Joitain vuosia sitten tuskailin yleistä harhaluuloa, jonka mukaan tarhamehiläiset edustavat kaikkia pölyttäjiä ja mehiläistarhaus pölyttäjien suojelua. Sitten pölyttäjät nousivat median valokeilaan ja kimalaiset kaiken kansan huulille. Tietoisuus pölyttäjien monimuotoisuudesta ja luonnonvaraisten lajien ahdingosta alkoi levitä. Nyt yhä useampi pohtii, onko tarhamehiläisistä haittaa villeille pölyttäjälajeille.

Tarhattujen pölyttäjien vaikutuksia villeihin pölyttäjiin ei ole tutkittu Suomessa, mutta maailmalla kyllä. Viisi vuotta sitten ilmestynyt katsausartikkeli tarkastelee tarhamehiläisten ja tarhattujen kimalaisten vaikutuksia villeihin mesipistiäisiin. Vaikutusmekanismeja on useita.

Ensinnäkin tarhatut ja villit pölyttäjät kilpailevat keskenään ravinnosta. Kilpailun vakavuus tai haitta villeille pölyttäjille on toinen kysymys. Useimmat pölyttäjälajit voivat hakea ravintoa lukuisten eri kasvilajien kukista. Toisaalta varsinkin tarhamehiläiset ovat kukkauskollisia: ne valitsevat runsaasti ravintoa tarjoavan kasvilajin, jonka kukissa jatkavat vierailujaan niin kauan kuin mettä tai siitepölyä on tarjolla. Jos tarhamehiläiset valtaavat joukolla yhden kasvilajin apajat, villit pölyttäjät kykenevät yleensä siirtymään muille ravintokasveille, kunhan niitä on tarjolla.

Ravintokasvien runsaus ja monimuotoisuus mahdollistavat monien pölyttäjälajien menestymisen samalla alueella. Kuva: Marjaana Toivonen

Ravintokilpailun vakavuus riippuukin tarhamehiläistiheydestä ja saatavilla olevan ravinnon kokonaismäärästä. Yksipuolisessa maisemassa, jossa kasvillisuuden monimuotoisuus on vähäistä, pölyttäjillä on ainakin ajoittain pulaa ruoasta. Silloin kilpailu kovenee. Tällöin perimmäinen ongelma ei ole pölyttäjien välinen kilpailu, vaan ravinnon vähyys, joka heijastelee pölyttäjien elinympäristöjen puutetta ja heikkoa laatua.

Myös kilpailu pesäpaikoista on mahdollista, jos tarhatut lajit leviävät luontoon ja onnistuvat lisääntymään siellä ilman ihmisen apua. Suomessa luontoon karanneet tarhamehiläisyhdyskunnat kuolevat viimeistään talven tullen. Kasvihuoneissa pölyttäjinä käytetään ulkomailta tuotuja, kasvatettuja kontukimalaisia, jotka saattavat luontoon karattuaan onnistua jatkamaan sukua.

Ulkomaisia, kasvatettuja kontukimalaisia käytetään pölyttäjinä pääasiassa kasvihuoneissa mutta toisinaan myös avomaalla. Kuva: Marjaana Toivonen

Tarhatut pölyttäjät voivat vaikuttaa myös kasvillisuuden koostumukseen siten, että niiden suosimat kasvilajit lisääntyvät, kun taas villien pölyttäjien suosimat lajit vähenevät. Tätä vaikutusmekanismia tarkastelleet tutkimukset ovat kuitenkin tuottaneet vaihtelevia tuloksia. Monissa tutkimuksissa tarhamehiläisten on havaittu suosivan eksoottisia vieraskasvilajeja, mikä edistää näiden kasvien lisääntymistä. Toisaalta useat tutkimukset ovat raportoineet tarhamehiläisten olevan tärkeitä pölyttäjiä alueiden alkuperäisille kasvilajeille.

Taudinaiheuttajien leviäminen tarhatuista pölyttäjistä villeihin pölyttäjiin on vaikutusmekanismi, josta löytyy vahvaa tutkimusnäyttöä. Tautien yhteydessä vakavin riski liittyy siihen, että tauteja leviää uusille alueille, joilla niitä ei ole aiemmin esiintynyt. Suomessa olisikin tärkeää tuottaa kasvihuoneviljelmille kotimaisia kimalaisyhdyskuntia ja mehiläistarhoille riittävästi kotimaisia mehiläisemoja, jotta paine pölyttäjien tuontiin vähenisi.

Vaikutusmekanismista riippumatta valtaosa tutkimuksista on päätynyt siihen, että tarhatuilla lajeilla on potentiaalinen negatiivinen vaikutus villeihin lajeihin. Toisin sanoen tarhatut lajit muodostavat riskin, mutta riskin realisoitumista ei ole osoitettu. Tutkimuksissa ei ole yleensä mitattu villien pölyttäjien elinkykyä tai populaatiokokojen muutoksia. Myös syy-seuraussuhteet ovat voineet jäädä epävarmoiksi.

Koska riski on olemassa, varovaisuus on valttia erityisesti alueilla, joilla esiintyy uhanalaisia pölyttäjälajeja. Jo ennestään vaikeuksissa olevat lajit eivät välttämättä kestä lisästressiä, jonka esimerkiksi ravintokilpailun kiristyminen voi aiheuttaa. Sen sijaan peltoaukeille ja muihin paikkoihin, joissa harvinaiset lajit eivät esiinny, tarhamehiläiset sopivat hyvin.

Monien viljelykasvien pölytys nojaa tarhattujen pölyttäjien käyttöön. Mehiläispesiä rypsipellon laidalla. Kuva: Marjaana Toivonen

Tarhattuihin pölyttäjiin liittyvät riskit on tärkeää tunnistaa ja minimoida, mutta myös laittaa oikeisiin mittasuhteisiin. Mehiläisiä on tarhattu maailmalla tuhansia vuosia ja Suomessa 1700-luvulta asti. Villien pölyttäjien väheneminen on siihen verrattuna uusi ilmiö, ja sen juurisyyt muualla kuin mehiläistarhauksessa.

Vaikuttavin teko villien pölyttäjien suojelemiseksi on niiden elinympäristöjen, ravinnon ja pesäpaikkojen lisääminen. Monimuotoiset kukkarikkaat niityt, paahdealueet ja lahopuut antavat villeille pölyttäjille mahdollisuuden menestyä tarhattujen pölyttäjien esiintymisestä riippumatta.