8/2020

Etelä-Suomessa on tammikuun lopulla oikeastaan menossa vielä terminen syksy. Ei edes yöllä ole pakkasta. Kun päivälämpötila on lisäksi ollut pitkään yli viiden, monet kasvit reagoivat kuin kevät olisi jo saapumassa. Toki päivä on vielä lyhyt, mutta jatkuva lämmin keli vaikuttaa mm. pähkinäpensaisiin ja puihin kuten leppiin.

Vantaanjokivarressa Pikkukoskella Helsingissä pähkinäpensaat olivat viime viikonloppuna jo aivan kuin normaalisti vasta huhtikuun alussa aloittamassa kukintaansa. Blogin kuvat otin niin ikään viime viikonloppuna Haapsalussa Virossa. Sama juttu. Enpä ole moista nähnyt keskellä ”talvea”.

Jos näin edetään, saa kohta melkein antaa siitepölyvaroituksen pähkinäpensaiden kukinnasta ja pian perään lepän! Ja miten käy pähkinöiden, kun varmaan sentään joku pakkasjakso on tänäkin talvena edessä eteläisessäkin Suomessa. Talven paleltuvat kukinnot eivät tuota siemeniä.

Panen blogiin lisäksi vuodenaikakuvan Kasarijoen varresta Virosta, jossa vedet tulvivat viime viikolla lumettomille heinäpelloille laajoilla alueilla.

Tänä aamuna oli Helsingissä sentään ilmestynyt muutama millimetri lunta maahan yön sateen jäljiltä. Blogia iltapäivällä julkaistessa sekin vähä on pääosin sulanut.

kukkiminenpähkinäpensasvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.