Viime viikon arkipäivät olivat varsin mielenkiintoiset Viron Läänemaalla. Yöllä pikkupakkasta, päivät nollan vaiheilla, pelloilla aivan valtavasti töyhtöhyyppiä, suuria tundrahanhiparvia, joukossa metsähanhia ja valkoposkihanhia; ja rannoilla paikallisia merihanhia. Suosikkini pikkujoutsenet olivat myös mukavasti liikkeellä. Rastaat ja peipot tekivät tuloaan. Suuri muutto odotuksissa.
Kännykkäni soi keväthankien aikaan. Pojanpoikanihan se soitti: "Kuule vaari, oletko nyt keväällä menossa sinne Viroon linturetkelle. Meitä voisi olla kolme neljä salamatkustajaa, jos sopii."
Lintuharrastajalle parhaita hetkiä on varhainen kevätaamu. Monestakin syystä. Aurinko nousee tänään koko maassa ja esim. Viron lintumailla ennen seitsemää, pohjoisessa varttia aiemmin.
Joka kerta, ei toki niin usein, kun olen osunut tilanteeseen, jossa merikotka hätyyttelee joutsenia tai pikkujoutsenia, hämmästyn kohteen kokoa. Miten kohtaamisissa käy? Tähän asti merikotka ei ole saanut saaliikseen joutsenia.
Tundrahanhien muutto on parhaimmillaan. Tundrahanhen tunnistaa valkeasta otsakilvestä ja mustista mahalaikuista. Linnut löytää, pelloilta, tulvavesiltä ja lintujärviltä. Ps. Kurkia liikkeellä.
