Kevään komein sattumus. Mitä muuta voisi sanoa satumaisesta tuurista, joka kohtasi minua muutama viikko taaksepäin; vastaan jolkkasi keskellä kuusimetsää komea ahma. Satumaisen kohtaamisesta teki myös paikka, välisuomalainen kuusimetsä.

Ahma on suurpedoistamme pienin. Ahma tunnetaan tunturien eläjänä, kaikkiruokaisena ja laajalti liikkuvana raadonsyöjänä. Sen näkeminen avoimessa tunturissa olisi monin verroin metsä-Suomea helpompaa. Olen vuosien saatossa kulkenut halki käytännössä kaikki Suomen erämaa-alueet ja tunturiseudut, mutta ahma on vältellyt onnistuneesti. Jälkiä toki on tullut eteen, mutta itse eläimestä en ole aiemmin nähnyt hännänpäätäkään. Nyt onni potkaisi.

Ahma ilmestyi yllättäen pienen kumpareen takaa, alle kahdenkymmenen metrin päässä. Vaikka vieno tuulenvire olikin ahmasta meihin kahteen katselijaan päin, sen täytyi sekä nähdä että kuulla meidät viimeistään samaan aikaan kuin me havaitsimme sen. Kohtaaminen ei kuitenkaan aiheuttanut paniikkia tai edes havaittavaa muutosta käytöksessä. Ahman kulkusuunta jatkui samana, viistosti edestämme. Kyljessä oleva turkin vaaleampi raita näytti hieman harmahtavalta. Lienikö yksilö jo iäkäs vai vaihteleeko väri kermasta harmaaseen muuten vaan?

Suurten kuusten välistä ahma näkyi yllättävän pitkään, reilun sadan metrin matkalta. Loppupuolella näkymää ahma ylitti metsän aukkopaikkaan kertyneen lumilaikun, lähes metsän viimeisen. Siitä napsimme hetkeä myöhemmin kuvia todella tuoreista jäljistä.

Ahman askellus pysyi havaintohetken alusta loppuun lajille tyypillisenä viistolaukkana. Se jättää lumelle nelijälkenä tunnetun askelkuvion. Kukin eläimen kokoon nähden suhteettoman suuri tassu painaltaa maahan peräkkäisenä sarjana. Liikkuminen näyttää hieman hassulta, ylös-alas keikkuvalta, mutta etenee vauhdilla ja energiataloudellisesti ajatellen tehokkaasti. Ahma ei kohtaamisessa menettänyt tyyliään – jatkoi kuin meitä katselijoita ei olisi ollutkaan. Vaikka paksusammaleinen kuusikko olikin ympäristönä jokseenkin oudon oloinen, oli meno komeaa ja arvonsa tuntevaa!

Ahma on saanut kärsiä vainosta vuosisadan. Erityisesti sitä on vihattu poronhoitoalueella, jossa se oikeastikin aiheuttaa vahinkoja porotaloudelle. Erittäin laajalla alueella liikkuvana ja vahvaleukaisena raadonsyöjänä, raatoja kuljettelevana ja varastoivana, se saa kuitenkin jatkuvasti kontolleen myös autojen ja junien kolhimien sekä talven ankaruuden ja tautien kaatamien porojen kuolemia. Ahmojen määrä poroalueella on niin pieni, että kaikki ahman tiliin menneet porot eivät mitenkään voi olla sen tappamia, saati syömiä. Mutta raatoja ahma toki on voinut putsailla, kun on vaelluksillaan paikalle osunut.

Metsäalueen ahmaa kutsutaan metsäahmaksi. Laji sinänsä on ihan sama kuin tuntureilla, eivätkö geneettiset erot muutenkaan ole suuria. Ahmoja on itäisimmässä Suomessa ollut poronhoitoalueen eteläpuolellakin vuosikymmeniä, mutta vain vähän. Muutama ahma on menneiden vuosikymmenien aikana myös siirretty Lapista Suomenselälle. Niistä alkoi sikäläisen ahmapopulaation hidas lisääntyminen. Nyt metsäahmoja on ehkä jo enemmän kuin ahmoja elää poronhoitoalueella. Ja suuntaus jatkuu; jälkihavaintoja tulee vuosittain alueilta, joilla vielä parikymmentä vuotta sitten ahman havaitsijaa olisi pidetty hulluna. Tällainen oli myös edellä kuvatun kohtaamisen paikka.

Se miksi jätän paikkakunnan kertomatta, johtuu käsittämättömästä vainosta, jota ahma kohtaa myös metsäalueella. Täällä ahmasta ei ole tullut mitään vahinkoa kenellekään. Sitä ei edes pelätä – eikä ole pienintäkään syytä pelätä. Silti ahmoja salatapetaan vuosittain. Ahmoille on viritelty jopa majavarautoja puihin ja salametsästyksessä on käytetty muitakin täysin epäinhimillisiä, jopa sadistisia, keinoja. Susiviha säteilee myös ahman tappioksi. Syytä vainoon ei kukaan tiedä. Ehkä muuta syytä kuin tappamisen halu, ei edes ole.

Ahma ansaitsee paikkansa suomalaisessa luonnossa, niin etelässä kuin pohjoisessakin. Väli-Suomessa näyttää, että ahmasta on tulossa kilpailija korpille; tieliikenteen uhreista on tullut korpin pääravintoa ja ahma lähenee samaa. Toivottavasti se kelpuuttaa myös supikoirat ruokalistalleen. Tervetuloa Etelä-Suomeen ahma!