Länsi-Viron Terveystie rauhoittaa mieltä ja kohentaa kuntoa. Kuva Hanna Kaisa Hellsten.

Tästä juna ei enää kulje eteenpäin.

Riisiperen asemalla odottaa muutaman vaunun pituinen lähijuna. Aikaisemmin vuoro olisi voinut jatkaa meren rannalle Haapsaluun. Nyt rataa ei enää ole. Tilalla kulkee pyörätie.

Kuudenkymmenen kilometrin mittainen Länsi-Viron Terveystie (Tervisetee) sai alkunsa 1990-luvulla Neuvostoliiton hajotessa.  Tarina kertoo, että radan ostanut henkilö olisi päättänyt hyödyntää hankintansa romumetallina liikennebisneksen sijaan. Kun ratapölkyt poistettiin ja ratapohja kunnostettiin, valmistui suora ja tasainen pyöräreitti Länsi-Viron halki.

Ratapölkyt on kasattu pois pyöräilijöiden tieltä. Kuva Hanna Kaisa Hellsten

Soratie on hyvässä kunnossa, eikä muu liikenne häiritse. Osa vanhoista asemista on edelleen tien varsilla paikallaan, osasta on jäljellä kasvillisuuden valloittama laituri. Pyöräily on helppoa ja kevyttä, suorastaan tylsää. Ajatus karkailee ja lopulta mieli rentoutuu. Onko tämä jotain sukua meditaatiolle?

Turban asemalla toimii nykyisin hammaslääkärin vastaanotto. Kuva Hanna Kaisa Hellsten

Terveystien näkymä on samanlainen lähes koko matkan ajan: reilun metrin verran soratietä sekä tiheät pajukot ratavallin molemmin puolin. Välillä pajukkojen välistä pilkottaa avohakkuu ja kuuluu puunkorjuukoneen ääntä. Kosteikkojen lähellä tielle pölähtää sudenkorentojen parvi. Terveystien lähellä on useita Natura-alueita, ja reitiltä pääsee Marimetsän reilun 50 neliökilometrin suojelukohteelle. Siellä on kahdeksan kilometrin luontopolku, josta 5,5 kilometriä kulkee pitkospuilla.

Ristin asemalle on pystytetty muistomerkki niille sadoille Virolaisille, jotka kuljetettiin rataa pitkin Neuvostoliiton pakkotyöleireille. Lähes kaikki kuolivat ensimmäisen vuoden jälkeen joko nälkään tai sitten heidät tapettiin. Pyöräilen kuoleman kuljetuksiin nähden vastakkaiseen suuntaan ja arvostan vapauttani ajatella, kirjoittaa ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.

Haapsalun asemalla pyöräilijää tervehtivät vanhat veturit. Asemasta on tehty rautatiemuseo.

Kuva Hanna Kaisa Hellsten

Myös muualla maailmassa vanhoja rautateitä on muunnettu tavallisiksi teiksi.  Näillä “rail traileilla” on mahdollista liikkua pyörällä ja jalan. Joillakin kulkee myös moottoriliikennettä.

pyöräilyRetkivinkkiViro