Jos hukkaa reissussa puhelimensa, se kannattaa tehdä muutaman sadan metrin päässä Ruotsin vanhimmasta biosfäärialueesta. Pakollinen pysähdys mahdollisti visiitin upealla kosteikkoalueella. Samoissa maisemissa kulki myös biologi Carl von Linné 1700-luvulla.
Kristianstadin biosfäärialueen kulttuurimaisemasta huolehtivat nelijalkaiset. Kuva Hanna Kaisa Hellsten.
Pitkillä reissuilla voi sattua yllätyksiä. Itselleni kävi hieman köpelösti, sillä hukkasin puhelimeni heti saavuttuani Kristianstadiin. En voinut jatkaa matkaa, sillä ilman karttoja on tunnetusti hankalaa löytää perille.
Tällä kertaa mukana oli onnea. Asema, jossa hukkasin puhelimeni, on vain muutaman sadan metrin päässä Kristianstads Vattenriketistä, Ruotsin vanhimmasta biosfäärialueesta. Näitä YK:n kulttuurijärjestö Unescon ohjelmaan hyväksyttyjä alueita on koko maailmassa vajaat 600. Ruotsissa niitä on viisi ja Suomessa kaksi, toinen Pohjois-Karjalassa ja toinen Saaristomerellä.
Kristianstadin biosfäärialue muodostuu lähinnä Helge-joen valuma-alueesta. Upeat kosteikot kuhisevat siivekästä elämää: lintuja, korentoja sekä, pakko myöntää, myös satunnaisia hyttysiä. Matkailijoita palvelee luontokeskus, jossa vuosittain viereilee yli 100 000 kävijää. Määrä tuntuu paikallisessa taloudessa: biosfäärialueen mahdollistama matkailutoiminta tuottaa joka vuosi 25 miljoonaa ruotsin kruunua.
Luontokeskuksen näyttelyssä esitellään kosteikon elämää sekä tauluina, videoina että livenä. Akvaarioista voi seurata sekä pieneliöstöä että kaloja. Pieneliöaltaaseen joudutaan säännöllisesti hakemaan täydennystä. Kuten luonnossakin, osa eläimistä joutuu toisten saaliiksi. Vesiperhosten ja korentojen toukkavaiheet viihtyvät vedessä, mutta muodonmuutoksen jälkeen ne lähtevät pörräämään näyttelysaliin.
Luontokeskuksessa on myös huomioitu taksonomian isänä tunnetun Carl von Linnén perintö. Linné kulki 1700-luvulla Helge-joen tulvaniityillä tutkimassa kasveja, ja hänen mukaansa on nimetty keskuksen pihalta lähtevä kuuden kilometrin kävelyreitti, Linnérundan.
Lähden kokeilemaan kuuluisan biologin jalanjälkiä. Loppukesällä kosteikkoreitistä selviää kuivin kengin, sillä veden pinta on matalalla. Skoonen suurimman joen pinta vaihtelee vuosittain noin puolitoista metriä, ja se jättää jälkensä myös kasvillisuuteen.
Linnérundan kulkee aivan kaupungin kupeessa. Sitä on vaikeaa uskoa. Kulkijaa hemmotellaan upeilla maalaismaisemilla, lehmät laiduntavat vapaasti ja pitävät samalla huolta kulttuurilajistosta.
Reitti kulkee 1300-luvulla rakennetun Lillön linnan raunioiden kautta. Linnarakennuksen sisällä on näyttely, jossa kerrotaan elämästä keskiajan lopulla. Jos ei ole minun tapaani liikkeellä liian myöhään, voi linnan avaimen lainata luontokeskuksesta. Maijamyöhäisille on tarjolla hyvin laaditut ulkotaulut, joissa kerrotaan linnan historiasta sekä heraldiikasta.
Vattenriket on panostanut esteettömyyteen. Veden pinnan vaihtelun takia osa reiteistä on katettu, ja pitkospuiden sijaan on rakennettu kunnolliset, leveät kulkutiet. Niitä pitkin pystyy kulkemaan myös pyörätuolilla sekä lastenvaunujen kanssa.
Biosfäärialueeseen on mahdollista tutustua myös pyörällä tai meloen. Koko sadan tuhannen hehtaarin alueella on parikymmentä tutustumisen arvoista luontokohdetta, jotka on merkitty luontokeskuksesta saatavaan karttaan. Yksi iltapäivä on aivan liian lyhyt aika, jotta voisi tutustua kaikkeen kiinnostavaan.
Luontokeskuksen yhdessä nurkassa on lepotila, jossa voi rentoutua kiven muotoisten tyynyjen keskellä. Keskus tarjoaa myös opastettuja rauhoittumishetkiä luonnossa. Luonnon leppoisa hoiva sopiikin hyvin tasapainottamaan pikkukaupungin kuhinaa.