Nokkavarpunen ikkunan takana. Kuvat: Samuli Haapasalo

60/365

Olin juuri saanut valmiiksi tämän päiväisen blogin, kun se menikin uusiksi. Kirjoittelin ikkunan ääressä, kun sen toiselle puolelle ilmestyi kriikunapuihin punatulkku, heti toinenkin. Emmin, mutta hyppäsin hakemaan kameran ja kun palasin, ikkunan takana olikin jo kaksi tulkkupariskuntaa.

Koska linnut olivat varsin lähellä, kuvasin lasin läpi, etten pelästyttäisi niitä. Katselin, miten ne söivät kriikunan silmuja vahvalla nokallaan.

Samalla jotakin vilahti niiden alapuolellle samaisissa kriikunoissa. Vaikka lintu oli melko lailla oksien kätkemä, auringon valo osui sopivasti ja paljasti nokkavarpusen tuntomerkit. Suuntasin nyt kameran siihen ja vaikka se – tyylinsä mukaisesti – edelleen piiloitteli, sain siitä muutaman tyydyttävän ruudun. Harvalukuinen lintu ilmestyi nyt kevättalvella toista kertaa puutarhaan.

Sitten ihmettelin, miten se ehti tuonne maahan, vai oliko siellä toinen nokkavarpunen. Samalla jouduin ihmettelemään, että kylläpäs koon arvioiminen verrattuna etäisyyteen taas vaihtelee kun tajusinkin, että puvun yleissävyltään samanvärinen närhi oli liittynyt joukkoon, samoihin puskiin. Etäämmällä huomasin pian parikin närheä. Pari ruutua napsin niistäkin.

Pidän spontaaneista tilanteista ja hauskoista yllätyksistä luontoretkeilyssä ja kuvaamisessa. Nyt se hetki osui taas kerran kohdalle ikkunan läpi luontoon katsoessa tietokoneen äärestä. Siksi kirjoitan hauskasta sattumasta, vaikka nuo linnut ovat jo esiintyneetkin blogeissa. On myös syytä kirjoittaa siitä syystä, että hienot yllätykset ovat kaupungissakin mahdollista, jos vain on puita, pensaita ja toisiinsa yhdistyviä viherkäytäviä, kuten tässäkin – aika pieni, mutta luonnontilaiseksi kaavoitettu.

 

nokkavarpunennärhiPihaluontopunatulkkuvuosi luonnossa