerran vuodessa sata euroa aarniometsien suojeluun kompensoit hiilijalanjälkeäsi hurjat 115 prosenttia vuodessa. Päästöt vähenevät, kun hiilinieluina toimivia aarniometsiä jätetään hakkaamatta.”

Luonnonperintösäätiön suojelumetsää: Konttikangas-Karjoneva Siikajoella.

Teksti: Aura Koivisto

avohakkuuthiilinieluhiilivarastoluonnonperintösäätiömetsäkeskusmetsän jatkuva kasvatusmetsänhoitometsätaloustalousmetsä