Joensuun Kalliojärvi on kaukana meren rannasta mutta kuuluu silti Itämeren valuma-alueeseen. Kuva: Hanna Kaisa Hellsten
Ei kai ole aivan tavatonta, että Järvi-Suomen asukki rakastuu mereen. Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni makeiden vesien äärellä. Kesiin on kuulunut ulpukoiden soutelua, niiden varsista olen naksutellut monet pitkät helmet. Pidän erityisesti siitä, miltä vesi tuntuu, kun sinne liukuu uimaan.
Meri tuntuu kotijärviä jännittävämmältä ympäristöltä. Suolapärskeissä on enemmän eksotiikkaa kuin matalissa lahdissa, joissa näkee samalta istumalta sekä vastarannan että pohjan. Meret yhdistävät maita toisiinsa, kaupantekijöitä ja laivoja, ihmisiä ja kulttuureita. Itämeressäkin asuu meduusoita, jotka ovat mielestäni jotenkin käsittämättömiä olentoja, jotain muovipussin ja kastemadon väliltä. Myös lapsesta asti ihailemani Muumit seikkailevat merillä. Olen kerran purjehtinut Klovharun ohi, jossa Tove Jansson asui kesät piirtämässä sarjakuvia.
Erityisen ihanalta tuntuu avara merimaisema, jonne päästäkseen on usein kuljettava röpelöisen saariston läpi. Ulapalla näkee sään vaihtelut vain katsomalla taivaalle. Siellä on myös kelin armoilla, sillä toisin kuin metsässä, ei veneestä voi lähteä kuusen helmojen alle sadetta pitämään.
Minulla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus viettää kesä Itämerellä. Tässä on yhdistelmä elämäntilannetta ja ulkoilun halua. Itämeri ja pohjoiset kesät ovat ihanat, ja meri on niin suuri, että sen rannoilla riittää nähtävää. Luontokohteita, kaupunkeja, kyläteitä ja vaihtuvan kielisiä paikannimiä.
Minulla ei ole purjevenettä. Omistan kuitenkin polkupyörän ja teltan, joten voin matkata maateitse. Rantoja pitkin liikkuminen on perusteltua myös sen takia, että valtaosa meren tilaan vaikuttavista asioista tapahtuu maalla. Itämeren valuma-alueella asuu sellaiset 85 miljoonaa ihmistä. Maanviljelyn ravinteet näkyvät paitsi lautasella myös sinileväkukintoina, tankkerit kuljettavat polttoainetta tieliikenteeseen ja joidenkin kaupunkien jätevedet ovat melkoista myrkkyä ja ryönää. Nämä yhteydet meren tilaan toki tunnetaan, mutta niitä on ehkä vaikeaa hahmottaa kaukana sisämaassa.
Minulle pyörämatkailu on maisemien katsomista ja ympäristön havainnointia. Joskus ajo maittaa enemmän, joskus vähemmän. Pyörän kanssa voi myös hypätä lauttaan tai junaan, jos polkeminen alkaa puuduttaa tai haluaa hieman kiirehtiä. Tämä ei ehkä ole kovin urheilullista, mutta väliäkö sillä.
Juuri nyt valmistelen lähtöä. Ajokki on huollossa, osa tarvittavista tavaroista puuttuu vielä, viimeinen erä pakkaajan painnajaista on vielä edessä. Pyöräkärryn mahtuu turhankin helposti kaikenlaista, mutta kuorma täytyy liikuttaa omin lihasvoimin. En siis ota mukaan laajaa matkakirjastoa tai edes kumisaappaita.
Hyppään ensimmäisenä Tallinnan lauttaan ja lähden kiertämään meren pääallasta myötäpäivään. Enkä vielä tarkalleen tiedä, milloin palaan. Se selviää kyllä.
Tällaiselle kesylle ihmiselle kesän pyöräretki on suuri seikkailu. Tervetuloa mukaan.