41/2021

Lyhytnokkahanhi pesii Huippuvuorilla, Itä-Grönlannissa ja Islannissa sekä mm. Novaja Zemlijalla. Lajilleen se on määritetty aika myöhään. Lyhytnokkahanhea pidettiin aiemmin sukulaisensa metsähanhen rotuna.

Juomatauko tunturista laskevalla purolla.

Lisätietoa linnusta on karttunut, kun lyhytnokkahanhen kanta on kasvanut ja muuttoreititkin muuttuneet. Se on opittu tuntemaan ja erottamaan metsähanhesta.

Metsähanheen lyhytnokalla on sikäli aika iso ero, että nimensä mukaisesti metsähanhi pesii metsävyöhykkeellä tundran rajoille asti, mutta lyhytnokkahanhi kaukana pohjoisen tundran karuilla saarilla. Lyhytnokkahanhi on siis levinneisyydeltään varsin arktinen lintu. On mahdollista, että se pesisi tulevaisuudessa myös Varangin niemimaan tundralla Pohjois-Norjassa.

Olinkin iloinen, että sain viime viikolla kuvattua lyhytnokkahanhen sen aidossa ympäristössä Varangin niemimaan tundralla, samantyyppisessä ympäristössä kuin sen pesimäalueet tyypillisesti ovat.

Kuvista näkyvät hyvin lyhytnokkahanhen erottavat tuntomerkit: muuta kaulaa selvästi tummempi pää, lyhyehkö nokka, joka on keskeltä vaalean punainen sekä kauas näkyvänä tuntomerkkinä vaalean punaiset jalat.

Tässä näet selkeästi lyhytnokkahanhen tuntomerkit

Suomessa tämän eksoottisen hanhen näkee useimmin Oulun seudulla, eniten linnun kevätmuutolla, mutta myös syksyllä.

lyhytnokkahanhimetsähanhivuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.