Kuluvana vuonna myrskyt ovat jääneet Suomessa harvinaisen vähäisiksi: tammi-syyskuussa myrskypäiviä on kertynyt vain viisi. Taustalla on ollut myrskyille epäsuotuisa suursäätila varsinkin alkuvuoden aikana. Pitkän aikavälin tarkastelussa Pohjois-Euroopan myrskyjen määrässä ei näy selvää trendiä.
Yksi huomiota herättävä piirre kuluvan vuoden säätilastoissa on myrskyjen vähäinen määrä. Tammi-syyskuun aikana Suomen merialueilla havaittiin myrskytuulia eli vähintään 21 m/s olevia keskituulia vain viitenä kalenteripäivänä. Vastaavan ajanjakson eli tammi-syyskuun mediaani vuosien 2006–2025 ajalta on 18 myrskypäivää. Myrskypäivien määriä on tilastoitu vuodesta 2006 alkaen, ja vain kerran aiemmin myrskypäivien määrä tammi-syyskuussa on ollut alempi: vuonna 2006, jolloin tammi-syyskuussa havaittiin vain neljä myrskypäivää.
Kuva 1. Myrskypäivien lukumäärä Suomessa tammi-syyskuun aikana vuosina 2006–2026. Vuoden 2026 lukumäärä, viisi myrskypäivää, on ajanjakson 2. alhaisin lukema. Aineiston lähde: Ilmatieteen laitoksen tuulitilastot.
Erityisen paljon tilanteeseen on vaikuttanut tammi-helmikuun vähämyrskyisyys. Tammi-helmikuu 2026 oli Pohjois-Euroopassa korkeapaineinen, eli kylmä ja kuiva. Myrskytuulia havaittiin Suomen merialueilla vain yhtenä päivänä, kun tammi-helmikuun pitkän ajan keskiarvo on kahdeksan myrskypäivää.
Myrskykausi painottuu kuitenkin voimakkaasti vuoden loppupuolelle. Noin puolet vuoden myrskyistä havaitaan syys-joulukuussa, vaikka kyseinen ajanjakso kattaa vain neljänneksen vuodesta. Siksi on edelleen mahdollista, että myrskypäivien kokonaismäärä kasvaa loppuvuonna nopeasti, mikäli säätyyppi muuttuu nykyistä tuulisemmaksi.
Historiallisten havaintojen perusteella tammi-syyskuun myrskypäivien määrä ei myöskään ennusta loppuvuoden myrskyisyyttä. Tammi-syyskuun ja loka-joulukuun myrskypäivien määrien välinen korrelaatio on käytännössä olematon (R = −0,07). Esimerkiksi vuosina 2006 ja 2013 alkuvuosi oli vähämyrskyinen, mutta loka-joulukuussa havaittiin keskimääräistä enemmän myrskyjä, 13 (2006) ja 18 päivänä (2013). Vuonna 2020 tilanne oli päinvastainen: myrskyisää alkuvuotta seurasi keskimääräistä rauhallisempi loppuvuosi, jolloin loka-joulukuussa havaittiin vain yhdeksän myrskypäivää.
Kuvassa 2 näkyy ilmanpaineen poikkeama tavanomaisesta tammi-syyskuun aikana vuosina 2026 ja 2020. Vertailukohdaksi on valittu vuosi 2020, koska silloin myrskypäiviä esiintyi 35, mikä on aikasarjan suurin lukema.
Kuva 2. Ilmanpaineen poikkeama Euroopassa tammi-syyskuussa 2026 ja 2020 ERA5-uusanalyysin mukaan.
Vuonna 2026 ilmanpaine on ollut Pohjoismaiden yllä keskimääräistä hieman korkeampi, mikä ei yleensä suosi voimakkaiden myrskyjen syntymistä tai kulkeutumista alueelle. Sen sijaan vuonna 2020 ilmanpaine oli Suomen ja sen pohjoispuolisten alueiden yllä tavanomaista matalampi. Suomessa vallitsi selvä pohjois-eteläsuuntainen ilmanpainegradientti eli ilmanpaineen muutos etäisyyden suhteen.
Tällainen painejakauma voimistaa länsi-itäsuuntaista ilmavirtausta Pohjois-Euroopassa ja luo suotuisat olosuhteet voimakkaille matalapaineille sekä kovatuulisille päiville. Siksi suursäätila tuki vuonna 2020 myrskyjen esiintymistä huomattavasti enemmän kuin vuonna 2026.
On kuitenkin syytä huomioida, ettei myrskyjen ja ilmanapaineen yhteys välttämättä tarkoita suoraa syy-seuraussuhdetta. Vaikka tietynlainen suursäätila voi suosia myrskyjen syntyä ja kulkua, myös myrskyt itse vaikuttavat ilmanpaineeseen ja siten tarkasteltuihin ilmanpainepoikkeamiin. Siksi näiden tekijöiden välillä on eräänlainen ”muna vai kana” -ongelma, eikä pelkkien ilmanpainepoikkeamien perusteella voida yksiselitteisesti päätellä, että erot myrskyjen määrässä johtuivat juuri suursäätilasta.
ERA5-uusanalyysiaineiston avulla voidaan arvioida Pohjoismaiden myrskyisyyden pitkän aikavälin kehitystä. Luotettavin tarkastelujakso alkaa talvesta 1979/1980, jolloin satelliittihavainnot tulivat käyttöön. Olen analysoinut aineistosta matalapaineiden kulkureittejä ja tunnistanut ne tapaukset, joissa matalapaineeseen liittyvä suurin puuskatuuli ylittää Pohjois-Euroopan maa-alueilla 25 m/s. Näiden myrskyjen vuosittainen lukumäärä on esitetty kuvassa 3. Graafiin on lisäksi merkitty 10 vuoden liukuva keskiarvo ja lineaarinen trendi.
Kuva 3. Myrskyjen lukumäärä Pohjoismaissa vuosina 1980–2025. Myrskyksi on määritelty tässä matalapaine, jonka puuskatuuli maa-alueilla (58–72N, 4-34E) ylittää 25 m/s ERA5-uusanalyysin mukaan.
Myrskyn raja-arvona käytin tässä 25 m/s:n puuskatuulta ERA5-aineistossa, mikä vastaa karkeasti noin 21 m/s:n havaittua puuskaa maa-alueilla. Tämä perustuu siihen, että ERA5-aineiston tuulennopeuksissa tiedetään olevan pieni negatiivinen bias eli harha (Laurila ym., 2025).
Aineiston perusteella Pohjois-Euroopan myrskyjen määrä ei ole muuttunut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Eniten myrskyjä havaittiin vuonna 1983 ja vähiten vuonna 2010. Myrskyjen lukumäärä riippuu kuitenkin käytetystä maantieteellisestä rajauksesta ja myrskyn määrittelyyn valitusta raja-arvosta.
Olemme parhaillaan valmistelemassa aiheesta laajempaa tutkimusartikkelia, joka tarjoaa nykyistä kattavamman analyysin myrskyisyyden muutoksista Pohjois-Euroopassa. Aiheesta on siten odotettavissa tarkempia tutkimustuloksia lähitulevaisuudessa.
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.