14/2023

Töyhtöhyyppien runsaus johtui sekä siitä, että Virossa pesivät olivat saapuneet jo joukoin, mutta sää samalla pysäytti, jopa palautti Suomen hyyppiä takaisin odottamaan Läänemaan pelloille keväisempää keliä. Hyyppiä oli pelloilla kymmeniä tuhansia.

Tässä pieni osa 800 töyhtöhyypän parvesta. Hyyppien keskellä uimassa pellon tulvalampareen sulassa pikkujoutsen. Töyhtöhyyppiä oli pelloilla kymmeniä tuhansia.

Tundrahanhet esiintyivät erityisen suurissa, tuhansien yksilöiden komeissa parvissa, joukossa pikkuisen metsähanhia ja jokunen valkoposkihanhi.

Kurjet olivat jo reviireillä! Edellisen viikon säät olivat kiirehtineet kurkien varhaista saapumista.

Uivelot, sotkat, nokikanat, silkkiuikku ja monet muut vesilinnut viihtyivät aikaisin jäistä auenneilla merenlahdilla. Kelin muuttuminen tuo vesilintujen massat ja päivä päivältä lisää kahlaajia.

Töyhtöhyyppä on näkyvä ja kuuluva peltojen yleisin kahlaajalintu, mutta viihtyy toki hyvin myös rantaluhdilla.

Kylmän yön ja parin sentin lumisateen jäljiltä uuttukyyhky kyyhötti kylmissään olevan näköisenä hangella.

Kettuihin ja metsäkauriisiin osuin useita kertoja. Ketut ovat tähän aikaan keväästä liikkeellä paljon myös päiväsaikaan.

Olin kerrankin kettua vähän ovelampi ja pääsin kuvaamaan sen loikan ojasta pellolle.

Pelloilla lennähteli levottomina satapäisiä kiuruparvia. Yhtenä yönä satoi monin paikoin lunta pari kolme senttiä. Ruoka suli esiin monille llintulajeille vasta iltapäivällä aurinkoisina hetkinä.

Piekanan tyypillinen vaaleus sekä siipien ja vatsan mustat laikut näkyvät tästä selvästi. Pyrstön yläperän valkoinen näkyy kauas linnun kaarrellessa.

Muutolta saapuneita  ja muuttomatkalla Suomeen olevia hiirihaukkoja istuskeli puissa peltojen laiteilla yleisesti, osuipa joukkoon kauas pohjoiseen jatkava piekanakin. Virosssa piekana ei pesi.

Nuo hanhiparvet olivat leimaa-antavia tämän hetken keväässä ja ovat lähiviikkoinakin. Jos kaipaat hieman vaihtelua retkeilyyn, Viro on hieno mahdollisuus. Matsalunlahden ja Haapsalun lahden lintutorneista aukeaa paljon katseltavaa.

Kuvan vuodelta 1270 olevan Ridalan kirkon ja sen maiseman iltasävyt kertovat mielenkiintoisista ja vaihtelevista maaliskuun valoista Viron keväässä.

Maa oli peltojen varjoisia pohjoiseen aukeavia reunoja lukuun ottamatta lumeton, mutta lumisade kuitenkin koristi maiseman pari kertaa.

kettukurkimetsähanhipiekanapikkujoutsenTundrahanhitöyhtöhyyppäuuttukyyhkyvalkoposkihanhi

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.