Fossiilien jäljillä
Täällä meillä kallioperä on lähinnä graniittia eikä siitä löydy elämän jäänteitä. Tilanne muuttuu heti Suomenlahden toisella puolella.
Kuva Hanna Kaisa Hellsten
Täällä meillä kallioperä on lähinnä graniittia eikä siitä löydy elämän jäänteitä. Tilanne muuttuu heti Suomenlahden toisella puolella.
Pohjois-Viro on osa Baltian klinttiä. Baltian klintti on noin 1200 kilometriä pitkä kalliotörmä, joka ulottuu Öölannista Laatokalle. Törmä paljastaa sedimenttikivilajeja, jotka ovat säilyneet maankuoren liikkeiltä turvassa. Klinteistä voi löytää fossiileita erityisesti kambri- ja ordoviikkikausilta.
Pyöräilin Tallinnasta rantaa pitkin Paldiskin niemelle ja pysähdyin matkalla Türisalussa. Klinttitörmä erottui hienosti jyrkässä rinteessä.
Opastaulussa kiellettiin merkittyjen reittien ulkopuolella liikkuminen. Luonnollinen eroosio rapauttaa herkkiä kivilajeja ilman ihmisen apuakin. Hipsin kiltisti polkua pitkin rantaan, jonka kivet olivat rapautuneet ihanan pyöreiksi.
Aloitin kotikutoisen fossiilijahtini veden ääreltä. Rantakivissäkin näkyy erilaisia muinaiselämän merkkejä, ja hetken päästä alkoi kaduttaa, etten ollut painon vuoksi ottanut mukaani vuonna 2011 julkaistua Keski-Baltian geoturistin opasta. Aloin jo pelätä, mahtako satunnainen piipahtaja löytää yhtikäs mitään jännittävää, kauniita maisemia lukuun ottamatta.
Kääntelin lähinnä kiviä itsekseni ja kuuntelin lokkien huutelua. Lopulta löysin kiven, jossa on selkeä kuorenpala ja painauma siitä, missä loput kuorikalkista on aikaisemmin ollut.
En ole pystynyt määrittämään, mikä otus kiveeni on jättänyt jälkensä. Minusta se näyttää hieman trilobiitin pystöltä. Trilobiitit olivat varsin yleisiä otuksia maailman merissä kambrikaudelta permikaudelle asti, jolloin ne lopulta kuolivat sukupuuttoon. Tästä on kulunut sellaiset 250 miljoonaa vuotta.
Koska en ole alan asiantuntija, saatan olla täysin väärässäkin. Kun palaan kotiin, esittelen löydökseni kuusivuotiaalle ystävälleni, joka on koko pienen ikänsä kerännyt kiviä, käpyjä, keppejä, sulkia ja kauniita lehtiä. Uskoakseni hän osaa arvostaa myös erikoista murikkaa sen alkuperästä riippumatta.
Laitoin teltan pystyyn Paldiskiin, jossa on meikäläistä metsähallitusta vastaavan organisaation, Riigimetsa majandamise keskus RMK:n, leirintäpaikka. Teltan ympärillä tuoksuivat kielot. Litteillä rantakivillä istuessa oli mukavaa vilvotella reissun ryvettämiä varpaita.
