19/2022

Toissapäivänä huomasin peukaloisen laulavan innokkaasti mökkipihalla Hauholla. Sattumalta näin, kun peukaloinen livahti vanhan puupinon sisään.

Hieman myöhemmin se vilisti maassa kuin hiiri ja paineli peri metriä edellisestä vanhan kannon kätköihin. Yllättävintä oli, että peukaloiskoiras kotvan päästä lentää huristeli liiterin katon viistossa kulmassa harmaasiepolle ja räystäspääskylle ajatellun laudan päälle viemään pesäaineksia. Vielä se paineli koko puupinon alle siirtolavan ja maan väliseen rakoseen. Nähtäväksi jää, kelpaako koiras naaraalle, ja minkä pesistä naaras silloin kelpuuttaa munimiseen. Pesiä voi joskus olla tarjolla jopa 10.

Välillä kantavaakin rakennetta

Näin naaraankin vilahtelevan maisemassa. Peukaloisen paljon useammin vain kuulee kuin näkee, koiraan laulustaan ja molemmat nopearytmisistä rätinöistä. Nyt näkemiseen oli hyvä mahdollisuus, kun lehdetkin ovat vasta puhkeamassa pienen ja piileskelevän peukaloisen pesimäbiotooppiin.

Peukaloinen jopa uskaltautui normaalia avoimemmin ylemmäs pihlajaan, jossa se yhtä aikaa lauloi voimakkaasti kun piti samalla pesäaineksia nokassaan. Laulu raikaa voimakkaana ja rytmikkäänä, hämmästyttävän kuuluvana linnun piskuiseen kokoon nähden. Kevättä ilmassa!

Täydellisesti sävy sävyyn

Yksi seikka, mitä erityisesti ihailin: peukaloiskoiraan nokassaan kantamissa kasvin osissa oli monissa väri aivan täydellisesti sävy sävyyn linnun värin kanssa, kuin osa lintua. Valinta antaa hyvää suojaa pesän kätkemiselle.

pesintäpeukaloinenvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.