Hyvää omavaraisuuden teemavuotta 2015.

Joulun aika toi Harakanpesään sekä iloa että surua. Vaimoni vierailu oli kuin lämmin henkäys talvisäässä, joka äityi kunnon pakkaseksi. Jouluyönä käväistiin -20 asteessa. Samalla kuitenkin totesimme että Mökölle olosuhteet olivat liian ankarat. Kun pakkanen kiristyi Vanha Herra halusi pienen pisulenkin jälkeen heti sisään. Siellä se ei kuitenkaan viihtynyt yksin vaan vaati seuraa. Minä joudun joka tapauksessa olemaan ulkona vilpoisallakin kelillä enkä voi jättää Mököä sisään varsinkaan kun poltin on päällä. Jo pari kertaa Ukkelin häntä oli kärventyä. Niin päätimme yhteistuumin että Mökö lähtee huonekoiraksi kylmimmäksi aikaa emäntänsä hellään huomaan iloiseen Itä-Suomeen. Minulle se oli kova paikka. Kun auton takavalot häipyivät, silloin mä ilmoille itkuni päästin. Vieläkin rutistaa pallealihasta ikävä kuin jäinen koura. Vaikka järki jo nopeasti nujertaa tunteen, jää sinne kuitenkin tyhjä tila. Onneksi olen tottunut elämään täysin yksin. Muuten mökkihöperyys voisi iskeä. Voisi?

En ole välittänyt teille lupaamiani luontohavaintoja, koska oikein mitään kerrottavaa ei ole ollut. Nyt kuitenkin asiakaskunta lintubaarissani on kovasti lisääntynyt ja niiden seuraaminen on suuri ilo. Piipahtipa paikalla myös Teurastataja Iso-Lanttu, isolepinkäinen Lanius excubitor. Lanius on suomeksi teurastaja. Lepinkäisillä on vinha tapa seivästää saaliinsa piikkeihin, kuten teräviin oksantynkiin. Vaikka isolanttu kuuluukin varpuslintuihin, elämäntavoiltaan se on täysiverinen saalistaja. Sen toinen nimi on lapinharakka, ja mustavalkoinen väritys tuokin mieleen tavan harakan. Ruokinnalla lantun vierailu saa aikaan kaaoksen. Jos linnut jotain tuntisivat ne eivät ainakaan iloitsisi siitä, että se on paikan löytänyt :aina silloin tällöin sen matkaan lähtee tintti tai keltasirkku. Viimeisin ilonaihe oli harmaapäätikka. Tilhiä on koko syksynä kilistellyt näillä saloilla oudon vähän.

Ruokintapaikalla asuu metsähiiri. Nyt kun Mökön terävät kulmahampaat eivät ole uhkana se näyttäytyy joskus valoisaankin aikaan. Silti se pysyttelee metrin päässä kolonsa aukosta ja pienenkin äänen kuultuaan se säntää turvaan niin nopeasti, että silmä ei ehdi samaan kyytiin. Kun se joskus jää syömään siemeniä näkösälle se kietaisee pitkän häntänsä kylkeä pitkin selän päälle. Ruokintakatosta hallinnoivalla kotihiirellä on sama hellyttävä tapa. Ilmeisesti ohuesta piiskasta karkaa niin paljon lämpöä että se on kätkettävä turkin sisään. Hiiriä kohtaan tunnettu kammo on käsittämätöntä. Ne ovat oikein veikeitä otuksia.

Talvi tiivistää otettaan. Lunta on maassa toistakymmentä senttiä ja keskilämpötila laskee koko ajan. Silti tälle talvelle tyypillinen meno jatkuu. Välillä tulee lännen kantilta matalapaine joka tuo sadetta ja lämmintä ilmaa. Sitten sen mentyä ohi purkautuu terveisiä Murmanskista. Joulun jälkeen saavutettiin muutamaksi tunniksi talven pakkasennätys -26,0 C.

Yleensä kylmän purkauksen aikaan pilvipeite repeilee ja valo virtaa maan päälle. Se on kuin elämän eliksiideriä nyt kun päiväkin on silmin nähden pidentynyt. Loppiaisena sen jo hullukin huomasi. Vaikka silloin hökkelin lämpötila sukeltaa alle +10 asteen parissa tunnissa polttimen sulkemisesta- jota pahimmillaan jouduin käyttämään 16 tuntia vuorokaudessa, valo keventää eloa kummasti.

Oikeastaan jo nyt olen kokenut melkein kaiken mitä Harakanpesän talveen voi mahtua. Vielä yksi on edessä, se pahin, useampien vuorokausien mittainen pakkaskausi jossa ulkolämpötila pystyttelee koko ajan alle -20 asteen. Se tulee taatusti ennen maaliskuuta.

Kovasti kevättä ja Mökön paluuta odottaen,

Raku

Mökö lähettää teille terveisiä lämpimästä vuoteesta Itärajan pinnasta.