Kuva on otettu marraskluussa, mutta se olisi voitu ottaa lokakuussa ja ilmeisesti myös joulukuussa. Nurmi vihertää kuin keväällä. Kuvassa on myös Mökö valtauksellaan kaivoshommissa. Kuva: Rainer Rajakallio

Elämä soljuu Harakanpesässä rauhallisesti johonkin suuntaan. En pysty ainakaan vielä välittämään teille suurta draamaa, jossa olisi paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Oikeastaan toivon, että voisin koko talven välttää sitä. Se tosin riippuu lähinnä Pakkas-Herrasta, ei meistä.

Silti: ”Yli taivaan päivät niin kuin varisparvi raahautuu”, kuten Miljoonasade laulaa Marraskuu-biisissä. Sattuva sivallus: vuorokaudet ovat olleet kuin variksia, mustia ja harmaita. Marraskuun keskilämpötila on ainakin Ylä-Satakunnassa pysytellyt nollan yläpuolella. Leuto keli tietää tähän aikaan vuodesta myös pilviä ja sateita.

Vaikka talvipäivän seisaukseen on vielä melkein kuukausi, päivä on jo nyt lyhyt hämärä pimeän keskellä. Sinä aikana on hoidettava välttämättömät ulkotyöt kuten puiden pilkkominen. Meille yökyöpeleille se tuottaa vaikeuksia. Mökökin tuntuu viihtyvän entistä paremmin sisällä. Kun se sitten änkeää ulos, sillä pitää kiirettä. Se säntää lähipellolle ja kaivaa. Työ tuottaa tulosta paremmin kuin Talvivaarassa: siellä täällä lojuu isoja vesimyyriä Mökön ahkeroinnin jäljiltä. Toisaalta niitä käy sääliksi, kun kaikki vihaavat ja vaanivat, mutta minkäs teet. Kun tulee pimeää, Mökö istahtaa jonnekin keittokatoksen lähettyville ja kommentoi ahkerasti koirien Facebookissa. Joskus haukku äityy kovaksi ja vihaiseksi. Silloin joku metsänelävä kulkee sen mielestä liian läheltä: jänis, kettu, kauris, hirvi, ilves, susi… Karhut lienevät jo talviunilla. Varmuuden kulkijoista saan vasta kun maan peittää lumilehtinen vieraskirja.

Sateet helpottivat elämää. Parissa päivässä kaivo täyttyi vedellä. Se on kuitenkin juomakelvotonta, kuin laihaa teetä. Koska renkaat ovat liikahtaneet sijoiltaan, sinne holvaa pintavettä. Ensi vuonna on tiedossa kova urakka. Kaivon ympäristö on kaivettava auki ja vinssattava neljä ylintä rengasta kuopasta. Sitten pohjalle vuosikymmenten aikana kasaantunut mössö nostetaan ylös, renkaat pestään, pohjalle kaadetaan puhdasta hiekkaa, renkaat asennetaan tiukasti paikoilleen ja lopuksi niiden ympärille kasataan hiekkaa. Sen jälkeen saan juomavedenkin omasta pihapiiristä. Nyt haen sitä kauppareissuilla lähteestä. Niinkin pärjäämme, sillä kulutamme noin 30­–40 litraa puhdasta vettä viikossa. Mehän emme liiemmin peseydy emmekä huuhdo ulosteitamme raikkaalla pohjavedellä vesistöihin.

Eräänä yönä heräsin ääniin, jotka tulivat kylmältä puolelta ja kuuluivat Mökön kuorsauksen läpi. Päättelin, että kämpän aiempien asukkaiden henget yrittävät auttaa meitä ja siirtelevät tavaroita seinän viereen lämpöeristeeksi. Lopulta oivalsin, että siellä ravaa muutama rotta. Kilometrin päässä on iso karjatila, jossa on rottia taatusti yli oman tarpeen. Osa joutuu evakkoon.

Seinänaapurit ovat ihan kivoja, kunhan eivät näyttäydy eivätkä huudata yötä myöten Cheekkiä. Jos ne siihen sortuvat, lähdemme ja tuikkaamme koko mörskän tuleen. Ihan kaikkea ei tarvitse ihmiskokeilijankaan sietää.

Mökö ja Raku.

 

Ps. Jos haluatte tietää jotain erityistä elämänmenostamme, esittää rohkeasti kysymyksiä viesteissä. Se helpottaisi minuakin ja saisimme tähän sitä paljonpuhuttua ”interaktiivisuutta”. Pidätän toki itselleni oikeuden päättää mihin vastaan.

 

Mökö nauttii lämmöstä. Kuva: Rainer Rajakallio

Mökö nauttii lämmöstä. Kuva: Rainer Rajakallio

marraskuu