7/365

Viime perjantaina kävelin pienen tyttärenpoikani kanssa omakotitalovaltaisella alueella Helsingissä. Nuorimies otti rattaissa kunnon torkut luonnonläheisessä ympäristössä. Samalla tarkkailimme, mitä juuri nyt olisi lähiluonnossa.

Vaikka tänä vuonna oli huono marjalintuvuosi, monia muita yksittäisiä talvehtijoita on jäänyt koettelemaan kestävyyttään yli talven mm. virtapaikkojen sulille. Nyt katselimme kuitenkin pihalintuja. Kun on ollut pääosin harmaata ja hiljaista, koetimme selvittää tilannetta tarkemmin. Löytyisikö silti mielenkiintoisia tuttavuuksia.

Eniten näimme talitiaisia. Melkein yllättäen mustarastas oli hyvä kakkonen ja jos se ei olisi niin piileskelevä, ehkä olisi ollut jopa runsain! Sinitiaisia osui lenkille useita. Hauska oli myös kuulla kuusitiaisen laulavan reippaana hyvän tovin, sillä alueen pihoissa on paljon vanhoja puita, myös kuusia. Mukava oli myös törmätä pieneen hiljaiseen ruokailevaan punatulkkuparveen.

Eräässä kauniisti hoidetussa pihassa roikkui oksilla pari talitankoa telineissään ja niiden vieressä vielä pieni siemenautomaatti. Tässä muuten hyvä ja kätevä malli piharuokinnalle! Ja se takasi hauskan pikku yllätyksen. Kolme–neljä urpiaista ruokaili niin automaatilla kuin napsi maahan pudonneita siemeniä suihinsa.

Närhet tekevät välillä tiedustelujaan pihoille. Niillä on kaupunkimiljöössä metsäiset reittinsä , joita myöten ne uskaltavat aika syvällekin kaupunkirakenteeseen. Neljän närhen hiljainen parvi kierteli nytkin ruokapaikkoja hakien ja taitavasti piileskellen.

Ja lopuksi osuimme tirskuviin varpusiin, ”kotivarpusiin”, joita tällä alueella onneksi edelleen pesii. Niille on pensasaitoja ja rakennusten kolojakin, mutta myös pihapönttöjä.

Elikkä harmaanakin talvipäivänä lähiluonnossa osui kohdalle monta kaunista ja tuttua lintua.

Hyviä lenkkejä!

Ps. Eilen iltapäivällä Vanhankaupungin koskilla oli ainakin kaksi koskikaraa.

Urpiaisten värit vaihtelevat. Juhlapukuinen koiras on kirkasvärisin.