Talven tulo nielee päivän pituutta vielä kuukauden verran. Marraskuun loppupuolella auringon kokonaissäteilyenergian määrä on laskenut reiluun viiteen prosenttiin siitä, mitä se oli keskikesällä. Myös pilvisyys on lisääntynyt kesästä, kun ilmassa on enemmän kosteutta, eikä aurinko jaksa kuivattaa pilviä pois. Päivistä on tullut harmaita, ja se saa mielen kaipaamaan valoa. Jos marraskuulle sattuu päiviä, jolloin pilven raoista pilkahtaa auringonvaloa, tuntuu se suurelta ihmeeltä.
Kun yritän ymmärtää valoa, menen ajatusteni kanssa pahasti solmuun. Maallikolle valon olemus ei helposti aukene. Valo on hiukkasia, mutta silti siltä puuttuu jotain, mitä on muilla hiukkasilla; valolla ei ole massaa. Valo ei ole mitään ainetta. Se on puhdas energiakeskittymä, aaltoliikettä, sähkömagneettista säteilyä. Ja silti se käyttäytyy hiukkasten tavoin törmätessään aineeseen. Näitä valohiukkasia kutsutaan fotoneiksi, ja niistä olemme riippuvaisia monin tavoin.
Fotoni syntyy auringon ytimessä ja on syntyessään lyhytaaltoista, ihmiselle hengenvaarallista gammasäteilyä. Hiukkanen on maailmankaikkeuden pikajuoksija, kulkeehan se valonnopeudella eli 300 000 kilometriä sekunnissa. Vaikka fotonin matka auringosta maapallolle kestää vain noin 8 minuuttia, on matka auringon sisuksista sen ulkoreunalle huomattavasti pidempi. Auringon sisällä fotoni törmäilee tietään ulos satoja ellei satojatuhansia vuosia.
Aina, kun valohiukkanen törmää johonkin, se myös menettää osan energiastaan. Energiaa menettäessään fotonin aallonpituus venyy pikkuhiljaa ihmissilmälle näkyvälle valon alueelle. Jos hyvin käy, kulkee fotoni maapallolle ja tulee osaksi marraskuussa taivaltavan retkeilijän aistimaailmaa.
Voi myös käydä niin, että auringosta poistuessaan fotoni jatkaa matkaansa eteenpäin törmäämättä koskaan enää mihinkään — onhan maailmankaikkeus verrattain tyhjä. Se on valoa, jota kukaan ei koskaan näe. Parempi pysyä marraskuun harmaudessa, sillä siinäkin on enemmän valoa, kuin maailmankaikkeuden tyhjyydessä keskimäärin. On siis iloittava vähäisestäkin valosta, mitä marraskuussa pilvien läpi meille tihkuu tai mitä pimenevissä illoissa tähtitaivaalta meille siroaa. Ilman pimeyttä emme ymmärtäisi valon arvoa.
Kirjoittaja ei ole fyysikko, ja pahoittelee jo etukäteen, mikäli on ymmärtänyt valon syvimmän olemuksen väärin.