Nelisenkymmentä kilometriä ennen Utsjoen kirkonkylää nelostien varressa seisoo metsän katveessa yksinkertainen hirsitalo. Sen pihaan kääntyy oikealle hiekkatie, ja vaaleankeltaisessa postilaatikossa lukee Korretoja.

Talossa asuvat virolainen Aune Veersalu ja saamelainen Esko Aikio, joiden nelilapsinen perhe on toinen maailman tiettävästi kahdesta saamelais-virolaisesta perheestä.

Pysähdyimme kesäkuun myöhäisiltana Aunen ja Eskon luona matkalla Pulmankijärvelle ja Kaldoaivin erämaahan. Tämä on monille luontoharrastajille tavallinen manööveri: moni tuntee Korretojan talon isännän tai emännän ja silloin ei ole ohi ajamista.

Aune ja Esko ovat intohimoisia luontoharrastajia. Aune on biologi, valmistunut Tartton yliopistosta, Esko taas kokenut ornitologi, joka on ollut tekemässä toista maailman kahdesta saamenkielisestä lintuoppaasta. Pariskunta tietää etenkin pohjoisesta luonnosta valtavasti.

Tuvassa nautimme Eskon vastasavustamaa harjusta ja siikaa. Yhdeksänvuotiaat kaksospojat ilmaantuivat yläkerrasta vieraita katsastamaan. Toinen pojista on innostunut luonnosta, erityisesti hyönteisistä. Intoa on kuitenkin hankala ruokkia.

”Kun kirjoittaa nettiin hakusanaksi saamenkielisen hyönteisen nimen, välttämättä ei tule yhtään osumaa”, sanoo Aune, joka on päässyt myös yläkoulun kemianopettajan sijaisena äskettäin läheltä seuraamaan saamen kielen tukalaa asemaa.

”Kemian kirjaa ei ole saameksi, joten Esko on kääntänyt kappaleita minulle opetusta varten”, Aune kertoo.

On varsin tavallista, että saamelaiset nuoret vaihtavat koulussa ajatuksia suomeksi. Tämä murehdituttaa Aunea.

”Olen joka kerran iloinen, kun kuulen oppitunnilla tai sen jälkeen, kuinka jotkut oppilaat puhuvat keskenään saamea.”

Vaikka Suomessa asuu vain noin 10 000 saamelaista, meille on kulkenut saamesta lainasanoja.

Saamelainen perimä on Aunen ja Eskon talonkin suomenkielisellä nimellä Korretoja. (Nimi ei viittaa kortteisiin tai edes puhtaissa vesissä eläviin korreihin eli koskikorentoihin, vaikka niitä talon tuntumassa lentääkin.)

”Saamen kielen sana gorkŋehat tarkoittaa paikkaa, josta noustaan jäältä kuivalle maalle”, kertoo Esko viitaten kädellä alarinteeseen, missä jäätie kipuaa talvisin Utsjoen jäältä heidän taloaan kohti. (ŋ merkitsee saamen kielen ”äng”-äännettä)

Oja talon nimessä viittaa talon takana virtaavaan puroon, joka on juomakirkas ja saa alkunsa läheisestä lähteestä. Purossa elää harvinaisiakin vesihyönteislajeja.

”Ája (lausutaan ”aaja”) tarkoittaa saamessa puroa”, Esko kertoo.

Korretoja on siis puro, joka kulkee sillä kohdalla, josta jäätie nousee maalle.

Toinen pitkälle polveilevissa keskusteluissamme esille nouseva sana on potnapekka. Oulun seudulla potnapekaksi nimitetään hankikorreja, koskikorentoihin kuuluvia hyönteisiä, joita kuoriutuu Merikoskesta tuhatmäärin aikaisin kevättalvella.

”Saamen kielen sana botne tarkoittaa pohjaa. Beahkki taas tarkoittaa konttaamista tai ryömimistä”, Esko kertoo.

Potnapekka on siis pohjankonttaaja, ja se tarkoittaa vähän puhujasta riippuen vesiperhosten tai kaikkien vesihyönteisten toukkia, jotka elävät vesistöjen pohjassa. Toukkana elävät monenlaisten vesien pohjissa muun muassa sudenkorennot, päivänkorennot, koskikorennot, vesiperhoset ja sukeltajat. Harvinaisimmat vesihyönteislajit elävät vain puhtaimmissa vesissä.

Tästä merkityksestä se on kulkeutunut suomen kieleen ja tarkoittamaan hankikorria. Potnapekan nimellä tunnetaan myös Oulussa kulkeva kaupunkijuna.

Keskustellessamme hangelle talvella ilmestyvistä kärpäsistä paljastuu eräs kielen mielenkiintoinen seikka: se uinuu mielessämme paljon rikkaampana kuin tiedämme, ja sanat nousevat joskus esille miltei tiedostamatta kaukaa muistoista.

”Näytin Eskolle talvella kuvaa hangella elävästä kärpäsestä, kun tein kouluun esitystä hankien hyönteisistä”, Aune kertoo.

”Borgabahtačuru, Esko sanoi silmääkään räpäyttämättä. Jostain sen hyönteisen nimi oli hänen mieleensä jäänyt!”

Scoliocentra nigrinervis -kärpäsen saamenkielisessä nimessä borga tarkoittaa pyryä, bahta takapuolta ja čuru kärpästä. Pyrytakapuolikärpänen viittaa siihen, että tuon kärpäslajin ilmaantuminen hangille tietää lumisadetta – se siis kantaa perässään pyryä laahuksen tavoin.

Aunen ja Eskon talon takana virtaavassa purossa elää puolestaan Brachypsyche sibirica -niminen harvinainen kaamossirvikäs, joka on silmälläpidettävä laji. Sen toukkavaihetta ei ole tiettävästi koskaan vielä tavattu luonnossa. Tätä, ja muita hyönteisiä, Aune ja Esko rohkaisevat perheen nuorta hyönteisharrastajaa etsimään. Ehkä kaamossirvikkään toukka vielä joskus löytyy Korretojalta.

Teksti ja kuva: Juha Kauppinen

Korjaus: Muutettu Aune Veerpalu Veersaluksi 30.11.2017 klo 22:44.