Ensimmäisen lounaan teko alkoi haparoiden ja hieman arastellen. Käteen oli annettu reseptivihko ja sanalliset ohjeet siitä, mitä ruokia tultaisiin seuraavaksi tekemään. Jakauduimme pareittain ihmettelemään, miten pääsisimme ruuanlaiton alkuun. Ruoka-aineksia oli ainakin kahdeksan laatikollista. Lisää syötävää löytyi metsästä, sillä ympärillä avautuivat upeat sienimaastot.
Pyörittelin käsissäni noesta mustuneita kattiloita ja paistinpannuja. Kokkiveitset saivat jäädä syrjään; puukolla oli luonnistuttava sekä nuotion sytykkeiden vuoleminen että ruuan pilkkominen – tarvittaessa myös leivän voitelu.
Olin ottamassa osaa nuotioruokakurssille osana eräopasopintojani. Eikä nuotioruualla tarkoitettu suinkaan makkaroiden grillaamisesta ja pannukahvin keittelyä. Neljän päivän kurssilla valmistuisi tulella niin suklaakeksit, hiivaleipä, kanelipullat, omenapaistos, munakkaat, erilaiset padat, pastat ja keitot. Ja tietenkin ruokalistalla oli perinteinen loimulohi, maakuopassa kypsyvä rosvopaisti ja nuotiolta kohoavassa savussa kypsytetty liha. Ruuanlaitto avotulella oli minulle kurssia ennen jokseenkin vierasta, ja ajattelin sen olevan todella vaikeaa ja työlästä.
Opettajana toimi Peter af Björksten, jolla on pitkä kokemus ruoka-alan kouluttamisesta. Paras ohje hyvään ruokaan oli yksinkertaisesti kerma ja voi. Ja se, että ulkona luonnossa kannattaa unohtaa vahvat mausteet; luonnollisia makuja ei kannata peittää. Suolalla ja mustapippurilla pääsee pitkälle, lisäksi voi ripotella tuoreita yrttejä. Katajanmarjat antavat luonnonläheistä pikanttia makua. Ulkona syödessä sitä paitsi ruoka maistuu aina paremmalta kuin sisätiloissa!
Kun ensimmäinen usean ruokalajin lounas jälkiruokineen oli valmistettu ja maisteltu, siirryimme lennosta valmistelemaan illallista. Alun kankeus ja epävarmuus olivat poissa. Tilalle oli tullut hyörinä ja häärinä, iloinen puheensorina, rasvan tirinä kattilassa ja nuotiopuiden reipas rasahtelu. Mikään ruoka ei epäonnistunut, vaikka lopputulos ei ehkä aina ollut täysin odotettu.
Lokakuun kuulaudessa ei tarvinnut pelätä, etteikö maito- ja lihatuotteet säilyisi ulkona. Päivisin lämpötila ei kivunnut juuri yli kahdeksan asteen. Syksyn viileyden huomasi heti, kun poistui nuotiotulen lämmöstä. Sormet tahtoivat palella kasviksia pilkkoessa. Yöksi siirsimme herkimmät tuoreraaka-aineet laavujen suojaan, jossa myös yövyimme. Aamuisin heräsimme pikkupakkaseen ja ihailimme aamupalaa laittaessa vedenpinnalla tanssivia usvakiehkuroita.
Ruoka-annokset koristeltiin sillä, mitä luonnosta löytyi: kuusen oksilla, pihlajanmarjoilla, puolukan varvuilla ja katajalla. Luovuus kukoisti myös siinä, miten eri ruokavaliot oli huomioitu ruuissa. Kurssikielenä oli ruotsi ja ruuat koodattiin asianmukaisesti; kuusen oksa tarkoitti gluteenitonta (gran = glutenfri), rahkasammaltuppo vegaanista (vitmossa = vegan), koivun tuohen palanen ”normaalia” ruokaa, jossa ei ole huomioitu erityisruokavalioita (näver = normal).
Viimeisenä iltana teimme kolmen keiton juhlaillallisen 60 hengelle. Kalakeiton, sienikeiton ja punajuurikeiton kanssa tarjoiltiin muurikalla paistettuja rieskoja ja paahdettuja siemeniä. Jälkiruuaksi oli rikkaita ritareita; paahdettua ruisleipää kermavaahdolla ja puolukkahillolla höystettynä. Ruoka löysi osallistujien vatsaan ja sai kiitosta osakseen. Kaikki ruuat maistuivat erinomaisen hyvälle, olivat juuri sopivan kypsiä ja valmistuivat toivotussa aikataulussa.
Savun vahva armoni oli tarttunut tiukasti eräkokkailijoiden villapaitoihin ja hiuksiin. Nuotion hehkun rinnalla loisti kurssilaisten hymy. Eihän nuotioruuan teko ollutkaan niin vaikeaa ja työlästä, kuin aluksi luulin! Päässä raksutti monet ideat ja ruokareseptit, joita varmasti tulen jatkossa kokeilemaan nuotion äärellä.