Leudot talvisäät ovat herättäneet monia pikkuotuksia. Lumella – siellä missä lunta vielä on – kömpii hämähäkki ja talvikorento. Ja hetkinen, pienenpienet pilkut hyppivät. Ne ovat hyppyhäntäisiä, niin sanottuja lumikirppuja. Tarkemmin katsottuna niitä on paljon; sentin parin välein, koko metsä täynnä.

Pysähdyin etsimään katseellani hippiäisiä, joiden hento piippaus kuului jostakin. Tavallisesti hippiäiset pyrähtelevät latvaoksien kärjissä, suuressa kuusikossa siis kymmenien metrien korkeudella. Kun vihdoin löysin linnut, ne olivat maassa. Napsivat hyppyhäntäisiä. Vaikka lumikirput ovat pieniä, vetävät ne hyvinkin vertoja kirvojen munille, joita hippiäisten pitää latvoista hengenpitimikseen löytää.

Hippiäisiä katsellessa huomasin jälleen pienten lintujen hienon hämäystavan; mimikryn, jossa hämätään saalistajia esimerkiksi silmätäplillä. Ilmiö on hyvin tutkittu perhosilla, joiden siipien silmätäplät muistuttavat nopeasti auki räväytettynä vaikkapa kissan silmiä. Sekunti jonka saalistaja menettää hämmentyessään, voi riittää pelastamaan saaliin.

Hippiäisen siipien musta täplä toimii täysin perhosten siipien silmätäplien tavoin. Hippiäiset värisyttävät siipiään lähes jatkuvasti. Värinä saa ”silmätäplän” elämään, välkkymään. Iso silmätäplä yhdistyy ajatuksissa helposti pyrstöön, joka on nopeasti katsottuna kuin nokka. Yhtäkkiä on vaikea päätellä, kumpi oikein on linnun etu- ja kumpi takapää, kumpaan suuntaa se seuraavaksi pyrähtää? Voisin lyödä aika paljon vetoa siitä, että täplä ja värinä sekä ”nokka molemmissa päissä – malli”, ovat nimenomaan evoluution luoma keino petojen hämäämiseen, siis mimikryä parhaimmillaan.

Pieni on kaunista ja tarkoituksenmukaista.

hippiäinenlumikirppumimikrysiipitäplä

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!