17 tuntia on kulunut, joista 5 minuuttia olen valokuvannut. Kuvaustilanteita odotellessani olen nukkunut muutamia tunteja pimeimmän ajan yli, napostellut, juonut kahvia, napostellut, lukenut uutisia ja napostellut lisää. Kojukuvauksessa pysähtyminen ja elämän yksinkertaistuminen ovat asioita, mitkä kiehtovat. Ja joka kerran lupaan itselleni tehdä reissusta terveellisemmän jättämällä sipsit ja karkit pois. Joka kerran.

Kesken ensimmäisen kappaleen kirjoittamisen huomaan metsään ilmestyneen tumman hahmon, joka ei ollut siinä vielä puoli minuuttia sitten. Monesti jo pelkkä toivo näkemisestä saa näkemään ja kuulemaan, mutta tällä kertaa hahmo liikkuu. Siirrän kädet kameralle ja kameran hyvin hitaasti kohti suurta eläintä, joka vaappuu raskaasti kohti. Juuri kun ehdin hiljaa iloita eläimen kurssista, vaihtaa se suuntaa poispäin. Otan muutamat kuvat, lähinnä muiston ja muodon vuoksi. Eläimen käännyttyä takaisin metsään nojaan tuolissa taaksepäin, jatkan kirjoittamista ja irtokarkkien syömistä.

Joka minuutti nostan katseen ylös, kapealta ikkunakaistaleelta avautuvaan suomaisemaan. Sillä minä odotan, ja sinä ja lajitoverisi määräätte tahdin.Selkää pakottaa. Lyhyenä ihmisenä joudun kurottautumaan tuolissa ylös nähdäkseni ulos – enkä voi istua koko aikaa nilkkojeni päällä jalkojen puutumisen vuoksi. Haaveilen sohvan mukavuudesta ja jatkan korostetussa ryhdissä istumista sekä tällä kertaa vaalean kerrosleivän syömistä.

Olen nyt kahtena iltana seurannut ajankuluksi edessä olevassa lammessa levottomasti liikkuvaa nuorta heinäsorsaa. Se kutsuu jatkuvasti, hennolla suloisella äänellä, ilman että kukaan siihen vastaa. Ajatukseni heittävät vuosi sitten poisnukkuneeseen mummooni, siihen miten haluaisin voida puhua hänelle. Luen uudelleen muistokirjoituksen, jonka hänestä tuolloin tein. Haen vessapaperia kuivatakseni poskipäitä. Aika matelee eikä suru päästä heti irti. Kaadan termarista kuuman veden kahvinpurujen sekaan.

Hämärtyy. Tilanteet taisivat olla tämän päivän osalta tässä. Saatu kuvamateriaali on edelleen heikko, mutta jos jotain luontokuvausvuodet ovat opettaneet, niin sen, että luonto antaa, jos antaa. Jo tämä, että saa istua suojaisassa kojussa, elää elämää hiljaisessa yksinäisyydessä koko sen kirjolla, on harvinaislaatuinen mahdollisuus. Hyvää yötä.

karhukarhukuvauskojukuvauskrista ylinenkrista ylinen photographyluontokuvausvuosi(a) pohjoisessa

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!