Lokakuinen kirpakka päivä houkutteli lähtemään reippailemaan luontoon. Retki suuntautui Sipoonkorpeen ja Byabäckenin luontopolulle. Kuiva lokakuu näkyy heti polun alussa virtaavan joen veden määrässä. Hiljainen solina kuuluu, mutta pohjasta paljastuneet kivet ovat nyt pääroolissa.

Puolentoista kilometrin lenkki on mukava kulkea kaikessa rauhassa. Syksyinen luonto on hiljainen, vain tiaisten jutustelua ja punatulkkujen vislauksia kuuluu silloin tällöin.

Ajatuksissani kävelen kuitenkin melkein vastaantulijan päälle: se on vaskitsa! Ja komea onkin. Se on kuin jähmettynyt polulle. Katselen pitkän tovin tätä harvoin vastaan luikertelevaa jalatonta liskoa.
Siirryn syrjemmälle ja odottelen, että vaskitsa lähtee liikkeelle. Sen meno on tosi kankeaa, kun se alkaa kaivautua polun varteen sammalten ja lehtien alle suojaan.

Kun viimeinenkin hännän vilahdus siitä on kadonnut karikkeeen joukkoon, huomaan maassa toisen liskon, nimittäin sisiliskon. Sekin näyttää vähän kohmeiselta ja vedän sen suojaksi haavan lehteä.

Tavallisesti vaskitsa ja sisilisko vetäytyvät horrokseen jo syyskuussa, mutta nyt lämmin syksy on houkutellut ne vielä liikkeelle. Öisin pakkaselle putoava lämpötila voi kuitenkin hidastaa niiden menoa. Toivottavasti kummallekin matelijalle löytyy hyvä horrospaikka Sipoonkorvesta.