Olen palannut kotiin Helsinkiin. Meri on nyt kierretty.

Jos hukkaa reissussa puhelimensa, se kannattaa tehdä muutaman sadan metrin päässä Ruotsin vanhimmasta biosfäärialueesta. Pakollinen pysähdys mahdollisti visiitin upealla kosteikkoalueella. Samoissa maisemissa kulki myös biologi Carl von Linné 1700-luvulla.

Itämeri saa satunnaisesti Tanskan salmista syvänteisiin raikasta suolavettä. Se vaikuttaa mereen samalla tavalla kuin kellarin siivous: hetken ajan vähän kaikkialla on ryönää.

Suurin osa Itämeren päästöistä kulkee maalta mereen. Laivojen päästöt tekevät poikkeuksen. Vuoden alussa voimaan tullut rikkidirektiivi vähentää maalle suuntautuvia rikkipäästöjä. Tämä kertoo siitä, että ympäristön tilaa voidaan parantaa.

Muovikrääsän käyttöikä on lyhyt, mutta materiaali jää luontoon pitkiksi ajoiksi. Itämereen joutuu muovia rannoilta ja jätevesistä. Mikroskooppisiksi hitusiksi hioutunut muovi ei välttämättä katoa merestä koskaan.

Kaliningradissa ja Venäjän Karjalassa on paljon yhteistä. Molemmat alueet siirtyivät toisen maailmansodan yhteydessä Neuvostoliiton haltuun. Maisemissa on monta kerrosta historiaa. Pelloilta voi myös bongata Stalinin kirouksen.

Kuurinkynkään kapea niemimaa erottaa laguunimaisen Kuurinhaffin Itämerestä. Alue on Yhdistyneiden kansakuntien kulttuurijärjestö UNESCOn maailmanperintöalue. Kynkään keskellä kulkee Liettuan ja Venäjän välinen raja. Polkien on helppoa liikkua upealta luontokohteelta toiselle.

Sienikausi on käynnistynyt myös baltiassa. Hyvien neuvojen saattelemana päätin koittaa onneani. Saaliiksi tuli rikkikääpää, jolla ruokittiin kansainvälinen hostelliväki.

Gaujaa pitkin meloessa näkee, miten virta syö hitaasti itselleen uusia reittejä. Joki kiemurtelee Latvian suurimman kansallispuiston läpi. Virran varrella on paljon ihmistoimintaa, joka vaikuttaa myös veden laatuun. Kanootista käsin huomaa vain kalastajia ja virkistäytyjiä.