17/2022

Pojat, kaikki 12–13 vuotiaita, samalla luokalla koulussa, olivat innostuneet lintuharrastuksesta ja luonnonvalokuvaamisesta. Hieno juttu! Vastasin oitis, ilman muuta, hyvä ajatus! Lähdemme linturetkelle Viroon.

Yhdessä oltiin jo käyty pari kertaa talviruokintapaikalla. Ja keskenään olivat pojat liikkuneet lähiseuduilla hyvin omatoimisesti, nähneet paljon ja mielenkiintoista. Sanoin sen minkä pojat toki tiesivät, että Viron keväässä on kaiken aikaa paljon katsottavaa, etsitään vain sopiva aika. Ja nyt viikonlopun perjantai-illasta  ja maanantain iltapäivään retkeilimme Viron Läänemaan hienoilla lintumailla. Pikanttina lisänä maanantai lomaa koulusta ja perjantainakin pieni liukuma! Eilen illalla palasimme.

Hyvin tummaa hiirihaukkaa kauniissa maisemassa jouduimme huolellisesti määrittämään

Asustimme hyvin vanhanaikaisessa virolaisessa reheelamussa, suomeksi riihitalo, sen ruokokaton alaisessa rauhassa. Mutta kaiken lyhyen yöunen jälkeisen ajan kiersimme lintukohteita Matsalunlahden ja Haapsalun ympäristössä. Iltaisin pojat kirjoittivat ahkerasti dioja retken linnuista esitettäväksi koulussa! Kirjoja ja nettiä tutkiessa ja retkeillessä pojat olivat hankkineet jo hyvän tietouden linnuista, luonnosta ja kuvaamisesta. Kattohaikara oli yksi mitä odotettiin ja hienosti se nähtiinkin useassa pesässä kauniissa miljöössä.

Puutarhassa saattoi kuunnella tuoreimpia saapuneita lintuja. Kun ensimmäisenä iltana sytytimme tulet puutarhaan pieneen puugrilliin omanapuun katveen iltaruoalle, vedimme illan hämärtyessä vapauden raikasta ilmaa  keuhkoihimme. Sarvipöllö, viroksi korvukräts, huuteli ainakin kahdesta suunnasta, toinen lähellä. Pääsimme myös näkemään sen. Tähtitaivas syttyi kirkkaana yllemme.

Rannoilla ja pelloilla oli runsaasti tundrahanhia ja jonkun verran metsähanhia. Valkoposkihanhien isot parvet kaklattivat maisemassa.

Nämä ovat ehkä ”luppokurkia”, eivät pesi vielä tänä vuonna.

Kurjet olivat saapuneet tänne jo varhain ja lisäksi pohjoisemmaksi muuttavia oli liikkellä. Taisi olla niinkin että vielä pesimättömiä nuoria ”luppokurkia” taas kerääntynyt maisemaan, siinä määrin runsas oli kurki Läänemaan keväässä.

Jalohaikaroita muutti lisää retkemme aikana

Vesilintuja ja kahlaajia oli juuri saapumassa, koska huhtikuun loppu oli edessä. Jalohaikaroita nähtiin muuttavan lisää.

Tundrahanhet ovat saapuneet  merenlahdilta pellolle

Tiltaltti huuteli tasaiseen, rastaat sekä punarinnat olivat äänessä. Nokkavarpusia asusti kaksi paria pihassa. Oli joka hetki hienoja mahdollisuuksia kuvaukseen. Poikien muistikortit täyttyivät sadoista, jopa tuhansista kuvista, joiden tutkimisessa, valinnoissa ja käsittelyssä riittää puuhaa pitkäksi aikaa. Hienojen kuvien myötä tuli paljon oppia luonnosta ja luonnon kuvaamisesta.

Tiltaltti hakee syötävää ja tilkuttelee til tal tal til tal… lauluaan aamusta iltaan

Ja yöllä pulisivat pikkujoutsenet Matsalunlahden vesistä. Niiden salaperäinen ääni kantautuu kaukaa.

Petolinnut kiehtoivat kovasti. Alla lentää ruskosuohaukka.

Ruskosuohaukka lämpöväreilevän pellon yllä

Lintujen lisäksi sammakoiden kutuaika antoi paljon katseltavaa. Se nosti myös huolen, parhailla kutulammilla jäi rupikonnia paljon myös autojen alle tietä ylittäessään. Virossa on käytössä sammakkovaroitusmerkkikin. Osa autoilijoista ymmärtää, että muutaman kymmenen metrin alueella on helppo hiljentää ja väistää sammakot. Mekin autoimme rupikonnia yli tien. Lammen rannoilta pojat löysivät useita rantakäärmeitä ja yhden kyyn.

Tämä kaveri pääsi onnistuneesti kutulampeen

Perhosia kuvattiin pajuissa ja luonnollisesti maisemia.

Neitoperho nauttii pajun medestä

Nisäkkäistä useimmin osuttiin metsäkauriisiin.

Fiilinki oli innokas, hetkin suorastaan lumoutunut. Läänemaan maakunnan pellot, metsäsaarekkeet, lehtipuuvaltaiset metsät, peltojen yksittäiset graafiset puut ja tietenkin, joet, puut ja Väinameren rannat ja niityt lumosivat meidät. Paratiisi! Näin lähellä. Sinne haluamme uudestaan!

hiirihaukkajalohaikarakattohaikarakurkimetsäkaurisNeitoperhonuorten linturetki ViroonrupikonnaruskosuohaukkatiltalttiTundrahanhiViron kevätvuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.