Vielä viime syksynä kärsin unihäiriöistä. Kun illat pimenivät, nukahdin yö yöltä myöhemmin. Pahimpaan eli pimeimpään aikaan kuhkin pikkutunneille ja Nukku-Matti viskoi unihiekkansa vasta joskus viiden-kuuden maissa. Silloin kunnon ihmiset alkoivat heräillä ja valmistautua työpäivään. Tilanne rassasi lähipiiriäni, kun yhteistä aikaa oli niin vähän. Ulkopuoliset tyytyivät irvistelemään, että sairastan lorvikataria tai jotain sen sorttista muotitautia (masennus) enkä muutenkaan halua kantaa korttani yhteiseen kekoon. Se ei ollut omiaan parantamaan huonoa omaatuntoa ja ahdistusta ja johti ”väkisinmakaamiseen”. Pillerit oli otettava käyttöön.

Tänä syksynä on käynyt ihan samoin. Pystyn nukahtamaan vasta aamupuolessa. Yksi ero tässä on: en koe että minulla olisi nyt häiriintynyt unirytmi.

Väitän että 24 tunnin vuorokausi on ihmiselle myrkkyä. Unen tarve ja ajoittuminen on yksilöllistä ja se vaihtelee myös olosuhteiden mukaan. Sitä ei yhteiskunnassa oteta mitenkään huomioon. Nyt ulkopuolisena minua ei sido mikään kellonlyömä. Voin nukkua milloin nukuttaa ja herätä kun olen siihen valmis. Oloni on paljon parempi kuin unihäiriövuosina, vaikka rytmi on täsmälleen sama.

Yksi haitta yöaktiivisuudesta on. Lyhyt päivähämärä livahtaa ohi ja valoa vaativat työ vaikeutuvat tai jäävät hoitamatta. Koska Harakanpesään ei tule verkkovirtaa ja muutenkin säästän sähköä, hommia on hoideltava otsalampun valossa. Se onkin tärkein sähkökapistus, mitä arkeeni liittyy.

Heräilen siis tavallisesti iltapäivällä ja syön aamiaisen; hedelmiä, jogurttia ja tattarihiutaleita. Sitten olosuhteista riippuen säntäämme ulos ja värkkäämme jotain hiipuvassa valossa. Kohta Mökö vaatii lenkille. Sen jälkeen teen tulet, keittelen teetä ja ruokaa ja monesti värkkäilen vaikka ovenkahvoja kieroon kasvaneista koivuista. Kun olemme syöneet, yritämme pimeässä tehdä jotain tarpeellista, kunnes kampeamme sisään. Napsautan polttimen päälle: Mökö nukkuu, minä kirjoittelen, luen, fundeeraan ja joskus kuuntelen radiota. Välissä syön iltapalaksi samaa kuin aamulla. Kuoleman veli tulee kun on tullakseen.

Kuukaudessa runsaan viikon ajaksi tulee avuksi Torpparin aurinko. Tämänkin tilapahasen perustajat joutuivat tekemään maan omistajalle vuokratyön eli taksvärkin päiväsaikaan. Milloin sitten tehtiin oman hommat: no tietysti yöllä. Kuutamolla ne luonnistuivat paljon paremmin kuin säkkipimeällä. Siitä on kuu saanut tuon liikanimen.

Torpparin aurinko tuli avuksi myös itsenäisillekin talonpojille. Ylä-Satakunnassa oli yleinen ammattiyhdistelmä pienviljelijä-metsätyömies, koska täällä on paljon valtion maata, joka on myös armeijan harjoitusaluetta. Sieltä tämänkin kylän ukot kävivät repimässä välttämätöntä lisätuohta. Isälle sattui kerran sellainen urakka, että oli mentävä öiksi parkkaamaan propseja. Aamuyöstä hän oli piipahtanut evästelemään hiukan sivummalle ja kuuli, kun solttupartio tuli plassille:
”-Jaa se hullu äijä on lähteny.
-Mikä?
-Ku mentiin kolome tuntia sitte ohi, nii täs se parkkas keskellä yötä.”
Eivät pojat tienneet, että pikkutilan tuottama leipä oli niin lyhyt, että sitä piti jatkaa Torpparin auringon loisteessa. Kyse oli köyhyydestä, ei ainakaan kuuhulluudesta.

Minä raahaan kuutamolla polttopuita kotipihaan. Täyden kuun aikaan ei haittaa edes pieni pilvenhaamu. Jalka löytää kyllä tutun polun hiukan huonommassakin valossa.

Torpparin aurinko on edelleen köyhän ystävä.

Raku ja Mökö

torpparin aurinkitäysikuuunettomuus

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!