62/365

Tulin juuri talviruokintapaikalta. Pitkään odottamani pikkutikka ilahdutti, kun se istahti juuri kiinnittämälleni talille ja kävi sitä tyytyväisenä nokkimaan. Pikkutikat kyllä osaavat käydä ruokinnalle, mutta kymmeneen vuoteen tämä oli ensimmäinen, jonka näin ruokinnallamme.

Kaverini näki kuitenkin kaksi vuotta sitten kevättalven iltahämärissä pari kertaa naaraspukuisen pikkutikan ruokintapaikallamme. Tämä äsken näkemäni ja kuvaamani oli punapäinen koiras. Ehkäpä kevät vaikuttaa siten, että pikkutikatkin osuivat pesimämetsää ja -puita etsiessään ruokintapaikalle.

Valkoselkätikka kävi talilla säännöllisesti kahtena perättäisenä vuotena, ja jälkimmäisenä myös palokärki. Ne aloittivat jo lokakuussa. Harmaapäätikkoja on yleensä ainakin 3-4 ja käpytikkoja eniten. Pohjantikankin olen nähnyt silloin tällöin samaisessa metsässä, mutta ruokinnalle se ei tule.

Kerran osuin porukalla näkemään syyskuisen aamupäivän 21.9.2012 ennätysmäisen pikkutikkamuuton, oikeastaan vaelluksen Länsi-Viron Puisen niemellä: 207 pikkutikkaa!

 

pikkutikkatalviruokintavuosi luonnossa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.